The Legend of Akira

Halo

Haukottelin väsyneenä. Tunsin jalkojeni olevan jo kunnossa. Nousin istumaan ja katsoin ympärilläni nukkuvia oppilaita. Alyssa oli siirtänyt minut parantajan pesästä tänne sen jälkeen, kun Bella sairastui pahasti. Eilisen illan ilmoitus Kaylalta todellakin toimi, sillä kukaan ei ollut lähestynyt parantajan pesää, ei edes Alyssa. Ruskeaturkkinen kissaparantaja nukkuikin luolan toisella puolella. Nousin jaloittelemaan. Parin päivän lepo oli tehnyt tehtävänsä. Haavani olivat jo ummessa ja melkein parantuneita. Jalkani toimivat taas hyvin, kuitenkin ne olivat vielä hieman väsyneet. Halusin kuitenkin opettaa tänään Iania, joten en ajatellut sitä. Siniturkkinen oppilas nukkui vielä rauhallisesti, joten ajattelin lähteä pienelle kävelylle. Astuin ulos oppilaiden pesästä ja katselin ympärilleni. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Ace oli herännyt aikasin, valmiina rajantarkastukseen. Pyysin hänet tekemään sen eilen. Hän nyökkäsi tervehdykseksi kävellessään ohitseni. Tervehdin takaisin. Ace asteli nopeasti pensastunnelille ja katsosi näkyvistä. Vilkuilin ympärilleni. Aukiolla ei näkynyt ketään. Varmaan osa sotureista olikin jo hakemassa saalista metsästä. Huomasin Laylan kiiruhtavan minua kohti. "Mikä hätänä?" kysyin hämmentyneenä. "Tarvitsemme Alyssaa, Kate synnyttää. NYT!" kumppanini kertoi hengittäen raskaasti. Häneen ilmestään näki, että hän oli kauhuissaan. Astelin takaisin oppilaiden pesään ja huusin luolan toiseen päähän: "Kate synnyttää, Alyssa!" Ruskearaitainen naaras heräsi ja juoksi ohitseni nopeasti kuin salama. Katsoin hänen peräänsä, näin Alyssan katoavan emojen pesään. "Mennään auttamaan, jos hän tarvitsee apua", vaaleanruskea soturi totesi tuijottaen samaan suuntaan ja kääntäen sitten katseensa minuun kysyvästi. Hätkähdin hieman. Minäkö katsomaan synnytystä? Menin kuitenkin, olihan minun kuukauden päästä oltava Laylan tukena. Olihan kyseessä minun ja hänen pentunsa. Astuin sisään emojen luolaan, jossa Alyssa oli jo työn touhussa. Hän rauhoitteli synnyttävää naarasta vakavan näköisenä. Näky oli niin vastenmielinen, että minulle tuli huono olo. Teki mieli puklata. Layla ilmeisesti huomasi pahoinvointini ja veti minut ulos luolasta. "Hae Kayla, nämä ovat kuitenkin hänen veljensä pentuja. Ja niin, Kayla on kokenut synnytyksen. Hän voisi jotenkin auttaa Katea", vaaleanruskea naaras totesi katsoen minua silmiin. Nyökkäsin ja juoksin johtajan pesälle. Haistoin Kaylan ominaistuoksun luolan sisällä. "Kayla, Kate synnyttää", kerroin heti ollessani varma, että naaras oli hereillä. Hän nosti päänsä ja nousi paikaltaan vaivalloisesti. Oliko hän kunnossa? "No, mennäänpä sitten hänen luokseen", tummanruskeaturkkinen johtaja totesi astuessaan ohitseni. Nyökkäsin, mutten ollut varma, seuratakko vai ei. Minusta tuskin olisi apua emojen pesällä. Ei minusta olisi apua Hydenkään luona, joka kamppaili Bellan kanssa. Luimistin korviani. Toivottavasti molemmat olivat kunnossa. Raapaisin luolan kivistä lattia turhautuneena. Voisinpa olla jotenkin avuksi. Astuin ulos luolasta ja hengitin syvään. Olin niin ajatuksissani, etten huomannut Iania, joka lähestyi minua saalistunnelin luota. "Akira, vietkö minut harjoittelemaan?" siniturkkinen kolli kysyi silmät kiiluen innosta. Nyökkäsin ja vastasin: "Käykö nyt?" Ian nyökkäsi ja lähti seuraamaan minua kohti pensastunnelia. Halusin ajatukseni pois klaaniin asioista, edes hetkeksi.

Saapuessamme harjoitusalueelle etsin taas tottuneesti Luken ominaistuoksua ympäristöstä. Haistoin pienen häivähdyksen. Hymyilin vanhuksen läsnäolon takia, halusin näyttää hänelle, että osasin kouluttaa oppilaista oikeita, uskollisia sotureita. "Kaze opetti meille yhden liikkeen...Haluaisin näyttää sen sinulle...Jos se sopii", Ian kertoi irvistäen. Nyökkäsin myöntävästi. Mitäköhän mustaturkkinen soturi oli oppilaalleni opettanut näiden kahden päivän aikana? "Sinun pitäisi jahdata minua", siniturkkinen oppilas kertoi. Ian lähti juoksemaan ja lähdin perään. Saavutin häntä koko ajan pitkien jalkojeni takia. Vaikka Ian olikin nopea Tuuliklaanin verensä ansiosta, ei hän pärjännyt isommilleen juoksemisessa. Huomasin hänen kaartavan kohti puuta. Mitä hän nyt aikoi? Siinä samassa, kun ehdin puun juurelle, Ian ponnisti maasta kohti puuta. Ei mennyt edes sekunttiakaan, kun siniturkkinen oppilas oli jo selässäni neljällä tassulla. "Upeaa, että olet oppinut tuon!" huudahdin yhtä innokkaana kuin oppilaani. Ianin silmät säihkyivät onnesta. En ollut uskonut, että Ian olisi pienen kokonsa ansiosta pystynyt sellaiseen loikkaan, jonka avulla hän voisi yllättää minut. "Olen todella ylpeä. Harmi, etten itse saanut opettaa tuota sinulle", totesin hymyillen. "No, voit opettaa minulle jotain muuta", Ian totesi hymyillen. Tosiaankin, mielessäni olikin jo pari haastavaa liikettä. Jos Ian selviytyi puuhypystä, hän selviytyisi niistäkin lopulta. Aloin opettamaan häntä, emmekä huomanneet ajan kulua.

Palatessamme takaisin leiriin, olimme molemmat rättiväsyneitä. Jalkani tuntuivat raskaita, kuin kivet. Haukottelin väsyneenä. "Saanko mennä nukkumaan?" Ian kysyi myös haukotellen. "Juu, mene vain. Huomenna menemme saalistamaan, nuku hyvin", vastasin hymähtäen. Ian nyökkäsi ja heilautti harmaasinistä häntäänsä hyvästiksi juostessaan oppilaiden pesälle. Huomasin nyt, että vatsani kurni uhkaavasti. Kiiruhdin saalisluolaan saaliskasan luokse. Siellä oli paljon erilaista saalista näin talven jälkeen: erilaisia lintuja, jäniksiä, oravia, hiiriä ja sen semmoista. Jokainen saalis oli tärkeä. Astelin lähemmäs kasaa ja nostin sieltä itselleni yhden majavan, jonka Sarah oli napannut toissapäivänä. Se oli vielä ihan hyvässä kunnossa. Raahasin saaliin luolan perälle ja asetuin syömään sitä ahmien. Kuulin askelia luolan suulta ja näin Toran astuvan luolaan huolestunut ilme kasvoillaan. Hän otti nopeasti saaliskalasta oravan hampaisiinsa ja asteli luokseli hölkäten. Hän katsoi maahan kävellessään, Tora oli selvästi ajatuksissaan. "Oletko kunnossa?" kysyin huolestuneena. "No, miten sen nyt ottaa. Jet sairastui myös...", Tora kertoi surullisesti. "Miten Emily ja Blake voivat?" kysyin huolestuneena. "En tiedä, en usko että he selviäisivät...Tiedät kyllä mistä", Tora totesi puraistessaan oravasta palasen rivakoin ottein.  Nyökkäsin. Blake ja Emily eivät olleet missään hyvissä väleissä, ilman vanhempiaan he eivät mahdollisesti tulisi toimeen. Nousin istumaan saatuani syötyä ateriani. Katsoin luolan suulle, jonne ilmestyi kellertävä turkki, jonka tunnistin heti. Ace astui sisään ja heilautti häntää meille merkiksi tulla luokseen. Tora katsahti minuun kysyvästi, kohtautin olkiani ja astelin Acen luokse. "Mitä nyt?" kysyin uteliaasti. "Kaikkien tultava aukiolle, HETI", Ace kertoi ja astui ulos luolasta. Tora nyökkäsi antaen minulle luvan mennä, hän jäisi vielä hetkeksi syömään. Aukiolla näin suurimman osan klaanin jäsenistä jakautuneena pieniin ryhmiin. Cora, Ivy, Blake ja Emily istuskelivat lähellä oppilaiden pesää kuiskien toisilleen jotain. Klaanin uusimmat jäsenet, Crista, Carwyn ja Nila istuskelivat leirin keskustassa jutellen toisilleen ja välillä vilkuillen muita. Oppilaat olivat yhdessä rykelmässä Nathanin ja Rubyn kanssa. Pian Nadian pennut liittyivät heidän seuraansa innokkaasti kysellen. Nadia asteli perässä Kazen luokse, joka istui siskonsa vieressä. Ben ja Ryder astelivat Emilyn ja muiden seuraksi. Näin oppilaiden pesän edessä istuskelevan Astron, joka tutkaili leiriä uteliaan näköisenä. Kai oli kauempana muista, johtajan pesän lähettyvillä. Hän katseli yhä hermostuneena klaanin jäseniä. Ace asteli lähemmäs muita ja huudahti: "Syy, miksi teidät kaikki on pyydetty tänne on se, että jokainen teistä on tarkastettava tämän  sairauden takia, joka on tarttunut Bellaan ja Jetiin. Jokainen sairastunut laitetaan eristyksiin, hoitoon, Hyden pesään", Ace kertoi hermostuneen näköisenä. Hän ei tainnut pitää puhumisesta koko klaanin edessä. "Kuka meidät edes tarkastaisi? Molemmat parantajistamme on kiireisiä!" Ryder huudahti kysyvästi. Se oli totta. Kuka heidät tarkastaisi, jos ei Tuliklaanin parantajat? "M-Minä", kuului epäröivä ääni aukiolta. Käänsin pääni ääntä kohti, näin yhden Nadian pennuista, sen pikimustan. Halohan hänen nimensä oli. "Miten sinä muka voisit meidät tarkastaa?" Carwyn kysyi epäuskoisena. Halo näytti säikähtävän suurikokoisen soturin uhittelua ja hänen silmänsä revähtivät selälleen. "M-Minä tuota...Alyssa kertoi minulle tästä sairaudesta ja pyysi minua auttamaan sairastuneiden etsinnässä. Minä tuota...Haluan auttaa", Halo kertoi hiljaa. Nyökkäsin myöntyvästi. Jos Alyssa uskoi tämän kuukauden ikäisen pennut kykyihin, niin uskoisin minäkin. "Selvä on, mennäänpä järjestykseen, niin täällä ei ole niin suuri sekamelsa", totesin rohkaisten koko klaania uskomaan samoin. Klaanien jäsenet astelivat epäröiden jonoon, kolme uusinta klaanin jäsentä viimeisinä. En vain jotenkin vielä luottanut heihin. "Kenet tarkastan ensin?" Halo kysyi varovaisesti. "Voit tarkastaa vaikka veljesi ja siskosi ensimmäisenä. Hehän olivat Jetin ja Bellan seurassa jokin aika sitten", Ace totesi mietteliäästi. Halo nyökkäsi ja heilautti häntäänsä merkiksi kahdelle sisarukselleen. "Sinä pystyt siihen, pentu", ajattelin mielessäni rohkaisten Kazen ja Nadian pentua.