Ævintýr | maagin morsian

Velka (osa 57)

A/N: Heimoi, ja kuten aina, iso kiitos äänistä ja kommenteista. <3 Alisan ja Valven toinen Osman-matka jakautui jälleen kahteen lukuun, mutta toivottavasti pidätte jo tästä alusta. Julkaisutahdista sen verran, että se tulee todennäköisesti olemaan seuraavat kuukaudet aika hidas opintojeni takia. Pyrin julkaisukertaan kuukaudessa, mutten tiedä, onnistuuko se.

**

Lumi lankeaa maahan koko sen ajan, kun minä ja Valve kävelemme aukiolta takaisin kalvaslinnaan.

Talven kosketus tekee metsän olemuksesta vaimeamman, hämärtyvästä iltapäivästä vähemmän pimeän. On suorastaan häkellyttävää, miten nopeasti muutos tapahtuu. Poluilla on lumen myötä vaikeampi kulkea, mutta Valve raivaa meille tottuneesti tietä. Hän katsahtaa vähän väliä taakseen, minun suuntaani.

Kuin huomaamatta olemme päätyneet pitämään toisiamme jälleen kädestä. Oloni on hiukan epätodellinen, suudelmien muiston viipyessä huulillani. Tapahtuiko se todella? Tahtoisin sulkea jonnekin turvaan tämän tunteen sisälläni, hehkun, jolla ei ole mitään tekemistä taikuuden kanssa. Edes ajatus Osmasta ei kykene vaikuttamaan juuri nyt mielialaani.

Vastasin Valven kysymykseen myöntävästi, pysähtymättä miettimään mitään muuta vaihtoehtoa. Olen vain iloinen, että hän tahtoo minut mukaansa. En usko matkasta tulevan helppo, mutta ehkä juuri siksi se on tehtävä. Tunnen, että minun on oltava paikalla Valven lisäksi itseni vuoksi: sen takia, mitä muorin ja Elsen kanssa viimeksi tapahtui.

Saapuessamme metsän reunaan näen, että myös kalvaslinnaa ja sen maita peittää ohut lumikerros. Korpit raakkuvat meille kauempaa tervehdyksiään. Kylmä on pysynyt minusta tähän asti visusti etäällä, mutta linnan lyhtyjen loistossa olen tietoisempi lumisesta viitastani, kastuneista hiuksista. Kipristelen varpaitani kenkien sisässä saadakseni ne lämpiämään edes vähän.

Valve vilkaisee jälleen minua, punoittavia poskiani ja olkapäitteni yli valuvaa puolisotkuista hiusvyyhteä. Hänen äänensä on aavistuksen karhea, kun hän sanoo:

"Voisin pyytää Eddaa valmistamaan sinulle kylvyn, jos tahdot."

"Se voisi olla hyvä idea", myönnän asiaa hetken harkittuani. "Kiitos. Mutta älä sinäkään kylmetä suotta itseäsi. Sanoit tulevasi helposti viluiseksi, niinhän?"

Puhuessani mieleeni ilmaantuu varoittamatta kuva Valvesta kylpyhuoneen lämmössä, yhdessä kanssani. Paljonpuhuva värähdys kulkee selkäpiini poikki. Se harhauttaa minut hetkeksi niin, että hädin tuskin kuulen, mitä hän vastaa minulle:

"Pärjään kyllä. Näemme päivällisellä, eikö niin?"

Minä nyökkään, yrittäen hyvin päättäväisesti unohtaa aiemmat ajatukseni. Valve tarkkailee minua tovin syrjäsilmällä, kunnes hänen suupielensä kohoavat pieneen hymyyn. Voin vain kuvitella, mikä sen on aiheuttanut. Hän näyttää lähes sietämättömän kauniilta lunta hiuksissaan, talven maisemaa vasten.

Hämillisyyteni haihtuu jonkin paljon vahvemman tieltä. Annan periksi mielihalulleni ja painan nopean suudelman hänen poskelleen – todistaakseni, että metsäaukion taika yltää myös tähän hetkeen, korppikuninkaan omille maille. "Nähdään sitten."

Lyhyen yllättyneisyyden jälkeen Valve kasvot valtaa mielihyvä. Hänen huulensa hipaisevat hiuksiani. "Nähdään, morsiameni."

Jos mahdollista, hehku sisälläni on entistäkin voimakkaampi.

Kalvaslinnan kylpemiseen tarkoitetut tilat sijaitsevat samassa siivessä keittiön kanssa, hiukan erillään muista huoneista. Astuessani sisään minua on vastassa höyry, joka takertuu välittömästi kiinni ihoon. Eddaa ei näy missään, mutta hän on jo ehtinyt täyttää kylpytynnyrin kuumalla vedellä minua varten. Riisun vaatteet ja astun suloiseen lämpöön, joka ympäröi minut kuin syleily. Vedessä on hento pihkainen tuoksu.