The Legend of Akira

Oikeus vai vääryys ?

Akiran näkökulma

Ylitimme rajan. Minua häiritsi ylittää se raja. Klaanien rajat olivat tarkoituksella, eikä toisen klaanin reviiriä saisi häpäistä. Nyt oli kuitenkin pakko. Miksi Ikarot oli hyökännyt Kain kimppuun? Vilkaisin punaoranssiin suteen, jota Astro ja Tora pitelivät vaivalloisesti. Uros yritti riuhtoa itsensä pois heidän otteestaan, mutta Tuliklaanin soturit olivat yhdessä häntä paljon vahvempia. Reviiri oli täynnä matalaoksaisia puita. Ne olivat tummempia, kuin meidät reviirimme puut. Ne varjostivat aluetta inhottavasti. Tuntui, että auringonvalo tuskin pääsi koko reviirin tuntumaan. "Hmm...Eipä näy veriklaanilaisia missään", Kaze tokaisi hiljaa. Ace nyökkäsi hitaasti päällään. Kayla käveli ensimmäisenä. Hän oli suutuksissaan. Tummanruskea naaras heitteli häntäänsä vihaisena puolelta toiselle. Kävelimme jonkin matkaa, kunnes päädyimme polulle. Polku oli muhkurainen, sillä suurikokoisten puiden juuret kurkottelivat polun toiselle puolelle. Pitäisi varoa, mihin astuu. Haistoin pian suuren määrän eri tuoksuja. Joitakin tuttuja, mutten voinut erotella niitä vielä. En ollut tarpeeksi lähellä. Huomasin yhtäkkiä, että näin suuria piikkipensaita edessämme. Ne muodostivat muurin, joka tuntui jatkuvan pitkästi kumpaankiin suuntaan. "Taidamme olla pian leirissä", Kayla tokaisi ja lähti astelemaan pitkin muurin seinustaa. Tora ja Astro raahasivat urosta perässä. Hän ei sanonut sanaakaan. Voisi luulla, ettei häntä edes kiinnostanut Veriklaanin turvallisuus. Oliko hän uskollinen sitten ollenkaan? Kayla löysi piikkipensastunnelin suun, ja astui siitä sisään. Seurasin nopeasti perässä. En haluaisi, että joku hyökkäisi johtajani kimppuun. "Tuliklaanilaisia!" joku huudahti ärtyneesti. Huomasin, että aukio oli melkolailla samanlainen kuin Tuliklaanissa. Ympäristö kuhisi luolia. Yhtäkkiä luolista alkoi virrata Veriklaanin jäseniä. Tunnistin nopeasti tutut turkit: Apollo ja Natasha istuskelivat oikealla puolella aukiota. Heidän takaansa luolasta tuli lisää sotureita. Se oli varmaankin soturien pesä. Tunnistin ulos astuvan noen värisen turkin: se oli Ash. Uros vilkaisi minuun kysyvästi. Katsoin muualle. Minua hävetti hieman, sillä olimme tunkeutuneet heidän reviirilleen. Joukoista kuului vihaista murinaa. Yhtäkkiä aukion toisessa päässä olevasta luolasta astui esiin Rock, Veriklaanin johtaja. "Miten röyhkeitä te oikein olette? Tämä on Veriklaanin reviiriä!" harmaamustaraitainen uros ärähti tuijottaen Kaylaan. Kayla vain katsoi tuimasti takaisin. Hän ei hellittäisi helposti. Tora ja Astro toivat vankimme näkyville. Kaze ja Ace kävelivät vierelleni seisomaan. "Sehän on Ikarot!" joku valkoinen naaras huudahti joukosta hämmästyneenä. "Saanko kysyä, mitä teette leirissämme? JA miksi teillä on yksi sotureistamme?" Rock kysyi katsoen Tuliklaanin johtajaa vihaisena. Tästä voisi kärvistyä taistelu, todella helposti. "Tämä 'soturinne' hyökkäsi reviirillämme meidän soturimme kimppuun. Saanen kysyä, miksi?" Kayla tokaisi ohittaen Veriklaanin johtajan kysymykset. Yleisöstä kuului yllättynyttä hälinää. "Miksi Ikarot niin tekisi?" joku uros huudahti. "Veriklaani ei tekisi mitään niin halpamaista!" joku toinen huudahti. "Onko teillä todisteita?" se sama valkoturkkinen vihreine silmineen kysyi nyrpeän näköisenä. "Ei tarvitse todisteita, jos hyökkääjän tunnistaa!" Kai huudahti takaani vihaisena. Hän astui eteen ja näytteli tarkoituksellisesti haavojaan. Veriklaanin jäsenet tuijottivat hiljaisina. "Ikarot, et kai sinä todella?" Veriklaanin varajohtaja kysyi punaoranssilta soturilta. Hän näytti pettyneeltä. Ikarot ei vastannut mitään. Rock siirteli vaivaantuneena tassujaan. Hän varmaan mietti, mitä pitäisi tehdä. "Ikarot. Luotin sinuun. Tein kaikkeni, jotta osoittaisit uskollisuutesi. Ja tämäkö on kiitoksesi?" Rock kysyi kimpaantuneena, katsomatta Veriklaanin soturiin. Veriklaanin johtaja raapi kynsillään maata kiivastuksissaan. Ikarot ei taaskaan sanonut mitään. "Mitä Tuliklaanin johtaja haluaa rangaistukseksi?" Rock kysyi hetken kuluttua, kun punaoranssi uros ei vastannut. Kayla odotti hetken hiljaa. Hän kääntyi katsomaan punertavaa Veriklaanin soturia. Hänen tummanvihreistä silmistään kajastui viha. "Kuolema tai karkoitus", Kayla murahti. Rock nosti korviaan epäuskoisena. "Että tappaisin oman soturini? Sitäkö tahdot?" Rock kysyi kimpaantuneena. Tällä kertaa ärtymys kohdistui tummanruskeaan naaraaseen. "Tai sitten...Kai", Kayla tokaisi kääntyen kohti keltaturkkista urosta. "Haluatko päättää sen, minkä Ikarot aloitti?" Kayla kysyi virnistäen. Kai epäröi hetken, mutta nyökkäsi sitten. Se olisi taistelu, Ikarot vastaan Kai. "Vai että taistelu?" Ash kysyi hämmästyneenä. "Ja meidänkö pitäisi muka katsoa vierestä?" se valkoinen naaras huudahti taas. Ikarot taisi olla tärkeä hänelle. "Hiljaa, Dena!" Ikarot huudahti yhtäkkiä. Tora ja Astro päästivät irti uroksesta, kun tämä asteli pari askelta eteenpäin. Ikarot kääntyi kuonot vastakkain Kaita. "Myönnän, hyökkäsin kimppuusi. Anna tulla, kotikoira!" Ikarot ärähti kynsien maata. Kain sinisissä silmissä paloi ärtymys. Hän jännitti lihaksensa. "Näytä hänelle!" Ace huudahti kannustavasti. Veriklaanin soturit pyöriskelivät ympäriinsä hermostuneina. Kai ja Ikarot alkoivat kiertämään kehää. He eivät halunneet päästää vihollista yllättämään. Kai näytti hampaansa ja ärisi vihaisesti. Ikarot ei ollut moksiskaan. Yhtäkkiä Kai hyppäsi Ikarotin selkään ja raapi tätä kynsillään. Ikarot pyörähti ympäri saaden Kain maahan. Kai irrotti otteensa ja punaoranssi uros hyökkäsi hänen kurkkuunsa. Katsoin taistelua hampaita puristellen. Ei tämä käynyt. Kai voisi kuolla! Kai kuitenkin onnistui potkaisemaan soturin päältään. Ikarot lensi maahan selälleen ja yritti nousta vaivalloisesti pois. Keltaturkkinen soturi hyppäsi taas vuorostaan maassa makavan Ikarotin mahalle ja raapi vimmatusti. Ikarot ulvaisi vihoissaan ja yritti potkia Tuliklaanin soturia pois päältään. Milloin Kai oli oppinut tuollaisia taisteluliikkeitä? "Hyvä Kai! Pystyt siihen!" Kaze huudahti kannustavasti, nousten takajaloilleen ja takaisin. Ace liittyi mukaan hurraahuutoihin. Nyt Veriklaaninkin joukosta alkoi kuulua heiveröisiä kannustushuutoja. Kai puri nyt Ikarottia kaulaan ja tämä vinkui kivuliaasti. Värisin hieman, nuo kivunhuudot olivat kauheita. Ikarot sai kuitenkin hampaillaan kiinni Kain lavasta ja hän nopeasti ponnahti ilmaan ja heitti tämän kauemmas. Hetken aikaa he vain tuijottivat toisiaan. Kain kaulan alueelta vuoti verta, mutta ei Veriklaanin soturi ollut myöskään täysin vahingoittumaton. Ikarot oli saanut vatsaansa syviä haavoja, sekä nyt hänen kaulastaan pulppusi verta. Ikarot ryntäsi juoksuun ja hyppäsi yrittäen napata Kain selästä kiinni, mutta Kai ehti väistää. Keltainen uros hypähti taaksepäin ja Ikarot laskeutui horjahdellen hänen eteensä. Kai sivalsi Ikarottia kuonoon. Huomasin, että hän läikytti verta ruoholle. Punaoranssi uros ulvaisi kauhistuneena ja lyhistyi maahan pidellen kuonoaan. En tiennyt, mitä oli tapahtunut. Ikarot ei enää noussut hyökkäämään, vaan piteli kuonoansa tassujensa suojassa. Mitä Kai oli tehnyt? Yhtäkkiä Veriklaanin parantaja Daisy asteli joukoista ja käveli nopeasti Ikarottin ja Kain väliin. "Taistelu on ohi, hän sai rangaistuksensa", Daisy vain sanoi ja huiskautti häntäänsä varoitukseksi Kaille. Keltaturkkinen soturi ärähti. Hän erosi niin paljon Acesta. Kai asteli luoksemme verta hieman vuotaen. Hän oli taistellut hyvin. Ikarot käänsi päätään hitaasti meidän suuntaamme. Nyt tajusin, mitä Kai oli tehnyt: Kai oli puhkaissut Ikarottin vasemman silmän. Hänen päänsä oli veressä ja hän tuijotti ainokaisella silmällään Kaita vihaisesti. Kayla heilautti häntäänsä tuohtuneena ja lähti astelemaan pois leiristä. Otin vielä viimeisen silmäyksen leiriin. Daisy talutti punaoranssia soturia oletettavasti parantajan pesään. Muut Veriklaanilaiset vain tuijottivat Ikarottia ja pensastunnelin suuta. Kävelin viimeisenä ulos leiristä. Hyvästi Veriklaani.

Halon näkökulma

Olin yllättynyt, kun Veriklaanin reviirillä vierailleet tuliklaanilaiset olivat muuten vahingoittumattomia Kaita lukuunottamatta. Nyt Tora selitti Hydelle, mitä oli tapahtunut. "Kai ja Ikarot taistelivat. Kai voitti, mutta silti sai pahempia haavoja. Osa hänen haavoistaan on nyt auenneet...Pahoittelut siitä", Tora kertoi vakavana. Hyde nyökkäsi ja katsahti Kaihin, joka uinui rauhallisesti parantajan pesän ensimmäisellä makuupaikalla. Alyssa laitteli juuri pitsikukkatahnaa hänen haavoihinsa. Kai-parka, se oli jo toinen kerta kun hän oli haavoittunut lyhyen ajan sisällä. Tora asteli pois luolasta, jättäen meidät parantajat tänne rauhaan. Kuulin Kaylan kokoushuudon aukiolta: "Kaikki kynnelle kykenevät klaanikokoukseen!" Katsahdin Hydeen kysyvästi. Saisinko mennä? "Mene vain. Minä ja Alyssa hoidamme Kain", mustavalkoinen parantaja tokaisi hymähtäen. Nyökkäsin ja astelin ulos. Etsin katseellani sisaruksiani. Huomasin Kairan, joka istuskeli Toran vierellä. Tietenkin, hän oli niin ylpeä mentoristaan. Huomasin, että Ian istuskeli hänen vierellään ja he kuiskivat jostain. Missä Inari oli? Hän oli yleensä Ianin seurassa. Vilkuilin vielä toiseen suuntaan, jos vaikka näkisin oranssia kissaa tai harmaata veljeäni. Inaria ei näkynyt missään, mutta Axel istuskeli Veran vierellä. "He ovat varmaankin sopineet...", veikkasin ja etsin paikkaa, mihin istua. Huomasin sitten Emilyn pennun, Dawnin, joka istuskeli yksinään. Ehkä voisin mennä hänen seuraansa. Kävelin nopeasti ruskeaturkkisen naaraan vierelle. Hän katsoi minuun hämmästyneesti vihreillä silmillään. "H-Hei", tervehdin epävarmasti. Dawn hymyili ja vastasi ystävällisesti: "Hei, Halo." Käänsin katseeni Kaylaan, joka odotteli, että klaanin jäsenet olisivat paikoillaan ja hiljaa. "Millaista parantajana on?" Dawn kysyi yhtäkkiä. "Tuota...Ihan mukavaa! Saan auttaa klaanin jäseniä ja siitä minä pidän", kerroin. Dawn nyökkäsi ja kääntyi katsomaan minua. "Onko se vaikeaa..Tai siis miten sinut valittiin?" Dawn kysäisi uteliaan kuuloisena. "Hyde pyysi minua henkilökohtaisesti", vastasin ylpeänä. "Vai...Niin. Keillä on mahdollisuus päästä parantajaksi?" Dawn kysyi taas. Hän oli ihmeen kiinnostunut parantajista, vaikka pennut yleensä olivat kiinnostuneita sotureiden asioista. Mutta hänen kysymykseensä en osannut vastata, pitäisi kysyä Hydeltä. "En itseasiassa tiedä, miksi kysyt?" vastasin. "Muuten vain", ruskeaturkkinen naaras vastasi nopeasti. "Entä sinä? Aiotko soturiksi?" kysyin kohteliaasti. En halunnut puhua vain itsestäni. "Luulisin niin. Vaikka tuskin parantajanakaan olisi hullumpaa...", Dawn tokaisi hymähtäen. Olin iloinen, että hän oli kiinnostunut parantajana olosta. En kovin hyvin tuntenut Dawnia, mutta hän vaikutti mukavalta. "Shh, hiljaa!" Blake sihahti korvaani viereltäni. Luimistin hieman korviani, mutta käännyin taas katsomaan Kaylaa. "Kain kimppuun hyökkääjä on saanut nyt opetuksensa", Kayla julisti voitonriemuisena. Ympäriltämme kuului hurraahuutoja. "Onko se kapinen piski nyt kuollut?" kuulin Jetin huudahtavan. En tiennyt, että hänellä oli tuollainen rajumpi puoli. "Ei, mutta Kai antoi hänelle opetuksen taistelussa", Kayla kertoi. "Mitä? Annoitteko sen elää?" Blake huudahti kysyvästi. Mikä kaikkia vaivasi? Ei kuolema ollut ratkaisu, se vain pahentaisi asioita entisestään. "Niin" Kayla myönsi. "Mutta hän hyökkäsi MEIDÄN reviirillämme MEIDÄN soturimme kimppuun", Ben tokaisi ärjäisten. Niskakarvani nousivat pystyyn. Voisivatko he kerrankin ajatella asioiden valoista puolta? Kai oli yhä hengissä, eikö niin. Kiersin katsettani aukiolla. Hälinä ympäröi minut. Näin vilaukselta Carwynin, joka istuskeli kumppaninsa seurassa. Ivy painoi päänsä vasten Carwynin turkkia. Hän oli selvästi huojentunut. Olin aiemmin luullut, että Ivy lyöttäytyisi yhteen Kain kanssa, kun he niin paljon viettivät aikaa. No, oranssin suden charmi taisi upota häneen paremmin. Dawn vilkuili aukiota kiinnostuneena. Sitten muistinkin, missä ne kaksi pentua, Lucas ja Robin olivat? En tuntenut heitäkään kovin hyvin ja nyt minun olisi hankittava tuttavuuksia omasta klaanistani. Vilkuilin ympärilleni. Näin Lucaksen ja Robinin, jotka istuivat Laylan vierellä. Käännyin kannoiltani ja astelin heitä kohti. Tunsin Dawnin myös nousevan ja hän lähti perääni. No, tuskin siitä haittaakaan olisi. "Heippa!" tervehdin iloisesti kahta pentua. "Terve!" valkoinen naaras vastasi hymyillen. "Hei...", Lucas tervehti ujosti. Tuo ruskeavalkoinen uros oli kai ujo. "Oletteko jo nähneet leiriä?" kysyin ystävällisesti. Robin nyökkäsi jotenkin varovaisesti ja vastasi: "Juu..." Lucas oli hiljaa. Hän tuntui katsovan suoraan minuun harmailla silmillään. Dawn katsoi minua jotenkin toruvasti. "Lucas on sokea", hän kuiskasi varovaisesti korvaani. Tunsin hien kihoavan turkilleni. "A-Anteeksi, Lucas, minä...", pyytelin anteeksi pahoillani. "Ei se mitään", ruskeavalkoinen uros vastasi hymähtäen. Hän kuitenkin vaikutti apealta. Miten saatoinkaan tunaroida noin? "Olen jo tottunut sokeuteeni. Muutenkin, haistan ja kuulen kaiken paremmin kuin muut. Sen takia, tiedän, mitä Dawn sanoi sinulle juuri äsken", Lucas naurahti. Teki mieli haudata häpeästä pää käpäliin. "Tuota, anteeksi vielä, en tiennyt sitten yhtään", pyytelin anteeksi nolona. "Sanoin jo, ettei se mitään. Mutta hei, haluaistko leikkiä kanssamme myöhemmin, te molemmat?" Lucas tokaisi nyt rohkeammin. Nyökkäsin iloisesti. "Kyllä se käy", Dawn tokaisi hymähtäen. Ehkä olin sittenkin saanut pari uutta ystävää.