The Legend of Akira

Kolme sisarusta - lupaus

Heräsin väsyneenä. Haukottelin ja nousin Nadian viereltä istumaan. Axel ja Halo tuhisivat yhä vuoteessa. Yhtäkkiä huomasin kutsumattoman vieraan Nadian vatsan luona. Valkoinen naaraspentu, minua ja veljeksiäni nuorempi. Käänsin päätäni luolassa. En nähnyt Katea missään. "Missä hän on?" ajattelin mielessäni hämilläni. En varmaankaan saisi lähteä luolasta ilman lupaa, joten päätin odottaa. Hetken kuluttua Halo heräsi potkaisten Axelia suoraan kuonoon. "Auts, varo vähän mihin potkit!" Axel murahti painaen tassullaan kuonoaan. Halo pyristeli hereille ja katsoi leiriä hämillään ja kauhistuneen näköisenä. "Halo, oletko kunnossa?" kysyin katsoen mustaturkkista veljeäni ihmetellen. "M-Minä...Ei mitään", Halo totesi asettuen taas makuulle Nadian viereen. "Ja kuka tuo on?" Axel kysyi tuijottaen valkeaa pentua. "Hänen nimensä on Vera", Halo totesi tietäväisesti. Hänen ääneessään kuului pienehkö pettymys. "Mistä tiedät kuka hän on? Mitä hän tekee täällä?" Axel kysyi taas heilauttaen hopeista häntäänsä kohti naarasta. "Ei ole minun asiani kertoa...Mutta Kate on kuollut ja emo otti hänet huostaansa", Halo kertoi surullisena tuijottaen Veraa. "Kuollut!?" huudahdin kauhusta. Se tarkoitti, ettei pennulla ollut emoa tai isää..."Tuo on aika surullista kuulla", Axel totesi istahtaen nukkuvan pennun viereen. Hän käänsi katseensa minuun ja Haloon. "Voi kun voisimme tehdä jotain", totesin kävellen pennun vierelle. Silitin pennun valkoista turkkia lohduttavasti. Minua kävi Veraa sääliksi. "Mitä jos...Me auttaisimme häntä kaikessa?" kysyin. "Ei me nyt ikuisesti häntä suojella voida...Mutta teemme parhaamme", Axel totesi heilauttaen korvaansa. Halo katsoi minua ja Axelia epäilevästi. Hän näytti miettivän jotain. Lopulta hän huokaisi ja vastasi: "Hyvä on. Tehkäämme niin." Keräännyimme yhdessä Veran luokse ja silitimme jokainen vuorollamme häntä.

Puoli kuukautta oli kulunut Katen kuolemasta. Hänen pentunsa eli onnellisena autuaan tietämättömänä totuudesta. Hän ei tiennyt, ettei Nadia ollut hänen oikea emonsa. Jostain syystä Kaira, Axel ja Halo kohtelivat häntä kuin omaa siskoaan. Tarkkailin heidän touhujaan aukiolla. Onneksi nuo kolme pentua olivat orvon naaraan seurana. "Akira, etkö lähtisi metsästämään?" kuulin tutun äänen takaani. Se oli Carwyn, se oranssi uros Yöklaanista. "Juu, käyhän se, mennään", totesin hymyillen ja lähdin seuraamaan oranssivalkeaa sutta. Astuessamme ulos pensastunnelista, metsän tuoksut tulvahtivat tottunein tavoin sieraimiini. Ohjasin meidät kohti Jokiklaanin rajaa, haluaisin vähän kalastaa. Huomasin, että Carwyn vaikutti jotenkin...Vaivaantuneelta. "Onko jokin vialla?" kysyin päästessämme joen rantaan. Uros asteli viereeni istumaan ja katsoi hämillisesti tassujaan. "E-Ei kai", hän totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Voit sinä minulle kertoa", totesin lähestyen jokea, etsien kaloja. "Niin voinkin, mutta en olisi varma, saanko", Carwyn totesi nuolaisten tassuaan. Hänen ilmeensä muuttui kauhistuneeksi. "T-Tarkoitan että ei minulla ole mitään kerrottavaa", hän totesi hymyillen hermostuneesti. "Liittyykö se ystäviisi, Nilaan ja Cristaan?" kysyin tuijotellen kalaa vedessä. Carwyn hiljeni ja tuijotti vain käpäliinsä. "Mitä heistä?" kysyin hetken kuluttua. Asia liittyi arvatenkin heihin. Kala ui tarpeeksi lähelle. Ponnistin ja nappasin sen kaksin tassuin. Kala yritti sätkiä, mutta otin sen hampaisiini ja heitin joen penkalle odottamaan. "Upea nappaus!" oranssivalkea soturi huudahti silmät kiiluen ällistyksestä. Äskeinen ujous katosi hetkeksi. "Kiitos", vastasin hymyillen. Carwyn katsoi hetken aikaa vettä ja sitten kysyi nolona: "Voisitko sinä näyttää minulle, miten kalastetaan?" Nyökkäsin ja heilautin häntää merkiksi tulla lähemmäksi. Hän käveli lähemmäksi ja katsoi innokkaasti häntää heilauttaen veteen. Muistelinkin, että Carwyn oli noin Nathanin ja Rubyn ikäinen, joten hän ei kovin paljoa tiennyt saalistamisesta. "Ensin katselet hiirenhiljaa täältä rannalta, näetkö kaloja", selitin laskeutuen kyyryyn. Carwyn seurasi perässä. "Ja sitten?" hän kysyi kuiskaten, tuijottaen lähellä uiskentelevaa kalaa. "Katso sitä tarkasti, kun kala on tarpeeksi lähellä, nappaa se", selitin tuijottaen toista kalaa, joka uiskenteli kauempana. Hetken päästä kala siirtyi lähemmäksi rantaa toisen kalan seuraksi. Näytin Carwynille hännällä merkin hyökätä. Hän nyökkäsi ja ponnisti rannalta veteen, napaten kalan kynsiinsä. Vesi läsähti jalkojemme alla, sain silti napattua sen kalan, jota tarkkailin. Heitin sen toisen kalan joukkoon. Carwyn teki samoin. Hänen silmänsä säihkyivät onnesta. "Tuo oli mahtavaa!" hän huudahti innoissaan. Hän muistutti minua Ianista, hän oli yhtä innokas. "Viedään kalat leiriin syötäväksi, ennen kuin ne pilaantuvat", totesi hymyillen noustessani vedestä. Carwyn seurasi perässä nyökytellen. Hän ravisti vedet oranssivalkeasta turkistaan ja otti kalansa kasan päältä. Otin hampaisiini kaksi pienempää kalaa, jotka olin itse napannut. Lähdimme astelemaan kohti leiriä hiljaisesti kävellen.

"Hippa!" Vera huudahdi minulle hymyillen veikeää hymyään. Hän vaikutti aina olevan iloinen. Hänen tummanlilat silmänsä säihkyivät onnea, kun minä Halon ja Kairan kanssa leikimme hänen kanssaan. Nadia kyllä tarkkaili meitä. "Kyllä me osaamme leikkiä hillitysti", tuhahdin mielessäni juostessani Veran perään. Hetken kuluttua sainkin hänet kiinni hypätessäni hänen selkäänsä. Olin kasvanut melkoisesti puolen kuukauden aikana, etten ollut ymmärtää sitä itsekkään. Jalkani olivat jo pidemmät ja lurppakorvani olivat alkaneet nousemaan pystyyn. Kierimme Veran kanssa yhtenä karvaisena sekamelskana, kunnes vauhtimme pysähtyi. Vera nauroi iloisesti. Nousin hänen päältään vähän nolona. Ei minun ollut tarkoitus hyökätä noin hänen kimppuunsa. "Tää on vähän epäreilua, ku te kolme ootte mua isompia", Vera totesi leikillisesti murjottaen. Halo heilautti häntäänsä minulle varoittavasti. Teki mieli alkaa raivoamaan hänelle siinä, mutten viitsinyt Veran kuullen. Valkoinen naaras haukoittelikin jo makeasti. "Taitaa leikit riittää tältä päivältä", Kaira totesi hymyillen ystävällisesti. "Mitä tarkoitat?" Vera kysyi haastavasti. "Sitä vain, että olisi aika mennä nukkumaan", Kaira totesi hymähtäen. "En mene, te aina jäätte leikkimään. Ei se ole reilua", Vera tuhahti murjottaen nyt oikeasti. Istahdin maahan hieman väsyneenä tähän leikkimiseen. Vera ei tuntunut koskaan antavan periksi. Käänsin katsettani tylsistyneenä leiriaukiolla. Näin Astron katselevan kohti meitä epämääräinen ilme kasvoillaan. Hän vaikutti vihaiselta. "Mikä totakin vaivaa?" kysyin Halolta kuiskaten. Halo kohautti olkiaan ja kääntyi kohti Veraa. Kaira asteli luokseni ja kuiskasi korvaani: "En tiedä itsekkään, mutta luulen, että se liittyy jotenkin Veraan ja...Tuota Kateen." Nyökkäsin myöntävästi. Se voisi olla niin, tai sitten Astro oli vain väsynyt. Käännyin kohti Veraa muiden tavoin ja pukkasin päälläni  häntä yhden askeleen verran kohti emojen pesää. "Mennäänpä nyt, Vera", totesin hymyillen. "Tuletko sinäkin?" Vera kysyi hymyillen. "Tuota...Varmaankin", totesin hymyillen. Ei minua edes väsyttänyt. "Entä te kaksi?" valkoinen pentu kysyi Kairalta ja Halolta. "Varmaankin", he totesivat yhteen ääneen epävarman kuuloisesti. Vera lähti kävelemään kohti emojen pesää, jonka luona Nadia jo odotteli. Halo lähti hänen peräänsä saattoavuksi. Katsoin Veran perään lämpimästi. Hän oli mukava. Kaira tuijotti minua outo mitäänsanomaton ilme kasvoillaan. "Axel, oletko alkanut tykästyä häneen?" Kaira kysyi irvaillen. "No, hän on minun klaanitoverini. Mitäs väärää siinä on, että pitää omista klaanitovereista?" kysyin viattomasti. "No ei kai sitten mitään. Tule, mennään takaisin pesään. Voisin itseasiassa ottaa torkut", Kaira totesi juosten Halon kiinni. Juoksin heidän peräänsä kevyesti kirmaten. Oli mukavaa, että minulla oli sisarukseni sekä Vera.