The Legend of Akira

Tuletko?

Olimme ohittaneet Veriklaanin reviirin. Lumi oli johdattanut meidät klaanien rajoille, joista alkoi avoin maa. Se ei ollut kenenkään tuntemamme reviiriä, joten astuessamme alueelle tunsin oloni hieman turvattomaksi. Seurasin hiljaa valkeaa soturia kasvistossa. Zero kulki perässäni, sitten Ginny, Hugo, Max ja Ash. Tunsin ilmassa heidän hermostuksensa. He olivat yhtä hermostuneita kuin minä tällä tuntemattomalla alueella. Haistelin uutta reviiriä varuillani. Pitäisi huomata kaikki vaarat ajoissa, ei sitä tietäisi mitä Lumi tiesi. "Miksi hän näyttäytyy vain sinulle?" Ginny kysyi ihmeissään hypätessään pienen ojan ylitse. "En minä vain tiedä, Hyde sanoi että minulla on jokin erityinen lahja...", takeltelin hieman tökerösti heilauttaen häntääni nolostuneena jatkaen, "...Mutta enpä nyt usko sitä. Johtajat ja parantajatkin näkevät Tähtiklaanin jäseniä usein, miksen minäkin?" Zero pudisti päätään ja totesi hieman virnistäen: "Nimenomaan, VAIN johtajat ja parantajat. Et ole kumpaakaan ja silti olet ainoa joka näkee Lumin." Hugo ja Max katsoivat toisiinsa hermostuneena. Luulivatko he, että minä esitin vain näkeväni Lumin ja tietäväni tien? Ash asteli kahden veljeksen vierelle ja näpäytti heitä hännällään lavalle. "Hah, senkin arkatassut! Ettekö luota ystäväänne?" Ash kysyi virnistäen huvittuneena. "K-Kyllä minä häneen luotan!" Max murahti hieman nolona. "En vain ihan luota siihen toiseen johdattajaamme", Hugo totesi hiljemaa epäröiden. Lumi heilautti korvaansa edessäni, muttei hän sanonut mitään. "Tuota, et voi sanoa noin...", sanoin hieman ärtyneesti Tuuliklaanin soturille. "Anna olla, he eivät näe minua, joten heidän ehkä kuuluukin epäröidä", Lumi totesi tuhahtaen astellessaan eteenpäin. Olimme pian jonkin metsän reunalla. Seurasin häntä tiiviisti seuraten. Olisin varmaan itsekkin epäileväinen, jos olisin joku heistä. Olin ainoa joka näki Lumin, vaikken pitänytkään ajatuksesta. "Tämän metsän keskellä on pieni hylätty mökki, johon Tuuliklaanin esi-isistä jotkut asettuivat kodiksi. Nyt siellä on pari heidän jälkeläistään. Meidän pitää olla varuillaan, sillä he ovat perineet taitoja sotureilta", Lumi kertoi päästessämme metsän laidalle. Nyökkäsin ja kerroin saman kuiskaten perässäni oleville. "Wau! Ihkaoikeita Tuuliklaanin kissoja! Kuulitko, Max?" Hugo totesi hihkuen. Max nyökkäsi ja vaikutti melkein yhtä innokkaalta kuin veljensä. "Nyt hiljaa", kuiskasin ja hiivin valkean naaraan perässä metsään. Kasvisto oli tiheää, oli varmaan vuosia siitä, kun ihmiset olivat asuttaneet tätä aluetta. "Ihmeellistä, nämä tuoksut täällä ovat ihan uusia minulle", Ginny sanoi silmät säkenöiden. Muutkin haistelivat metsän tuoksuja mielissään. Itsekkin haistoin uusia tuoksuja: kirpeitä ja makeita. Ehkä täällä oli uusia yrttejä Hydelle! Vilkaisin ympärilleni. Joka puolella vilisi kasveja. "Ehkä minun ei kannata koskea noihin, ne voivat olla myrkyllisiä", ajattelin hieman varovaisena. "Katsokaa tätä! Marjoja!" Hugo naurahti koskettaessaan pieniä mustia marjoja. "Ei, älä syö niitä!" Ash huudahti hädissään. Tuuliklaanin soturi hypähti kauemmas oudosta kasvista. "Nuo kasvit ovat myrkyllisiä. Daisy kertoi minulle" harmaaturkkinen Veriklaanin soturi kertoi toruen. Hugo luimisti hieman korviaan. "Jatketaan matkaa", totesin heille ja heilautin häntääni merkiksi seurata minua...Tai siis Lumia. Jonkin aikaa kuljettuamme Lumi pysähtyi ja näytti minulle merkin pysäyttää muut. Heilautin häntääni vaivihkaa merkiksi. Vilkuilin ympärilleni. En nähnyt vaaraa. "Tästä pienen matkan päässä on se hylätty mökki. Emme tiedä, ovatko kissat tällä hetkellä mökin ulkopuolella, joten tarvitsemme tiedustelijan", hän kertoi katsoen eteenpäin herpaantumatta. "Zero?" kuiskasin hiljaa oranssille soturille. Hän hiipi luokseni ja räpäytti vihreitä silmiään kysyvästi. "Olemme sen hylätyn mökin lähellä. Emme tiedä niiden ystäviesi olinpaikkaa, joten tarvitsemme tiedustelijaa..", selitin tilanteen hänelle kuiskaten. Muut pysyivät hiljaa paikallaan. "Ymmärrän, minä hoidan", Zero lupautui ja kiipesi nopeasti puuhun. Hän vilahti lehvistön sekaan, enkä enää nähnytkään häntä. 

Olimme odottaneet jonkin aikaa Zeroa.  Max oli ehtinyt napata pienen jäniksen,  jonka hän jakoi nälkäisten kanssa.  Itselläni ei ollut nälkä,  mutta aloin huolestua missä Zero viipyi.  Hänen olisi pitänyt palata.  Lumi istui paikallaan liikkumatta.  Hän katsoi kirkkailla sinisillä silmillään metsään.  "Mitä nyt?" hän kysyi.  "Onko Zerolla kaikki kunnossa? Alan huolestua", kerroin valkoiselle naaraalle.  "Hän on kunnossa ja hän palaa pian.  Ei hätää", Lumi kertoi rauhoitellen. Nyökkään ja istun hänen viereensä. Tunnen hänestä uhkuvan pelon ja epävarmuuden,  mutten mainitse sitä.  Mitä hän pelkäsi?  Oliko ystäväni oikeasti kunnossa? Kuulim kahinaa lehvistöstä.  Pian Zeron pää pilkisti esiin.  "Huh,  olet kunnossa", ajattelin huojentuneesti.  "Asia on näin,  kissat ovat siellä mökin sisällä torkuilla.  Voisimme piirittää heidät ja näin estää heidän pakenemisensa", oranssi kissa kertoi tiputtautuessaan alas puun runkoa pitkin.  "Hyvä idea", kehaisin.  Vilkaisin Lumiin. Hän nyökkäsi. Toteuttaisimme Zeron suunnitelman. "Näytä tietä,  kehotin Zero.  Hän käveli ohitseni kasvustoon.  Seurasin perässä Lumi ja muut kintereilläni.  Astelimme hiljaa pitkin pientä polkua,  joka johdatti hylätylle mökille. Pian saimme mökin näkökenttäämme.  Hökkelin seinät olivat punaiset,  sen väri oli kulunut hieman pois. Mökin katto oli täynnä lunta.  Mökkiin oli vain yksi oviaukko: Raollaan oleva ovi.  Näytin merkuksi muille olla ihan hiljaa ja hiivin edellä ovelle.  Kurkkasin raosta sisään. Mökissä oli hieman valoa.  Erotin nyt nukkuvat kissat. Toinen heista oli pikimusta, toinen mustavalkoinen. Heilautin häntääni muille.  Hiivin hökkelin sisään. Se muistutti hieman entisen isäntäni kotia,  mutta tämä oli pienempi.  Hiippailin mustan kissan luokse.  Hugo ja Ginny tulivat myös luokseni. Ash,  Zero ja Max astelivat hiljaa toisen kissan ympärille.  Lumi jäi odottamaan oviaukolle. Odotimme siinä hetken aikaa. Musta kissä heräsi ensimmäisenä. "Mmh..Mitä häh?! Tunkeilijoita!" hän sähähti ja hyppäsi seisomaan. Toinen kissoista heräsi huutoon ja rääkäisi hätääntyneenä. Hän vilkuili ympärilleen silmät selällään. "Rauhoittukaa!" Zero huudahti. Pikimusta kissa pysähtyi ja katsoi suoraan oranssia soturia silmiin. "...Zero?" hän kysyi lopulta hämmentyneenä. Zero nyökkäsi. "Mitä sinä täällä teet? Ja keitä ovat nämä kirppusäkit?" toinen kissoista sähähti. Max murahti heille ärtyneenä ja he hypähtivät säikähtäneenä kauemmas. Toinen kissoista katsoi Maxiin ja sitten kuiskasi: "Tuuliklaani...?" Hän käänsi katseena hämmentyneenä mustaan kissaan. He olivat kai haistaneet Maxin ominaistuoksun. "Ja Tuliklaani...Vesiklaani...Jopa Veriklaani!" musta kissa totesi tujottaen toiseen kissaan haistellen meitä. "Zero, haiset ihan Tuliklaanilta. Miten se on mahdollista? Meidäthän karkotettiin", mustavalkoinen kissa kysyi sähisten. "Rauhoitu, Alex. Selitän pian", Zero sanoi mustavalkoiselle kissalle. Alex silmäili meitä sinisillä silmillään tarkkaavaisesti. "Olemme tulleet hakemaan teidät takaisin klaaneihin", Zero kertoi rauhallisesti. Alex katsoi pikimustaan kissaan mietteliäästi. Eivätkö he uskoneet meitä. "Miksiköhän me nyt kelpaamme noille kapisille piskeille, Leo?" mustavalkoturkkinen kolli naurahti maukaisten. "En minä vain tiedä. Ehkä koko klaani kuoli kasaan", Leo naurahti räkättäen. Pysyimme hiljaa paikoillamme. Yksikin väärä liike, ja nämä kaksi lähtisivät karkuun. "Ei se ihan niin ole, klaanit ymmärsivät virheensä ja päättivät lähtä hakemaan teidät kaikki takaisin", Tuliklaanin soturi selitti kahdelle Tuuliklaanin kissalle. "Et voi olla tosissasi!" Alex kuiskasi hiljaa vihaisen näköisenä. "Vanhempamme ovat jo kuolleet!" Leo kuiskasi ärtyneenä. "He eivät saaneet enää nähdä klaania...", Alex totesi ääni hiipuen, laittaen tassunsa kasvojensa päälle. Leo lohdutti veljeään silittäen hännällään hänen selkäänsä. "On hyvä, että korjaatte virheen mutta...On liian myöhäistä vanhemmillemme...", Leo tokaisi hiljaa keltaiset silmät kiiluen surusta. Zero pudisti päätään ja vilkaisi minuun. He eivät mahdollisesti lähtisi mukaan. "Voimme silti palata Tuuliklaaniin. Elää vanhempiemme puolesta. He eivät koskaan hylänneet Tähtiklaania. He opettivat meille kaiken minkä tiesivät...", mustavalkoinen kissa kertoi hieman piristyneenä. "Me lähdemme mukaanne. Kiitos, Zero. Et unohtanut meitä", Leo kiitti ystäväänsä silmät kiiluen ilosta. Zero nyökkäsi ja kehräsi ystävällisesti. "Meidän on löydettävä vielä kolme muuta" tokaisin mietteliäästi. Alex ja Leo nyökkäsivät ja vilkaisivat Zeroon. "Sinäkö johdat?" Alex kysyi. "Ei, vaan Akira", Zero totesi osoittaen minua hännällään. Kissat vilkaisivat minuun ja nyökkäsivät. Lumi astui ulos hökkelistä ja seurasin perässä. Katsoin häneen kysyvästi. Missä seuraava paikka olisi? "eräs Veriklaanin kissa on täältä pienen matkan päässä. Hän ei suostunut liittymään noiden kahden Tuuliklaanilaisen seuraan ylpeytensä takia", Lumi kertoi. Nyökkäsin. Muut astuivat perässäni ulos. "No, minne mennään?" Ginny kysäisi hymyillen. "Tässä jonkin matkan päässä on eräs Veriklaanin kissa...", totean nopeasti ja lähden seuraamaan Lumia taas metsikköön. Ginny hypähtää perääni Zero rinnallaan, Neljä tuuliklaanilaista astelivat heidän perässään jutustellen. Ash ohitti heidät ottaen minut kiinni. Hän käveli rinnallani samaan tahtiin. Ei se minua haitannut. Lumi väisteli matalia oksia pää kumarassa, neuvoin muita tekemään samoin. Huomasin että aurinko oli jo korkealla kävellessämme eteenpäin. "Emme varmaan löydä heitä kaikkia tänään", ajattelin mietteliäänä. Jonkin ajan päästä Lumi pystähtyi edessäni ihmisten rakentaman ränsistyneen puusillan luokse. "Hän on tuolla toisella puolella, metsässä", Lumi kertoi ja käveli rantaan. "Miksi emme käytä siltaa?" mietin. "Emme käytä siltaa, koska se ei kestä painoamme. On uitava", Lumi kertoi ystävällisesti ja hyppäsi veteen. Hän kauhoi toiselle puolelle. Hyppäsin perässä. Kylmä vesi yllätti minut. Kauhoin etukäpälilläni ja potkin eteenpäin. Pian olinkin jo Lumin kanssa vastarannalla. Ginny ui perässäni tottuneesti ja ravisti vedet pois turkistaan vastarannalla. "Äh, onko pakko uida?" Max ähkäisi ja hyppäsi veteen Hugo perässään. He uivat toiselle puolelle hieman vaivaalloisen näköisesti. Heidän päästyään vastarannalle kissat olivat jääneet toiselle puolelle. He katsoivat vettä ahdistuneena. "En ole mikään...Vesiklaanin kissa", Leo sähähti. "Käytämme siltaa", Alex tokaisi ja suuntasi sillalle. Zero vilkaisi ensin veteen, sitten meihin ja muihin kissoihin. Hän virnisti vaivaantuneena ja asteli sillalle kahen muun perässä. Vilkaisin Lumiin. "Kyllä se kissojen painoa kestää", hän sanoi huojentavasti. Kissatkin olivat pian meidän kanssamme samalla puolella.
"Vai että joku veriklaanilainen täällä?" Leo naurahti. "Ehkä se oli se, joka ei suostunut liittymään meihin", Alex totesi miettivästi. Valkoinen naaras johdatti meitä metsään. "Usko tai älä, täällä on erään vanhan ihmisen koti, jonka kanssa tämä Veriklaanin kissa asuu", Lumi kertoi. Nyökkään. "Mitä nyt?" Ash kysyi minulta uteliaasti. "Lumi kertoi minulle, että olemme lähellä ihmisen taloa, missä tämä Veriklaanin kissa asuu. "Asuuko hän _IHMISTEN_ luona?" Ash kysyi epäuskoisesti luimistaen korviaan. Nyökkäsin myöntymykseksi. "Hänhän on klaanikissa!" harmaaturkkinen soturi älähti. "Ei enää sen jälkeen, kun hänet karkotettiin. Tuskin hän yksin selviäsi...", totesin. "Veriklaanilainen selviää mistä vain!" Veriklaanin soturi huudahti mahtaillen. Heiluatin häntääni ärsyyntyneenä. Ei kukaan selviäisi ilman apua yli talvea. Tai ehkä selviäisi, mutta mahdolliset pedot olisivat suurempi vaara yksinolevalle soturille, saati oppilaalle. "Ash, on olemassa muutakin vaivaa kuin nälkä. Esimerkkinä et voisi löytää asuinpaikkaa, tarpeeksi lämmintä tai mukavaa. Et ehkä voisi selviytyä muilta susilta, karhuilta ja muilta petoeläimiltä", Ginny naurahti huvittuneena. "No...Ehkä", Ash totesi vaivaantuneena. Hän käveli nyt hitusen nopeammin. Eteemme levittyi kapeahko polku, joka johti kahteen suuntaan. Lumi kääntyi vasempaan. "Tämän polun päässä on se talo", Lumi kertoi juosten. Kiihdytin juoksuun pysyäkseni perässä. Kuulin perästäni juoksuaskelien ääniä. Pääsimme polun päätyyn. Näin nyt ison talon, sen seinät olivat siniset ja pihalla oli jokin outo kiiltävä musta esine, jolla oli pyöreitä palloja allaan. En ollut nähnyt sellaista ennen. "Mikä TUO on?" Hugo kysyi närkästyneenä katsellen mustaa esinettä. "Tuo on auto. Ihmiset menevät sen sisälle ja se vie heidät eri paikkoihin. Nuo kulkevat hurjan nopeaa, tuollaiset saavat meidät helposti kiinni", Lumi kertoi varoittaivasti. Nyökkäsimme tuijottaena yhä esinettä. Huomasin läpinäkyvän lasin takana kissan. "Tuo on varmaan se veriklaanilainen", ajattelin mielessäni. Hiivin terassille ja kuiskasin lasin läpi: "Hei, olemme tulleet hakemaan sinut Veriklaaniin?" Kissa katsoi minua ihmeissään ja sitten heilautti häntäänsä jollekulle. Yhtäkkiä lasin taakse ilmestyi toinen kissa: naaras. "Kumpi noista?" kysyin Lumilta. Hän osoitti hännällään keltavalkeaa naarasta. "Puhuitte Veriklaanista, mistä on kyse?" naaras tuhahti ylimielisesti. "Juttelisimme mielellään kanssasi täällä ulkona", Zero totesi ystävällisesti. Naaras nyökkäsi ja katosi ikkunalta. Pian hän ilmestyi talon oven lävitse ulos. Siinä kai oli jonkinlainen luukku. "Niin, mitä asiaa?" hän kysyi. Ulos hänen perässään juoksi ensimmäisenä näkemäni kolli. Hänen kaulapannassaan oli tiuku,  joka helisi hermoja raastavasti.  Mitä tästä nyt tulisi: kärttyinen naaras ja tuntematon kolli.  Saapa nähdä.