The Legend of Akira

Alku

"Oletko koskaan miettinyt, millaista on häkin ulkopuolella? Metsien takana...?", mutisen ääneen katsellen laskevaa aurinkoa, joka laskee läheisen metsän taa. Kivet rapisevat allani, kun käännyn ja astelen kohti veljeni koppia. Ruskeaturkkinen veljeni Coby tulee pois kopistaan. "Ei kai taas?", hän kysyi tottuneen turhautuneesti haukotellen. "Eikö sitä saa unelmoida?", kysyn naurahtaen ja istuhdan maahan. Coby asettuu maahan makaamaan ja katsoo minua hetken aikaa hiljaa ja kysyy: "Miksi haluat niin paljon pois isännän luota? Täällä on hyvä olla." Coby heilauttaa ruskeavalkoista häntäänsä kohti minua. "En ole sanonut, ettei täällä olisi hyvä olla", korjaan, "minusta vain tuntuu siltä, että jotain puuttuu." Coby nousee makuulta ja astelee viereeni. "Ja minusta tuntuu, että olet sekaisin päästäsi, jos haluat tuonne ulos ilman isäntää..." Näykkäisen leikillä veljeäni korvasta. "Voi sinua hölmöä! Kyllä siellä pärjäisi." Coby katselee taivaalle ja seuraa hetken hiljaisuus. "Akira, meidät on koulutettu metsästyskoiriksi, eikä kulkureiksi", Coby vastaa huokaisten, "sitä paitsi, olemme vielä nuoria, vasta kolmekuukautisia..." Cobyn lause keskeytyy, kun alkaa kuulumaan isännän askelia. Nousen pystyyn, mutten juokse häkin ovelle. Isäntä on opettanut minua ja Cobya pysymään poissa häkin ovelta, kun isäntä tulee sisään ja menee ulos. Isäntä avaa oven ja sulkee sen perässään tullessaan sisään. Hän antaa rapsutuksia minulle ja Cobylle. Isäntäni on vanhanpuoleinen uros. Hän on ystävällinen, vaikka hänen koulutusmenetelmänsä ovatkin aika ankaria. Minulla irtoaa vähän valkoisia karvoja isännän rapsuttaessa. Ihminen kutsui mölinällään Cobya. Coby astelee ohitseni ja katsoo minuun. "Nähdään pian, veliseni", kuiskaan hänen peräänsä, kun isäntä ottaa hihnan ja laittaa sen kiinni Cobyn kaulapantaan. Coby nyökkää ja seuraa isäntää ulos häkistä. He lähtevät verkkain askelin kohti lähellä sijaitsevaa metsäpolkua. Katselen heidän menoaan ja astelen kohti omaa koppiani, joka on Cobyn kopin vieressä. Mustat tassuni rapisevat kivikolla, kun kävelen. Pian olen kopin luona ja menen sisään. Sisäpuolella odottaa lämmin makuualustani ja asetun sille makaamaan. Katselen ulos makuualustaltani ja hitaasti vaivun uneen.

Pelkkää pimeyttä. Minua huimaa ja pian pääsen jaloilleni. Olen keskellä pimeyttä, enkä näe mitään. "Onko siellä ketään?", kysyn. Ei vastausta. En uskalla kävellä mihinkään suuntaan, sillä pelkään putoamista synkkään pimeyteen. Huudan uudestaan, muttei tapahdu mitään. Yhtäkkiä eteeni ilmestyy valo: valon keskeltä astelee eteeni jokin otus. Hänellä on valkoinen turkki, pitkät kynnet ja on selvästi suurempikokoisempi kuin minä. Hänen ulkomuotonsa muistuttaa koiraa. Valkoinen naaras tuijottaa minua kirkkaansinisillä silmillään hetken aikaa. "Tervehdys, muukalainen.", hän tervehtii minua. "Öhm, terve!", vastaan tervehdykseen. "Sinua varmaan mietityttää, mitä tämä uni on." Valkoinen koira istahtaa maahan ja pyöräyttää häntänsä tassujensa päälle. Istahdan myös. "No, niin. En ymmärrä, en tiedä kuka edes olet...", totean silmät suurina. Naaras keskeytää minut ja selittää: "Nimeni on Lumi. Olen naarassusi, joka ennen muinoin hallitsi erästä klaania, joka ei sijaitse kovinkaan kaukana sinusta. Olen tullut uneesi, koska vaikutat lupaavalta voidaksesi liittyä tähän klaaniin." Katson hämmästyneenä naarasta. "Mitä tuokin tarkoittaa? Mikä edes on 'klaani'?" kysäisen hermostuneesti. Naaras puhui aika sekavia. Naaras katsoi minua merkitsevästi ja tuhahti: "Ehkä se on totta. Olin kai väärässä." Katsoin naarasta vakavasti, en tajunnut yhtään, mitä hän tarkoitti. "Voisitko selittää?", kysyn. Naaras huiskauttaa hännällään maata ja vaikuttaa myöskin hermostuneelta. "No hyvä on. Klaanini on yksi neljästä klaanista, joihin kuuluu susia, koiria ja koirasusia. He elävät yhdessä ja suojelevat reviirejään ihmisiltä, karhuilta, mäyriltä ja muilta vaaroilta. Olin ennen tämän klaanin johtaja, joka hallitsi metsäaluetta. Nykyään olen osa Tähtiklaania, johon klaanin soturit uskovat..." Lumi lopetti yhtäkkisesti. "Lyhyesti kerrottuna haluaisin, että liittyisit tähän klaaniin", hän selitti. Tuijotan tassujani, tässä olisi se tilaisuus. Kaipasin pois isäntäni luota, mutten ollut varma, oliko tämä minun kohtaloni. "Miksi minä vaikutan lupaavalta sinusta? Ja tarkoittaako tuo sitä, että olet kuollut...?" Naaras katsoo ylös pimeyteen ja ympärillemme ilmestyy tähtitaivas. Sitten hän katsoo taas minuun ja vastaa:"Kyllä, olen kuollut. Me Tähtiklaanin jäsenet olemme entisiä klaanin sotureita, oppilaita, parantajia ja johtajia. Soturilakia tai parantajalakia noudattaneet pääsevät Tähtiklaaniin kuolleiden klaanitovereidensa luokse. Ja se, miksi vaikutat lupaavalta, on se, että olen nähnyt taitosi. Ja lisäksi olisit aika varmasti valmis irtautumaan kotikoiran elämästä." Nyt alan ymmärtämään naaraan puheita. Halusin liittyä klaaniin. Se vaikutti täydelliseltä. Aloin täristä innosta. "Milloin voin aloittaa? Minne pitää mennä?", kysyn naaraalta. Kuulen kaukaisuudesta kuuluvia ääniä. Naaras töytäisee minua kuonollaan. "Seuraa vaistoasi, se vie sinut Tuliklaanin luo", naaras sanoo lempeästi ja haihtuu ilmaan. Samassa joudun taas unen pyörteisiin.

"Akira, herää!", Coby tökkii minua kuonollaan yrittäen saada minut hereille. "Jooh", vastaan haukotellen, "hereillä ollaan. Mitä asiaa?" Coby peruuttaa ulos kopistani ja viittoo hännällään minua seuraamaan. Venyttelen hieman ja astelen hänen peräänsä väsyneenä. "Ihan kuin en olisi nukkunut koko yönä silmällistäkään", ajattelen. Aurinko häikäisee silmiäni. Aamu oli jo pitkällä. Coby asteli häkin varjoisaan puoleen ja asettui makuulle. Seurasin perässä. "Niin?", kysyn. Cobyllä oli vaivaantunut ilme. Hän katsoi muualle ja sitten kysyi: "Suunnitteletko sinä lähtöä?" Katsoin häneen hämmentyneenä. Olin kai huolettanut häntä. "No, miten niin?", kysyn. Nyt Coby katsoi minua silmiin. "Minua huolettaa, että aiot lähteä", hän paljasti. "En vielä tiedä...", vastasin epäröiden. En ollut varma, voisinko paljastaa mitään unestani. Coby jähmettyi ja katsoi minua hätääntyneenä. Hän on aina ollut tommoinen arka luupää. Läimäisen häntä hellästi etukäpälälläni. "Elä pelkää, en minä aio täältä lähteä kertomatta sinulle", naurahdin leikkisästi. Coby katsoi käpäliinsä. "Y-Ymmärrät kai, etten aio tulla mukaasi jos lähdet?" hän kysyi hiljaa. Nyökkäsin. Tiesin hyvin, että hän viihtyi ihmisten seurassa parhaiten. Kuulin häkin oven kalahtavan. Siellä oli taas isäntä, joka tuli hakemaan minut harjoituksiin. "Nähdään myöhemmin", huikkasin veljelleni ja astelin kohti häkin ovea. Isäntä kalautti hihnan kiinni kaulapantaani ja lähdin seuraamaan häntä samaan suuntaan, minne hän eilen illalla vei Cobyn. Lehdet kahisivat tassujeni alla kävellessämme. Minkäköhänlaista harjoitusta nyt olisi luvassa. Isäntä oli opettanut minut ja Cobyn uimaan, hakemaan riistaa ja...Isäntäni pysähtyi äkillisesti metsäpolulle. Hän lähti kävelemään metsään ja seurasin perässä. Olimme kerran aiemminkin käyneet täällä, nimittäin metsästämässä. Se toimii sillä tavalla, että isännällä on eräänlainen kiiltävä esine, joka syöksee pieniä tikunmuotoisia kiviä. Hän yleensä ohjaa sen metalliesineen kohti jotain eläintä, ei onnekseni minua ja sitten laukaisee esineen. Kun pääsen eläimen luokse, se on yleensä kuollut. En tiedä, miten se tarkalleen ottaen tapahtuu, mutta tehtäväni onkin vain tuoda kuollut eläin isännälle. Saamme yleensä Cobyn kanssa luut hakemastamme riistasta. Tällä kertaa tuskin metsästäisimme. Pysähdyimme pellon reunaan, johon metsä loppui. Haistoin ympärillä olevat tuoksut. Haistoin riistaa: jäniksiä, hiiriä, myyriä...Pellolla vilisi paljon eläimiä. Vesi herahti kielelle ja teki mieli sännätä eläinten perään ja napata ne. Isäntä otti hihnan irti pannastani. Odotin isännältä käskyä tai ohjetta, mitä pitäisi tehdä. Hän vain osoitti pellolle. "Pitikö minun saalistaa hänelle?", ajattelin ja hiivin pellon kasviston sekaan. Haistoin parin hännänmitan päässä jäniksen: se ei ollut selvästi huomannut minua. Hiivin sitä kohti hiljaa...Se ei vieläkään huomannut minua. Päästyäni tarpeeksi lähelle hyppäsin sitä kohti raapien jänistä pitkin viilloin ja puraisin sen niskan poikki. Nostin ylpeäni saaliini ja juoksin kohti isäntää. Hän näytti tyytyväiseltä. Itsekkin olin, se oli ensimmäinen saaliini. Isäntä lähti kävelemään pois päin minusta ja seurasin häntä. Menisimme takaisin kotiin.