The Legend of Akira

Salaisuuden paljastuminen

"Herätys Akira", kuului Acen ääni. Nousin pystyyn ja katselin ympärilleni. Tora, Emily, Ryder ja Sarah olivat vielä nukkumassa. "Mitä nyt?" kysyn ravistellen loputkin unet jaloistani. "Ajattelin vielä Rubyn ulos harjoittelemaan, mutta haluaisin sinut seurakseni", hän sanoi nopeasti. Nyökkään. Pieni kävelyretki ei olisi pahitteeksi. Astuin ulos luolasta. Näin Blaken oppilaiden pesän edessä. "Varmaankin vartioimassa niitä kissoja", järkeilin. Ace asteli edeltä sisälle luolaan. Kissat olivat sukineet turkkinsa, eivätkä he näyttäneet enää niin voimattomilta. Ruby ja Nathan nukkuivat vierekkäin luolan perällä. Oli sääli herättää heidät. Ace tökki kuonollaan oppilastaan varovaisesti. "Herätys Ruby, harjoitusten aika", hän sanoi hiljaa. Ruby haukotteli unisesti ja nousi ylös istumaan. Nathan hätkähti hereille ja kysyi: "Mitä nyt?" Vaaleanruskea oppilas venytteli hieman ja meni istumaan. "Ryder tulee varmaan pian harjoittelemaan kanssasi, joten sinun kannattaa olla hereillä", selitin Nathanille. Nathan nyökkäsi ja asteli ulos luolasta. Ruby, minä ja Ace kävelimme perästä hiljaa herättämättä vierailijoita.

Astuimme ulos pensastunnelista. Ruby hypähteli innokkaana vierellämme. Ace johdatti meitä Jokiklaanin rajan luokse. Haistoin rannassa kaislikon ja muiden vesikasvien raikkaat tuoksut. "Mennään tuonne pyydystämään kaloja, siellä virta ei ole niin voimakas", Ace sanoi selittäen. Hän istahti joen rantaan odottamaan meitä. Ruby isahti mentorinsa viereen ja odotti ohjeita. Istahdin kauemmas katsomaan, miten Ace opetti oppilastaan kalastamaan. "Kalojen ei kuulu nähdä sinua, joten yritä varovaisesti joko käpälälläsi tai hampaillasi napata kala. Katsos, tällä tavalla", Ace selitti astuen lähelle vettä. Hän kyyristyi veden ääreen Rubyn katsellessa tarkasti. Keltaturkkinen soturi odotti hetken aikaa, kunnes nosti käpälänsä ja läimäytti vedessä olevan kalan rannalle. Ace hyppäsi heti kalan kimppuun tappaen sen. "Wau! Saanko minäkin kokeilla?" Ruby kysyi ihmeissään. Ace nyökkäsi istahtaen viereeni. Katselimme siinä hetken Rubyn kokeiluja. "En pyytänyt sinua mukaan ainoastaan tämän takia", Ace paljasti kuiskaten. "Mikä muu syy sinulla sitten oli?" kysyin uteliaasti. Ace katsahti nopeasti ympärilleen ja sitten kertoi: "Näin Kazen Veriklaanin johtajan tyttären kanssa.." "MITÄ? MILLOIN?" kysyin hätkähtäen. "Päivä ennen klaanikokoontumista. Akira, he rikkovat soturilakia", Ace kertoi alakuloisesti kääntäen katseensa takaisin oppilaaseensa. Ruby pärski vettä hyppien vedessä. "Mutta...Miksi Kaze...?" kysyin. En voinut uskoa sitä. "Rakkaus on voimakas asia, Akira. En aio sotkeutua asiaan, mutta ehkä sinä voisit tehdä jotain", hän sanoi ja piti tauon. "Menen näyttämään Rubylle miten kalastetaan oikein, kun ei tuosta tule mitään", hän sanoi vaihtaen puheenaihetta. Ace käveli oppilaansa luokse alkaen opettamaan tätä. Nyt olivat oudot käytökset ratkenneet. Minun pitäisi puhua Kazen kanssa. "Jos teitä ei haittaa, minun pitää mennä", totean Acelle ja Rubylle. "Mene vain", Ace toteaa ja jatkaa opetukseensa keskittymistä. Lähden astelemaan kohti leiriä.

En löytänyt Kazea mistään. Hänen ominaistuoksunsa oli pensastunnelin juurella. "Älä vain sano...", ajattelin turhautuneena ja syöksyin läpi tunnelin ja juoksin kohti Veriklaanin rajaa. Kaze saisi kuulla kunniansa. Haistoin jo Kazen tuoreen tuoksun. Kiipesin nopeasti puuhun. Hypin puusta puuhun oksalta oksalle, kunnes sain Kazen näkökenttääni. Hän oli siellä jonkun naaraan kanssa. Susinaaraalla oli hopeaturkki ja siniset silmät. He juttelivat siinä makuulla toisiinsa kiinnittyneinä. Olivatko he noin vastuuttomia? Joku löytäisi heidät heti. Hyppäsin alas puusta ja totesin: "En voi uskoa, miten typeriä olette! Alkakaa selittämään!" Murisin heille molemmille vihaisena. Kaze katsoi minuun yllättyneenä ja hieman hätääntyneenä. "A-Akira,voin selittää...Tässä on Nadia ja..." Murahdin hänelle raivoisasti. Hän ei ollut kertonut minulle tästä. Nadia katsoi minuun ilmeettömänä ja sitten totesi: "Akira, älä suutu. Aion liittyä Tuliklaaniin, varsinkin nyt kun pentujakin on tulossa." Nadia hymyili minulle ystävällisesti ja painoi päänsä kumppaninsa turkkiin. "Aiot jättää oman syntyklaanisi? Miksi?" kysyin hämilläni. Nadia oli vieläpä Deanin tytär. Dean ei tästä ilahtuisi. "Kyllä, seuraan vain sydäntäni", hopeaturkkinen soturi toteaa. Nyökkään. Olin jo hieman rauhoittunut, vaikka tiesin heidän tehneen väärin. Tämä ei tietäisi hyvää Veriklaanin- ja Tuliklaanin suhteelle. "Milloin aioit liittyä?" kysyin katsellen muualle. "Tänään, siksi olenkin täällä", Nadia kertoi. Hän vilkaisi Veriklaanin reviirille surullisena. "Sydämeni ei kuulu Veriklaaniin, sillä eräs on vienyt sen", Nadia totesi katsoen Kazea säihkyvin silmin. Heidän siteensä oli vahva, joka ylitti klaanien välisten riitojen rajat. Huokaisin. En voisi estää heitä. "Tulkaa perässä, kerrotaan Danielille", sanoin ystävällisesti ja käännyin ympäri. Nadia katseli hetken minua ja sitten Veriklaanin reviirille. Epäröikö hän? Nadia astui rajan yli jä lähti seuraamaan minua Kaze rinnallaan. Astelimme kohti leiriä hiljaisina ja vakavina. Antaisiko Daniel Nadian liittyä?