The Legend of Akira

Taistelu

Ylitimme Tuliklaanin rajan ja astelimme reviirillemme. Tunsin ilmassa pientä jännittyneisyyttä, varsinkin Mayan ja Jaken suunnalta. Apollo oli rauhallisempi. Hän seurasi minua luottavaisin askelin. Kävelimme pitkin reviiriä suoraan Veri-, ja Tuliklaanin väliselle rajalle, jossa muut jo odottivat. Näköjään kaikki johtajat ja varajohtajat Echoa lukuunottamatta, joka jäi vartioimaan Tuuliklaanin reviirille. "Metsän neljä klaania! On aika näyttää niille tunkeilijoille, kuka tämän paikan omistaa. On tullut aika näyttää, että meitä ei höynäytetä noin vain!" kuulin Rockin puheen. Juoksin nopeasti joukon luokse, Kaylan rinnalle. "Tähtiklaani suojelkoon polkuanne", Maya toivotti peräämme. Apollo asteli muiden joukkoon. "Menemme yhdessä taisteluun ja sieltä myös tulemme! Klaanit voittavat!" huudahdin kannustavasti. Klaanien soturit ja oppilaat hurrasivat mukana koko ajan rohkaistuen. "Kissat. Olette parhaita vakoojiamme. Menkää katsoaan tilanne ja tulkaa kertomaan tilanne meille. Tulemme pikkuhiljaa perässä", Roselia totesi kiertäen katsetta klaanien kissoissa. Apollo lähti ensimmäisenä, perässään Olga, Nick, Aria, Leo, Alex, Ian, Inari, Red, Luna, Rachel ja Zero. Zero katsoi minuun päättäväisesti ja vakavasti. Hän nyökkäsi ja lähti hiipimään pellon lävitse. "Klaanit, aika lähteä", Damon julisti ja astui rajan ylitse tuntemattomalle maalle. Klaanien johtajat kulkivat ensimmäisinä, varajohtajat vierellään. Sitten tulivat muut. Astelin Kaylan vierellä päättäväisenä. Coby käveli Damonin vierellä, Ginny perässään. Minun teki mieli mennä pyytämään naaraalta anteeksi, mutta nyt ei olisi aikaa. Pellon lävitse oli aika vaikea kulkea huomaamatta. Klaanit tekivät kuitenkin parhaansa. Pääsimme koko konkkaronkka metsän laidalle. Kissoja ei vielä kuulunut takaisin. Kayla vilkaisi nyt minuun ja sanoi: "Johda." Nyökkäsin ja astelin muiden edelle. Kävelin pitkin polkua. Osa susista ja koirista oli kiivennyt puuhun tarkkailemaan ympäristöä. He hyppivät oksalta oksalle hiljaa, niin kuin minä, Tora ja muut teimme tiedusteluretkellämme. Haistoin ilmassa pistävät tuntemattoat sudentuoksut. Huomasin Zeron astuvan esiin puun oksalta. "He ovat yhä aukiolla", hän kuiskasi. Nyökkäsin ja heilautin häntäänsi merkiksi jatkaa. Klaanit levittäytyivät suuremmalle alueelle. Astelimme eteenpäin kuin jokin armeija. Itse asiassa mehän olimme armeija: klaaniarmeija. Pääsimme aukiolle. Kuu oli yhä korkealla ja pilvet olivat peittää sen vähän väliä. Siinä samassa sade puhkesi. Joku Yöklaanista oli huomannut saapumisemme ja huusi varoitushaukahduksen. Päät aukiolla kääntyivät meitä kohti. Astelin ensimmäisenä aukiolle. Valkoturkkinen Haxe asteli esiin muiden joukosta katsoen meitä ylimielisesti. "No, jopas on. Mitäs nämä neljä niin 'mahtavaa' klaania täällä tekee?" hän totesi heilauttaen häntäänsä. Hän katsoi lähestyviä klaanien jäseniä punaisilla silmillään kiertäen katsettaan. "Tulimme estämään sen, mitä aiot tehdä! Se ei tule ikinä onnistumaan, veli!" Kayla haukahti astuen veljensä eteen. He tuijottivat toisiaan pitkän aikaa. "Jaahas, Kayla. Mukava nähdä sinuakin. Harmi, että olet näiden typerysten puolella", valkea susiuros totesi pilkaten. "Mitä teit Astrolle? Hänet karkotettiin mukanasi!" Kayla kysyi vihaisesti tuijottaen veljeänsä tummanvihreillä silmillään. Hän heilautti tummanruskeaa häntäänsä vihaisesti. "Hmm, saatoin tappaa hänet. Hän oli liian vässykkä, liikaa klaanin lakien mukainen. Seurasi minua kaikkialle kieltäen minua palaamasta. Hmph, mikä idiootti", Haxe totesi nauraen mielipuolisesti. Kayla katsoi häneen vauhkoontuneena ja huusi sateen ropinan ylitse: "Hyökkäykseen!" Kayla hyökkäsi veljensä kimppuun ottaen kiinni hänen niskastaan ja raapien häntä kivuliaasti. Hyppäsin lähimmän harmaan suden selkään kiinni ja raavin syvin viilloin hänen selkäänsä. Naaras rääkäisi vihaisesti ja yritti heittää minua selästään. Läimäisin naaraan pois ja tämä juoksi pois aukiolta kauhuissaan. Olin lähdössä juoksemaan hänen peräänsä, mutta sitten näin Arian saavuttavan häntä Nick ja Olga perässään. Aukiolla oli verinen taistelu käynnissä. Kaikki olivat toistensa kimpussa. Sitten muistin: "Missä Katie?" Käänsin katsettani aukiolla nopeasti. Näin oranssin naarasketun makaamassa aukion laidalla liikkumattomana. Juoksin taistelevien susien, koirien ja kissojen ohitse kohti naarasta. Joku ehti ottaa jalastani kiinni, ennen kuin ehdin sinne asti. Työnsin hyökkääjäni kauemmaksi ja hyppäsin hänen vatsaansa kiinni. Keltaiset koirankarvat repeytyivät irti raapiessani uroksen vatsaa. Koira alkoi vinkumaan ja yritti hyökätä kurkkuuni, mutta ehdin väistää. Koira pyörähti pois altani ja hyökkäsi selkääni. Pyörähdin selälleni maahan, koira jäi alleni vinkuen. Nousin nopeasti pystyyn ja painoin tassullani hänen kurkkunsa kohdalta. "Lähde, äläkä palaa, tai tapan sinut", murahdin hänelle vihaisesti. Sitten tunnistin koiran kasvot. Se oli Kai, Arian ystävä. Kai katsoi minuun syyllisen näköisenä ja vastasi: "A-Akira, voin selittää." Työnsin hänet pois altani. Kai juoksi pois aukiolta nopeaan tahtiin. En voisi satuttaa häntä. Hyppäsin vieressäni olevan naarassuden kimppuun, joka puri yhtä Tuuliklaanin soturia jalasta. Raapaisin naarassuden lapaa, ja tämä vinkaisi kääntyen minua kohti. Hyökkäsin heti naaraan kurkkuun ja purin minkä voin. Naaras lopetti hengittämisen ja lysähti hampaisiini kuolleena. "Voi ei...Mitä minä tein?" ajattelin mielessäni hätkähtäen. Juoksin äkkiä pois paikalta kohti Katieta, jonka olin hetkeksi unohtanut. Päästyäni hänen luokseen, tajusin että hän oli vielä hengissä. "Katie, oletko kunnossa?" kysyin surullisesti. Katie ei liikahtanut. Hän kuitenkin vastasi hiljaa: "Akira...Sinäkö siinä?" Nyökkäsin kävellen naaraan luokse. Takaani minua kohti juoksi musta susi, joka oli varmaankin nähnyt tappaneeni sen naaraan. Käännyin ympäri kiertäen suden ketterästi. Hyppäsin hänen selkäänsä ja raavin minkä kerkesin. Susi otti minut pois selästäni ottaen minua kiinni kaulasta ja kaataen minut maahan. Hän laittoi tassunsa päälleni sammalla tavalla, kun tein Kaille. "Kostan sen, että tapoit Mishan!" hän huusi raivoisasti. Loppuni olisi tässä. Kuulin nopeiden juoksuaskelien lähestyvän. Näin vain harmaan turkin viilettävän ylitseni, kun joku kaatoi mustan urossuden kumoon. "Ginny!" ajattelin mielessäni ilahtuneena. Nousin pystyyn ja astelin taas Katien luokse, kun Ginny oli saanut tilanteen hallintaan. "Minä tässä...", kuiskasin hänen korvaansa hiljaa. En kuullut enää Katielta vastausta. "Katie?" kysyin hiljaa itkuisesti. Oliko naaras kuollut? Minua pisti vihaksi. Niin paljon. Käänsin katseeni aukiolle, jonka keskellä näin Kaylan ja Haxen tappelemassa. Molemmat olivat veren peitossa ja väsyneitä. Lähdin juoksemaan heitä kohti raivoisasti. Haxe puri Kaylaa niskaan ja heitti hänet vasten Vesiklaanilaisia oppilaita. "Sinäkö muka voittaisit minut? Senkin haaska!" hän huusi pilkaten. Kaadoin hänet kumoon raivoten ja heitin vasten hänen omia klaanilaisiaan. "Kuinka uskallat puhua Tuliklaanin johtajalle noin?!" murisin hänelle lähestyen maassa makaavaa Haxea. Hän ei sanonut mitään, vain tuijotti minua. En voinut enää mitään raivolleni, joten otin häntä kaulasta kiinni ja purin lujasti, niin että veri valui. Heitin hänet kuin saastaisen riistan omia klaanilaisiaan vasten. Hän nousi pystyyn ja oli hyökkäämässä kimppuuni, mutta Kayla tuli väliin ja totesi: "Ei, Akira. Tämä on johtajien välinen taistelu." Nyökkäsin Kaylan hyökätessä uudestaan haavoittuneen veljensä kimppuun. Näin heidän takanaan sen suden, joka piti Katiesta kiinni, kun viimeksi näin hänet elinvoimaisena aukiolla. Kiersin Haxen ja Kaylan. Hyppäsin naaraan kimppuun kynnet ojossa raapien vimmatusti.
Naarad heitti minut pois kimpuustaan ja kääntyi minua kohti. Laskeuduin neljälle jalalle ja valmistauduin seuraavaan iskuun. Naaras hyökkäsi selkääni purren ja kynsillään raapien. Potkaisin hänet pois ja hyökkäsin hänen lapaansa. Naaras ulisi kivuliaasti ja otti niskastani kiinni hampaillaan. Irrottauduin hänen lavastaan ja purin häntä lujasti niskaan. Naaras hellitti otettaan ja sain otettua kyntenikin käyttöön. Hyppäsin hänen selkäänsä irrottaen hänen otteensa minusta. Purin yhä lujempaa naaraan lihaan. Raavin pitkin hänen lapojaan pitkin viilloin. Naaraan jalat pettivät hänen allaan ja hän lysähti maahan. Hän hengitti raskaasti. Rauhoitin itseni, ennen kuin ehdin hyökätä uudestaan hänen kimppuunsa. Naaras vuoti runsaasti verta. Jätin hänet siihen makaamaan ja vilkaisin katseellani aukiota. Olimme voitolla. "Näitä tuntemattomia susia ja koiria tuskin on koulutettu", ajattelin mielessäni. Huomasin, että yksi ruskeaturkkinen uros ahdisteli kauempana Iania. Pujottelin heti muiden ohitse ja heitin uroksen pois oppilaani päältä. "Kiitos", hän kiitti huohottaen ja hyökkäsi uudestaan uroksen kimppuun. Hän raapi kynsillään uroksen keltaisia silmiä ja tämä kavahti taemmas. "E-En näe mitään", hän vinkaisi painuen maahan huohottaen. Mieleeni juolahti, missä Kaze oli. Katsoin aukiota tarkkaavaisesti, mutten nähnyt tuttua mustaa turkkia missään. Minulla ei olisi aikaa etsiä häntä. Tunsin yhtäkkiä vihlaisun lavassani. Käännyin ympäri vastatakseni haasteeseen. Oranssi naaras katsoi minua vihreillä silmillään vauhkoontumeesti. Löin leukani hänen lapaansa ja puristin lujaa. Susi vinkaisi ja yritti irrottautua otteestani epätoivoisesti. Irrotin otteeni ja hyökkäsin heti hänen kurkkuunsa. Kuulin vain korinaa, kun naaras yritti haukkoa henkeään. Päästin hänet irti, jolloin naaras juoksi kauhuissaan pakoon. Annoin hänen mennä, en haluaisi viedä keneltäkään henkeä. Naaras oli muutenkin jo pahoin haavoittunut, ei hänestä olisi enää vaaraa. Katseeni osui aukion toisella laidalla kissaan, joka oli ahdistettuna kallion seinämään jonkun Yöklaanin jäsenet toimesta. Juoksin muiden ohitse väistellen iskuja. Ehätin haavoittuneen kissan luokse ja purin sutta niskaan. Susiuros rääkäisi vihaisesti ja pyristeli otteessani. Hän kääntyi ympäri ja litisti minut seinämään. Se sattui aika paljon. Susi otti kurkustani kiinni hampaillaan ja puri. Potkaisin suden takajaloillani edestäni pois ja hyppäsin maahan lentäneen suden päälle ja raavin hänen vatsaansa syvin viilloin. Harmaaturkkinen susi murisi vihaisesti ja yritti taas saada otetta kaulastani. Painoin taas tassuni uroksen kaulalle ja murisin vihaisesti: "Häivy täältä, äläkä ikinä palaa, tai tapan sinut!" Susi alkoi vinkumaan ja yritti pyristellä pois altani. Annoin hänen mennä, kun hän lähti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan, missä klaanien reviirit olivat. "Oletko kunnossa?" kysyin kääntyen kohti valkoista naaraskissaa, jolla oli turkissaan ruskeita läikkiä. "O-Olen, kiitos sinun", hän totesi ja alkoi nuolla haavojaan. Huomasin, ettei osa ollut tullut tänään, vaan ne olivat vanhempia. "Mikä on nimesi?" kysyin kohteliaasti. Katsoin taakseni, ettei kukaan olisi hyökkäämässä kimppuumme. "Nimeni on Athena, hauska tutustua", kissa kertoi katsoen minua kiitollisesti sinisillä silmillään.