Ævintýr | maagin morsian

Juurtuminen (osa 54)

A/N: Hei taas pitkästä aikaa, ja kiitos jälleen hirmuisesti kommenteista ja äänistä! Tämä luku valmistui todella hitaasti, koska minulla ei ollut heinäkuussa juurikaan vapaapäiviä, ja olen ollut töiden takia tosi väsynyt. Ihan jo sen vuoksi kommentit tsemppasivat jälleen paljon, kuten aina, kiitos. <3

**

Minun ei olisi pitänyt unohtaa mätää.

Sisimmässäni tiedän, ettei se, kuinka paljon huolehdin asiasta, merkitse mitään. Silti minun on vaikea karistaa huonoa omaatuntoani. Ehkä, jos olisin ymmärtänyt antaa Agnesille arvokkaamman salaisuuden, tai vaatimalla vaatinut häntä kalvaslinnassa käydessään toimimaan nopeammin... Jos vain olisin pystynyt tekemään jotakin enemmän.

Kyse ei ole siitä, ettenkö luottaisi Valveen tai hänen suunnitelmaansa. En vai kestä ajatusta, että Reinan vääristyneellä taikuudella on häneen pienintäkään valtaa. Agnesin puheiden perusteella mädän ja veritaikuuden yhdistelmä on arvaamaton ase. Entä jos se vaikuttaa Valveen tavalla, jota hän ei ole osannut ottaa huomioon aikoessaan syrjäyttää suonoidan hovista?

"...Alisa?"

Havahdun hereille mietteistäni, ja näen sekä Valven että hänen olkapäällään istuvan Kaarnen tuijottavan minua. Valven ilme on kysyvä, Kaarnen taas tutkimaton. Sen muut lintutoverit kaartelevat yläpuolellamme, yhä riemastuneina siitä, että niiden isäntä on yllättäen saapunut kulkemaan pitkin kalvaslinnan rajaa yhdessä kanssani. Hän ei ole tehnyt niin ennen.

Olin ollut keittiössä syömässä aamiaista, kun Valve ilmestyi paikalle minua etsien. Hän oli saapunut kertomaan, että joutuisi matkustamaan iltapäivällä töittensä takia, emmekä siis pystyisi pitämään oppitunteja tavanomaiseen tapaan. Hyvin todennäköisesti hän joutuisi olemaan poissa koko illan.

Aiemmin moinen olisi merkinnyt oppituntien peruuntumista, tai sitä, että minä olisin opiskellut lukemista yksikseni. Nyt kumpikaan meistä ei vaikuttanut olevan innostunut ajatuksesta. Eddan oli ollut vaikea hillitä hymyään.

Oppitunnit ovat tänään siis aamulla, ja ennen niiden alkamista Valve on kuin huomaamatta liittynyt seuraani perinteiselle kävelylleni. Kumpikaan meistä ei edes yritä keksiä päätökselle minkäänlaista tekosyytä. Siitä on tullut aina vain luonnollisempaa, jatkuvasta halustamme olla toistemme lähellä. Tiedän molempien tietävän, että oppitunnit ovat yksi osa sitä.

Se ei silti tarkoita, ettenkö haluaisi oikeasti oppia ollessamme yhdessä. Kävellessämme rinnakkain aamun usvassa Valve on kertonut minulle lisää vanhan kielen sanoja, joita hän käyttää puhuessaan korpeille. Varjá merkitsee syvää kiitollisuudenosoitusta, vhel taas sitä, että hän pyytää lintuja saapumaan luokseen mahdollisimman pian. Nuoret korpit tottelevat häntä innokkaina, kilpaillen Valven huomiosta. Kaarne raakkuu niille aina välillä moittivasti.

Syksy on pihamaalla ja metsässä jo painavimmillaan. Sateet ovat hetkeksi hellittäneet, mutta ne ovat jättäneet jälkeensä kosteuden, joka on päiväsaikaan epämiellyttävää ja koleaa. Kaikkialla tuntuu viipyvän maatuvien lehtien haju, luonnon lahoaminen. Ehkä juuri se toi mädän jälleen kerran mieleeni.

Kohtaan Valven katseen hiukan syyllisenä. En halua huolestuttaa häntä omalla huolellani, mutta aina toisinaan kylkiluita pistävä kylmä palaa tavalla, jolle en voi mitään. Hänen tietolähteensä viestin saapumisesta on kulunut nyt neljä päivää. Mitään ei ole tapahtunut sen jälkeen, mutta minun on vaikea rauhoittaa täysin mieltäni.

"Anteeksi, olin ajatuksissani. Mitä sanoitkaan?"

Tarkoitukseni ei ole vältellä totuutta. En vain vielä tiedä, miten ottaisin mädän jälleen puheeksi. Valve kallistaa päätään, mutta ei painosta minua.