Ævintýr | maagin morsian

Haavat (osa 63)

A/N: Heippa, kiitos jälleen suuresti ihanista kommenteista ja siitä, että olette äänestäneet lukuja! Toivottavasti olette pysyneet terveinä, mukavia lukuhetkiä. ♥

**

Valven palatessa kotiin minä olen ennättänyt käydä läpi kaikki länsikäytävän huoneet ja siirtynyt kuuraamaan lukusalia.

Puhdistettavaa on siellä paljon vähemmän, mutta kuljetan silti havuiselta pesuvedeltä tuoksuvaa riepua pintojen poikki kuin se olisi ase ja yrittäisin karkottaa näkymätöntä vihollista. Iltaruskon väreihin pukeutunut lukusali sietää siivoamiseni kärsivällisesti. Olen niin keskittynyt askareeseen, etten kuule Valven askeleita, huomaa hämärän tuttua hipaisua valoani vasten. Havahdun vasta kun hän seisahtuu vierelleni ja koskettaa käsivarttani.

"Tämä riittänee tältä päivältä."

Kestää hetki, että saan todellisuudesta jälleen kiinni. Kun niin tapahtuu, tajuan pusertavani rättiä sormissani tarpeettoman lujaa. Koko tämän ajan minä olen kadottanut itseni tuttuun aherrukseen, sysännyt muun mielestäni. Kylmä levottomuus selkäpiissäni ei ole suinkaan muistutus kaikesta, joka on parhaillaan väärin, vaan olen voinut valjastaa sen joksikin hyödylliseksi. Pystyn tekemään edes jotakin, olkoonkin kuinka vähäpätöistä.

Ja silti minä pysähtyessäni huomaan, että sisälläni on yhä kipeä avuttomuuden tunne, jonka tunnistan aivan liian hyvin.

Vedän henkeä ja päästän otteeni pölyisestä rievusta, annan sen tipahtaa loiskahtaen sankoon. Näen Valven vilkaisevan punoittavia käsiäni. Hänen silmäkulmiaan varjostavat väsymyksestä kertovat tummat jäljet, kuin naarmut. Vain osa siitä johtuu luultavasti siirtoloitsusta.

"Mitä he oikein sanoivat? Noidat?" En pidä siltä, miltä ääneni kuulostaa – liian toiveikkaalta. Pystyn lukemaan vastauksen Valven katseesta, hänen taikuudestaan, mutta minun silti saatava kuulla se.

Väsymyksen merkit Valven silmäkulmissa syvenevät.

"Se ei ole yksinkertaista, tällaisen kokoontumisen järjestäminen. Noitien mukaan tapaamispäivää on mahdotonta aikaistaa. He pitävät tilannettamme... valitettavana." Hänen suunsa vääntyy viimeisen sanan ympärillä. "Olen pahoillani."

Tunnen kylmyyden terävän liikahduksen kylkiluitteni tienoilla. Pohjimmiltani tiesin, ettei meidän pitäisi laskea noitien antaman avun varaan. Siitä huolimatta uutinen hätkähdyttää minua paljon enemmän kuin tahtoisin.

Pakotan tyyneyden ääneeni ja sanon:

"Kannatti ainakin yrittää. Nyt me sentään tiedämme, ettei muita vaihtoehtoja ole. Voimme... valmistautua. Eikö niin?"

"Niin", Valve vastaa. Olen kuulevinani sanasta yhä epätoivon, saman, joka muuttaa vedenkirkkauden hänen taikuudessaan mustaksi jääksi. Myrskyn läsnäolo ei ole sekään täysin kadonnut.

En halua, että niin on. Mutta juuri kun avaan suuni, Valve puolestaan kysyy:

"Sinun pitäisi syödä jotakin."

"Oletko jo syönyt?"

Se on tehty samasta materiaalista, huoli äänissämme. Katsomme toisiamme hetken mitään puhumatta, kunnes molempien kasvoille kohoaa pieni hymy.

"Olen kyllä", minä sanon. "Keittiöön on ilmestynyt poissa ollessasi leivosten armeija. Ne ovat oikein hyviä. Edda on leiponut varmaan vielä vähän lisää sen jälkeen, kun kävin ottamassa niitä pari."

"Ah." Valven ilme pehmenee. "Edda käsittelee tätä uutista omalla tavallaan. Kuten me kaikki."

Hänen katseensa viivähtää jo sameaksi muuttuneessa pesuvedessä, sitten jälleen minussa. Punehdun tajutessani, että ihoani peittää kaikkea muuta kuin viehättävästi hiki ja pöly. En halua näyttää näin surkealta Valven edessä. Sanon kiireesti: