The Legend of Akira

Keskustelu

Akiran näkökulma:

Kävelin hieman hermostuneena eteenpäin Kayla edelläni. Jouduin hidastelemaan, jotta en ohittaisi tummanruskeaa johtajaa. Oloni oli rauhaton. Halo ja Hyde olivat jääneet tällä kertaa leiriin hoitamaan Acea. He sanoivat, että hän voi selviytyä, mutta se on onnen varassa. "Oletko kunnossa, Akira?" Kayla kysyi minulta huolestuneena. Nyökkäsin hiljaisena. Kyllä Ace selviytyisi. Minä selviytyisin. Koko Tuliklaani selviytyisi, jos auttaisimme toinen toisiamme ja tekisimme yhteistyötä. Vilkaisin taakseni mietteliäänä. Mukaamme olivat lähteneet Alyssa, Kaira, Axel, Emily, Tora, Blake, Astro, Kaze ja Kai. Ehkä klaanin vahvimpia sotureita. Jos törmäisimme taas niihin ihmisiin, meidän olisi pakko puolustautua. Toivottavasti kuitenkaan ei tarvitsisi. Hiivimme kohti rajaa. Kaira kiipesi nopeasti puuhun tähystääkseen, onko lähettyvillä ihmisiä. Pian Kaira tuli alas harmaamusta häntä heiluen iloisesti: "Reitti selvä." Kayla lähti johdattamaan meitä tien ylitse varuillaan. Kävelin nopeasti hänen vierellään. Onneksi hento syksyn pimeys suojasi meitä. Juoksimme koko joukko nopeasti tien ylitse toiselle puolelle. Kayla huokaisi helpotuksesta, kun kaikki olivat hänen luonaan. Jatkoimme matkaa hiljaisina. Kaikki olivat huolissaan ihmisistä ja Tuliklaanin puolesta. Kukaan ei halunnut lähteä, eikä Kayla ollut kertonut aikeistaan edes minulle, vaikka olin hänen varajohtajansa. Pian olimmekin jo kokoontumispaikan luona. Koko klaani juoksi kiireisesti tukkien luokse. Muita klaaneja ei ollut vielä näkyvissä. Nuorimmat, eli Kaira ja Axel kävelivät ensimmäisenä tukin ylitse. Perässä kulki Alyssa. Seuraavaksi menivät ennen minua muut. Kayla käveli perässänä viimeisenä hieman haparoiden. Tuin häntä hännälläni varovaisesti. En halunnut kuitenkaan ärsyttää häntä. Kayla ei kuitenkaan valittanut avusta. Astro jäi hieman odottamaan siskoaan. Hänestä huokuva huolestus oli heti huomattavissa. Kaylan ja Astron voinnit olivat toistensa ääripäitä. Kaylan haavat olivat tulehtuneita ja Astrolla oli vain arvet, mutta ne eivät vaivanneet häntä. "Olisit jäänyt leiriin", Astro tuhahti Kaylan vihdoin saatua ylitettyä tukin. Kayla murahti vihaisesti veljelleen ja asteli ylpeänä hieman kinkaten johtajien paadelle. Hän katseli tyytyväisenä alas paadelta, eritoten veljeensä. Kayla ei hyväksynyt, että häntä sorrettiin klaanin johtajana. Pian näimmekin jo Veriklaanin reviiriltä lähestyvän Rockin muut perässään. Hän asteli päättäväisenä tukille muut perässään. Hän päästi muut ensin Kaylan tavoin ja sitten ylitti tukin itse. Hän käveli kivipaadelle ylpeänä. Hän nyökkäsi Kaylalle tervehdykseksi ja istahti paikalleen. Kai käveli vierelleni katsellen Veriklaanin johtajaa kiinnostuneesti. "Mitä nyt?" kysyin väsyneesti. "Ei mitään", Kai tokaisi huvittuneena ja kääntyi katsomaan, kun Damon asteli tukin ylitse muut perässään. Pian haistoinkin jo Tuuliklaanin tuoksun ilmassa. Siinä oli kuitenkin jotain erilasta. Tuuliklaanin lähestyessä näin tutun kuonon etunenässä: se oli Max. Katsoin yllättyneenä mustavalkoista urosta tämän lähestyessä. Mitä Echolle oli sattunut? Kayla, Damon ja Rock näyttivät kaikki kolme myös yllättyneiltä. Kuulin lähestyviä askeleita. Coby istahti vasemmalle puolelleni siskoni Ginny vierellään. "Mitä on sattunut?" hän kuiskasi korvaani. Kohautin olkiani yllättyneenä. Ei minulla ollut mitään tietoa. Max hypähti kivipaadelle rohkeasti, mutta hieman väristen. Oli hänen ensimmäinen kertansa siellä. Mieleeni tuli muistot Hugosta ja Maxista. Tunsin oloni hieman surulliseksi. Hugo olisi halunnut olla Maxin vierellä tuolla, hänen varajohtajanansa. Huokaisin. Se oli vain niin väärin. Olisipa Hugo elossa. Muistelin haikeana oranssivalkoista uroskoirasutta... Se oli vain niin epäreilua. "Olemme nähneet ihmisiä teidän reviirin tiellä useasti. Mistä on kyse?" Ginny kysyi hermostuneena heilauttaen vaaleanharmaata häntäänsä.  "Kuulette pian", huokaisin surullisena. En jaksanut puhua siitä. Kayla saisi hoitaa puhumisen. "Klaanikokous alkaa!" Damon huusi kärsimättömänä. Hän, kuten muutkin meistä, halusivat tietää Echon kohtalosta. Damon kuitenkin päätti kertoa Vesiklaanin touhuista ensimmäisenä. "Vesiklaani voi hyvin. Riistaa löytyy ja ongelmia ei ole ollut. Muuta kerrottavaa ei kai ole", Damon kertoi tiuhaan tahtiin. Tuuliklaanin uusi johtaja Max asteli eteen Damonin nyökätessä tälle hyväksyvästi. "Kuten huomasitte, Echo on poistunut keskuudestamme. Minä, hänen entinen varajohtajansa Max olen ottanut hänen paikkansa. Varajohtajanani toimii Lexi", Max kertoi katsellen kohti rusehtavaturkkista susinaarasta, jonka silmät kiiluivat oransseina. "Olen varma, että haluatte tietää, miten Echo menehtyi", Max huokaisi ja heilautti mustanpuhuvaa häntäänsä rauhattomana. Yleisöstä kuului myöntäviä vastauksia. "Se oli ihminen. He... He tappoivat Echon. Echo pelasti yhden pennun ihmisiltä ja maksoi siitä hengellään", Max kertoi surullisin, tummin silmin. Hänen sanojensa taakse piiloutui jotain isompaa. "Mitä se ihminen teki? Voiko niin tapahtua meillekkin?" Damon kysyi huolestuneen kuuloisena. Hän oli hyvin tietoinen ihmisistä Tuliklaanin reviirillä. "Mitä edes pentu teki leirin ulkopuolella? Oletteko te tuuliklaanilaiset vastuuttomia?!" kuului jonkun naaraskoiran vihaisen murahdus. Hän oli varmastikkin emo, äänensävystä päätellen. "Rauhoittukaa, ja antakaa Tuuliklaanin johtajan puhua", Kayla huudahti yleisön haukahduksien ylitse. Yleisö hiljeni selvästikkin yllättyneenä Tuliklaanin johtajasta puhkuvasta tarmosta. Kayla vilautti hieman hampaitaan varoittavasti. "Ihmisillä on tappavia, haisevia metalliesineita, jolla ne saivat Echon hengiltä yhdellä pamauksella: ääni oli korvia huumaava ja korkea. Se kaikuu päässäni vieläkin... Ja uskon, että niin voi käydä toistekkin. Ihan kuin ihminen olisi ollut meidän perässämme, eikä riistan perässä koko aikaa", Max kertoi hermostuneena ja sitten jatkoi, "pentu oli karannut emonsa luota. Se oli täysi vahinko." "Ja se vahinko maksoi johtajanne hengen. Kuinkakohan kauan olikaan Roselian kuolemasta?" joku ruskea, arpiturkkinen uros haukahti haastavaan sävyyn. Max ei vastannut mitään. Se oli kova pala jopa Tuuliklaanin johtajan niellä. "Nyt saa riittää Tuuliklaanin solvaaminen! Vahinkoja sattuu, eikä tämä ollut ensimmäinen", Kayla ärähti selvästi muistellen pennunpentujensa katoamista haikeana. Silloin Halo ja Axel olivat nuorina pentuina karanneet leiristä omille teilleen. Onneksi silloin Tuuliklaanin parantaja oli sattunut paikalle. Vilkaisin kohti mustavalkoturkkista Jakea, joka istuskeli muiden parantajien luona. Kiitos hänen, Halo ja Axel olivat päässeet turvaan.  Max kiristeli hampaitaan turhautuneena yleisön negatiivisesta huomiosta. "Ja sitä paitsi, Max on oikeassa. Ihmiset eivät etsineet riistaa, kuten aluksi luulimme. Tuliklaani on vahtinut ihmisten toimia Tuliklaanin omalla reviirillä. Juuri tänään ne vahingoittivat yhtä klaanimme jäsenistä. Hän on nyt hoidossa kahden parantajamme luona ja on kriittisessä tilassa. mutta nyt ainakin tiedämme, minkä perässä ihmiset ovat täällä. Ne eivät etsi riistaa, ne etsivät meitä", Kayla kertoi kiertäen katsettaan aukiolla vakavana. Hän lopuksi vilkaisi muihin johtajiin merkitsevästi. "Meitä?" Max toisti hieman ääni värähtäen pelokkaasti. Aukiolla kuului kauhistuneita hengähdyksiä. "Ihmiset eivät ole KOSKAAN pitäneet MEITÄ riistana. Oletko ihan varma?" Damon kysyi epäuskoisena. "Olen täysin varma", Kayla haukahti itsevarmasti. "Jos ihmiset pitävät meitä riistana... Me olemme kaikki vaarassa", joku tuuliklaanilainen huudahti. Tämä aiheutti hälinää aukiolla. Kukaan ei kuitenkaan nostanut tassuakaan hiljentääkseen joukkiota. "En usko, että ne meitä nyt ihan riistana pitävät. Enemmänkin vaarana", Kayla haukahti. Hänkään ei osannut rauhoitella heitä. "Meidän pitää tehdä jotain asialle. Emme voi antaa niiden tappaa meitä ja ystäviämme yksitellen!" Damon ärähti vihaisena muristen. Yleisö hurrasi, vesiklaanilaiset eniten johtajalleen. "Mitä sinulla on mielessäsi?" Veriklaanin johtaja Rock kysyi liittyen keskusteluun. Hän olikin ollut pisimpään hiljaan kaikista johtajista. "E-En tiedä", Damon myönsi hiljaisena. Jotakin oli kuitenkin tehtävä. "Aion johtajana ainakin taistella. Klaaniani en kuitenkaan uhraa. Olen nähnyt ihmisten aseiden voiman, en halua asettaa Tuuliklaania vaaraan", Max kertoi surullisena. "Max, et taistele yksin! Olen mukana!" Tuuliklaanin varajohtaja Lexi huusi päättäväisenä. Max nyökkäsi hitaasti, mutta hyväksyvästi. "Mitä muu klaani sitten aikoo tehdä, jos ihmiset saavat teidät hengiltä?! Oletteko ihan sekaisin päästänne?!" joku tuuliklaanilainen huusi johtajalleen ja varajohtajalleen. "Emme ole. Ajattelemme klaanin parasta. On ehkä ajateltava muuttoa, rauhallisemmalle reviirille", Max selitti rauhallisesti. Tuuliklaanilainen näytti rauhoittuvan, eikä väittänyt enää vastaan. "Eli Tuuliklaani päättää muuttaa. Järkevä vaihtoehto. Entä Tuliklaani?" Damon kyseli uteliaana. Kayla näytti miettivän hetken aikaa. Lopulta hän näytti päättäneen, miten menettelisi. "Tuliklaani ei myöskään uhraa sotureitaan tulitaisteluun. Minä aion johtajana puolustaa klaaniani. Tuliklaani muuttakoon Tuuliklaanin kanssa rauhallisemmille alueille. Jos selviän, seuraan teitä sinne", Kayla julisti itsevarmempana, kuin koskaan. Oloni oli kuitenkin hieman rauhaton. Aikoiko hän tapella ilman minua? Hänen omaa varajohtajaansa? "Kayla, taistelen kanssasi", julistin rohkeasti. Kayla katsoi minua hetken hiljaisena, surullisin silmin. "Selvä, Akira", hän myöntyi. Kayla käänsi katseensa Rockiin ja Damoniin: "Entä te kaksi? Mitä Veri- ja Vesiklaani aikovat?" Rock pysyi hiljaa, mutta Damon näytti jo päättäneen: "Vesiklaani toimii Tuli- ja Tuuliklaanin suunnitelman mukaisesti. Coby, tuletko kanssani taisteluun?" siniturkkinen klaaninjohtaja julisti ylpeänä. Coby nyökkäsi ja nousi tassuilleen vastatessaan: "Kyllä, Damon. Vesiklaanin varajohtajana aion taistella viimeiseen hengenvetoon saakka klaanien puolesta." Klaanit hurrasivat ylistävästi klaanien johtajille. "Mitä Veriklaani aikoo?" kolmen klaanijohtajan kysymys tuntui tulevan yhdestä suusta. "Veriklaani ei ole pelkurimainen. Taistelemme kaikin voimin, kokonaisena klaanina. Vai mitä, urheat Veriklaanin soturimme?" Rock julisti ylpeänä. "Kyllä, johtaja!" Veriklaanin soturit tuntuivat huutavan yhtenä kuorona. Pudistin päätäni hieman turhautuneena. Se oli älytöntä. Uhrata nyt kaikkien henki, kun olisi toinenkin vaihtoehto. Enhän minä Veriklaanin asioista päättänyt, mutta oli se typerää. "Selvä. Eli kaikki klaanit tekevät tässä kuitenkin yhteistyötä. Miten asia hoidetaan?" Kayla tokaisi hieman huojentuneena, että muut klaanit olivat mukana. "Tuliklaanin reviiri on lähimpänä ihmisten käyntipaikkaa. Voisimme kokoontua siellä, muiden klaanien johtajat ja varajohtajat sekä Veriklaanin soturit", Damon ehdotti mietteliäänä. "Hyvä idea. Sillä aikaa Tuliklaani, Vesiklaani ja Tuuliklaani voivat ryhmittyä Veriklaanin reviirille ja lähteä sieltä vetäytymään vastakkaiseen suuntaan", Max oivalsi. "Se käy Tuliklaanille. Entä Veriklaani?" Kayla myönteli ja näytti tyytyväiseltä. "Se sopii meillekkin. Kunhan muut klaanit pääsevät turvaan", Rock sanoi hyväksyvästi. "Milloin kokoonnumme siellä?" Max varmisti vielä. "Miten olisi huomen aamuna? On tärkeää olla mahdollisimman nopeasti asemissa ja klaanien on saatava etumatkaa jos ihmiset lähtevät takaa-ajoon", Kayla järkeili. "Se käy Vesiklaanille", Damon hyväksyi. "Niin myös Tuuliklaanille", Max lupasi vakavana. "Kuten myös Veriklaanille", Rock haukahti ylpeänä. "Klaanikokoontuminen on päättynyt!" kaikui pian aukiolla ulvonnan saatossa.