Ævintýr | maagin morsian

Kalvaslinna (osa 3)

A/N: Kiitos kaikille teille ihanille, jotka olette äänestäneet ja kommentoineet Ævintýria - se on ilahduttanut minua valtavasti. ♥ Tässäpä kaksi uutta osaa.

**

Annan Eddan selvittää hiuksistani sitkeimmät yön tekemät solmut, mutta vaatteet valitsen ja puen itse. Yritän olla välittämättä taloudenhoitajan läsnäolosta vetäessä ylleni yksinkertaisen tunikan, joka on etäisesti samanlainen kuin minulla kotona. Tunnen se päälläni itseni enemmän Alisaksi ja vähemmän valintaseremonian muukalaiseksi, vaikken tiedä, kumpi minun oletetaan täällä olevan.

"Isäntä pyysi kertomaan, että voitte tutkia kalvaslinnaa vapaasti", Edda sanoo. "Teiltä kielletyt huoneet on suljettu tiukasti, joten ette vahingossakaan päädy minnekään, minne ei pitäisi."

Kuinka huomaavaista. "Onko hän itse paikalla?"

"Isäntä on matkustanut tapaamaan erään rannikkokylän neuvostoa. Älkää huoliko, hän palaa takaisin illansuussa."

Tieto siitä, että Valve on muualla, tekee hengittämisestä hiukan helpompaa.

"Isäntä on tämän alueen ainoa maagi, joten hän on hyvin kiireinen. Monet kaipaavat hänen apuaan", Edda selittää minulle kulkiessamme edellisillalta tuttua käytävää pitkin. Sen hämärä ei ole tänään yhtä läpitunkevaa, kiitos ikkunoista sisään vuotavan auringonvalon.

"Täälläpäin on siis... tavallista pyytää maagin apua?" Ajatus tuntuu oudolta. Kotikylässäni taikuus oli salaisuus, josta ei puhuttu: sen olemassaolosta tiedettiin, mutta kukaan ei todella halunnut uskoa siihen isää lukuun ottamatta. Hovissa kaikki oli kai toisin.

"Voi, sillä on pitkät perinteet. Isäntä on muuttanut monien elämän paremmaksi. Eikä hän pyydä juuri mitään palkkioksi! Toisin kuin..."

"Toisin kuin?"

Mutta Edda vain pudistaa päätään eikä sano enää mitään.

Ensimmäinen aamiaiseni linnan ruokasalissa on ylenpalttinen, mutta myös yksinäinen. Edda ei jää pitämään minulle seuraa, vaan katoaa omien askareidensa pariin aterian tarjoiltuaan.

Syön hiljaisuudessa, ympärilläni pelkkää tyhjää tilaa, joka on aivan toista kuin aamuisin kotona. Ruoka sentään on lohduttavan tavallista: kuumaa puuroa, vastaleivottua leipää, hilloa. Minun on vaikea kuvitella maagia nauttimassa sellaista aamiaista, mutta ehkä se onkin vain kaltaiselleni ihmistytölle tarkoitettu.

Maistelen hitaasti vähän kaikkea pitääkseni loppupäivän vielä hetken loitolla. Samalla en voi olla miettimättä, kuka ruoan oikein on valmistanut - Eddako? Hänen aiemmat sanansa häilyvät mielessäni, vaikka yritänkin olla välittämättä. Olen varma, ettei linna suostu paljastamaan minulle salaisuuksiaan noin vain.

Lähden lopulta katselemaan ympärilleni, koska en tiedä mitä muutakaan tekisin. Minulla ei ole ollut näin paljon tyhjiä tunteja käytettävissäni sitten lapsuuden - isän kuoleman jälkeen täysin omiani olivat olleet ainoastaan lyhyet hetket työnteon ja nukkumisen välissä. Muu aika oli kulunut tilan hengissä pitämiseen.

Kaikki se vain, että päätyisin lopulta tänne.

Kierrän ensimmäiseksi läpi minulle jo tutun käytävän, mutten löydä mitään erikoista: vain oman huoneeni kaltaisia pieniä huoneita, joiden pintoja peittää hämärän lisäksi himmeä pöly. Saan kuitenkin vaikutelman, että linnassa on ollut joskus kauan sitten enemmän asukkaita kuin nyt.

Maageja, ihmisiä vai aivan muita olentoja, siihen en ehkä halua saada vastausta.

Käyn kalvaslinnan läpi käytävä ja kerros kerrallaan, kävelen läpi aution hiljaisuuden, vaikken tiedä mitä toivon sillä saavuttavani. Maagi Valven linna saattaa ulkopuolelta näyttää aivan satukirjan piirrokselta, mutta seinien sisäpuolella ei ole juuri mitään sadunomaista.