Ævintýr | maagin morsian

Myrsky (osa 30)

A/N: Iso kiitos jälleen kerran kommenteista, ne kannustivat todella paljon tämän jatkon kirjoittamisessa! Nyt on luvassa Valven näytös, jonka julkaisen aiemmista suunnitelmistani poiketen omana yksittäisenä kokonaisuutenaan.

**

Kulkiessamme kohti satamaa markkinaväki puhuu kaikenlaista.

Aiemmasta viisastuneena yritän olla kuuntelematta ympärilläni käytäviä keskusteluja liian tarkkaan. Luokseni kantautuu siitä huolimatta lauseita sieltä täältä: enimmäkseen pohdintoja Valvesta ja hänen taikuudestaan, siitä, mitä maagi myrskyille oikein aikoo tehdä. Kuinka voimakkaan täytyykään olla se, joka saa uhkaavat pilvet katoamaan vain sormiaan napsauttamalla?

"Sellainen on täysin luonnonvastaista", mies vierelläni jupisee, vaikka hänen äänessään on myös vastentahtoista uteliaisuutta. Miehen matkakumppani puolestaan on nähnyt Valven loitsivan ennenkin, ja tämä kertoo siitä tohkeissaan jokaiselle, joka vain on halukas kuulemaan. Ne ovat ihmetekoja, sanokaa minun sanoneeni.

Muutaman kerran selkäni takana lausutaan myös sanat maagin morsian. Siinä vaiheessa minä käännän kuitenkin päätäni niin, ettei keskustelu pysty kunnolla tavoittamaan minua. Pidän katseeni taivaassa, joka on yhä pelkästään tyyni, myrsky vasta pelkkä aavistus jossakin kaukana.

Ehkä juuri pelon ja pahaenteisyyden täydellinen poissaolo ovat syynä siihen, että ajattelen hetken Ýmissin tapahtumia. Sormeni pusertuvat hiukan aiempaa lujemmin korin kahvan ympärille. Suolan tuoksu tuntuu voimistuvan jokaisella ottamallani askeleella, samoin kuin kivisiin katuihin pinttynyt kosteus. On vaikea erottaa ihmispaljouden läpi, kuinka lähellä määränpäätä todella olemme.

Sen vuoksi pysähdyn äkkinäisesti, kun näen yhtäkkiä Valven ja meren.

Aivan kuten kauan sitten Seremoniassa, maagin läsnäolo aiheuttaa väkijoukossa syvän hiljaisuuden. Ihmiset jäävät seisomaan sekä kunnioittavan että hiukan pelokkaan välimatkan päähän, heistä meluisimmatkin puhekykynsä kadottaneena. Yhdessä muodostamme äänettömän, Valvea ympäröivän piirin.

Todellista hiljaisuutta ei meren äärellä kuitenkaan ole. Tuulen sävelmä on yhtä ankara kuin aiemminkin, voin kuulla sataman suojavallia vasten murtuvien aaltojen äänen. Minun on vaikea olla tuijottamatta veden ja taivaan rajaa, väsyttämätöntä tapaa jolla laineet liikkuvat. Meri on kaunis ja villi ja vaarallinen, veden ääretöntä avaruutta silmänkantamattomiin. En löydä sille päätepistettä, loppua.

Tunnen samaa lapsenkaltaista ihmetystä kuin silloin, kun näin kalvaslinnan tähtitaivaan. Kuinka suuri maailma todellisuudessa onkaan.

Ja silti juuri nyt se kaikki on pelkkä Valven taikuuden näyttämö. Maagi seisoo selkä merelle päin, olemus yhtä hillittynä kuin aina. Harmaat silmät tarkastelevat paikalle saapunutta ihmispaljoutta miltei etäisesti. Se on korppikuninkaan katse, tajuan, taikuudesta jo painava. Vaikka puita ei ole lähimaillakaan, metsän hämärä väreilee hänen hengityksensä tahdissa.

Vilkaisen ympärilleni nähdäkseni, pystyvätkö muut aistimaan saman. Erotan hämmentyneitä ja pelokkaita ja odottavia ilmeitä - Mirandan sievät kasvot pilkistävät väkijoukosta avoimen ihastuneina. Tytön näkeminen saa jonkin sisälläni kiristymään, vaikka minun on pakko myöntää itselleni, että myös ymmärrän häntä. Valve ei yritä millään tavoin kätkeä omaa vetovoimaisuuttaan.

Viidet kasvot väkijoukon reunamilla sen sijaan ovat täysin ilmeettömät. Arvokkaasti pukeutuneiden iäkkäiden miesten ja naisten rivistö seisoo etäämmällä meistä muista, kaikkein lähimpänä Valvea. Kunnioitusta herättävästä ilmapiiristä päättelen, että kyseessä täytyy olla Merkan neuvosto.