The Legend of Akira

Astro & Vera

Akiran näkökulma:

Olin juuri jatkamassa matkaani, kun Carwyn ehätti luokseni. Hän katsoi minua häiriintynyt ilme kasvoillaan. Hänethän juuri vapautettiin syytteistä, mikä nyt oli? "Onko jokin hätänä?" kysyin hämmästyneenä. "Tuota, Akira...Minä tunsin Nilan. Hän...Teki sen vain Cristan takia. Ilman Cristaa hän on erilainen. Voisiko...karkoituksen peruuttaa?" oranssivalkoinen uros kysyi nielaisten hermostuneesti. "Voi, mutta en usko, että Kayla suostuu siihen. Hän...Hänellä on syynsä, Carwyn", tokaisin surullisesti. Carwyn kiristeli hampaitaan turhautuneena. "Etkö voisi edes jutella asiasta hänelle? Minä...Pyydän", oranssivalkoinen soturi pyysi vilpittömästi. Nyökkäsin hitaasti. Kai voisin ehdottaa sitä myöhemmin. "Voin puhua asiasta hänelle, mutten lupaa mitään", vastasin huokaisten. Carwynin sinisiin silmiin syttyi ilonpilkahdus. "Kiitos, Akira!" hän kiitti iloisesti. Nyökkäsin vain ja ohitin hänet heilauttaen häntääni hyvästiksi. Suuntasin suoraan kohti emojen pesää. Päästyäni sisälle kävelin Laylan ja pentujemme luokse. Luolassa oli minun ja heidän lisäkseen vain Nadia ja Vera. Vilkaisin valkeaan naaraaseen nopeasti. Noin puoli kuukautta, niin hänetkin nimitettäisiin soturiksi. Kenetköhän valittaisiin hänelle mentoriksi? "Miksi yöklaanilaiset tekivät niin kuin tekivät?" Layla kysyi surullisena. Lucas ja Robin nukkuivat, joten asiasta pystyi puhumaan avoimesti. "Kuulemma Haxen tekosia. Mutta kuka Nilaa uskoisi? Hän petti meidät jo kerran", kuulin Kazen vastaavan, ennen kuin ehdin edes avata suutani. Mustaturkkinen ystäväni suuntasi Nadian vierelle halaten häntä. "Niin, no kuulostaa se aika mahdottomalta", tokaisin nopeasti. Ei ne unet niin mahdottomia olleet. Olin itsekkin nähnyt kuolleita sotureita unissani, mikseivät hekin? "Puhuitteko veljestäni?" kuului Astron ääni. Hän ei puhunut paljoa, joten hän tuntui jotenkin vieraalta. Nyökkäsin vaivaantuneena. Mitä hän tästä koko touhusta ajatteli? "Veljeni teki eläessään pahoja asioita, mutta silti se valkoinen karvapallo punaisine silmineen teki jotain hyvääkin", mustaturkkinen soturi tokaisi hieman painottaen viimeisiä sanoja. "Mitä?" Kaze kysyi uteliaasti. Minuakin kiinnosti. Astro asteli Nadian luokse ja osoitti tassullaan Veraa. "Näettekö? Pentu, tuliklaanilainen. Eikö hän todella jättänyt tänne mitään hyvää?" Astro tivasi nielaisten surullisesti. Hän halusi selvästi peitellä sen. Tunsin kuitenkin, mitä hän tunsi. Hän suri veljensä puolesta. "Jätti, ja uskon, että Verasta tulee hyvä tuliklaanilainen", myönsin vakuuttavasti. Uskoin siihen itsekkin, tai halusin uskoa. "Tuota Akira...Voitko ehdottaa minua Veran mentoriksi, kun aika koittaa?" Astro kysyi yhtäkkiä. Katsoin häntä hämmästyneenä. Luulin, ettei häntä kiinnostanut klaanin asiat. Hymyilin iloisena. Ehkä Astro tajusi, ettei ollut Veran syy, että Kate oli kuollut. "Tietenkin, Astro", myönnyin iloisena. Hän nyökkäsi ja painoi päänsä vasten jo melko isokokoisen Veran päätä vasten. Se oli hellyyttävä näky. Uskoin Astroa enemmänkin taistelutyypiksi, kuin lempeäksi isähahmoksi. Hymyilin vain mielissäni ja halasin kumppaniani. Ei sitä aina ymmärtänyt, mitä on saanut. Olin saanut Laylan, Robinin ja Lucaksen. "Menenkin tästä juttelemaan hänelle heti. Tulen pian takaisin", tokaisin Astrolle ja sitten käänsin katseeni Laylaan ja osoitin viimeiset sanat hänelle. Vaaleanruskea naaras nyökkäsi iloisesti. Käännyin ympäri ja astelin ulos luolasta.

Kävelin suoraan Kaylan luolaan. Hän makoilikin alustallaan mietteliään näköisenä. Hän oli kai huomannut minut, muttei sanonut mitään. "Kayla?" kutsuin herätellen häntä ajatuksistaan. Hän käänsi päänsä minua kohti ja tokaisi: "Ai sinä...Mitä nyt?"  Hän näytti rättiväsyneeltä. Halo oli saanut paikattua hänen haavojansa, mutta silti...Ikä alkoi varmaan jo painamaan ja taisteluarvet. "Astro pyysi saada olla Veran mentori", tokaisin mielessäni iloisena. Tämä varmasti ilahduttaisi häntä. "Mitä? Astroko?" Kayla kysyi nyt heränneenpänä. Hän näytti yllättyneeltä. "Niin, veljesi Astro", myöntelin hymähtäen. Kayla katsoi minua epäuskoisena. "Kai...Hän sitten saa olla Veran mentori", Kayla myöntyi mietteliäänä. Nyökyttelin tyytyväisenä.  Astro olisi varmasti tyytyväinen siihen. "On muutakin", tokaisin hieman varovaisesti. Kayla oli nyt vähän heikommassa tilassa. Mitä jos hän suuttuisi minulle? Tai muuten pitäisi minua petturina? "Niin?" tummanruskea naaras kysyi hämillisesti. "Haluaisin, että miettisit...Tiedäthän, Nilan karkoituksen peruutusta", kerroin vaivaantuneena. Kayla katsoi minua epäuskoisena tummanvihreillä silmillään. "Miksi?" hän tivasi. "Haluaisin itse antaa Nilalle mahdollisuuden", myönsin yhä varovaisemmin. "Ja minunko pitäisi antaa myös?" Kayla tivasi uudestaan, hieman ärtyneenä. "Niin...", myönsin kiristellen hampaitani. Tästä ei seuraisi hyvää. "Ei käy, olen tehnyt päätökseni ja se pysyy. Nila ei astu enää tassullakaan tänne reviirille", Kayla ärähti hampaittensa välistä. Hätkähdin taemmas. "Anteeksi, se oli vain ehdotus", virnistin vaivaantuneena ja astelin kohti luolan oviaukkoa. "Ei se mitään, Akira. Minä luotan arvostelukykyysi, mutta tässä asiassa...En voi antaa hänen liikuskella reviirillämme. Sydämeni ei saisi rauhaa", Kayla tokaisi surullisena. Vilkaisin häneen vielä kerran. Miten surkealta hän näyttikään. En tiennyt mitä sanoa. "No, sanon ainakin Astrolle terveiset", tokaisin hieman hymyillen. Kayla nyökkäsi ja asettui taas makuulle. Kuulin hänen jo pian tuhisevan makuupaikallaan.

Axelin näkökulma:

Teki mieli hypähdellä innosta. Tänään oli Veran oppilasnimitys. Toisen puolenkuun jälkeen olisi kokoontuminen, mutta tietenkään, minulla ei ollut sinne asiaa. Näin Kairan istuskelemassa Ianin vierellä, taas kerran. Vilkaisin Halon suuntaan, joka jutteli Lucaksen kanssa jostain. He näyttivät todella hyviltä ystäviltä. Vera astelikin jo emojen pesältä tännepäin. Olin innoissani hänen puolestaan. "Heh, kivaa! Pääsemme pian saalistamaan yhdessä!" Vera iloisti hymyillen. "Kenen luulet tulevan mentoriksesi?" kyselin ystävällisesti. "Hmm...En tiedä. Sitä ei kai saa tietää etukäteen", Vera tokaisi turhautuneena. Hän katseli kohti kalliota, jolla Kayla istuskeli odotellen kaikkia kokoukseen. Huomasin Jetin ja Bellan istuvan vierellemme. "Jaahas, nuorukaiset. Tänäänhän on nimitysmenosi, eikö vain?" Bella tokaisi käheällä äänellä, ystävällisesti silittäen hännällään Veran selkää. Valkoinen naaras nyökytteli yhä innokkaana. "Kiitos muuten molemmille niistä kirppuhoidoista. Ne tulivat tarpeeseen. Mutta miten ihmeessä joudutte niin paljon ongelmiin?" Jet haukahti huvittuneena. Bella hykersi mukana. Tunsin oloni hieman nolostuneeksi. Vera ei näyttänyt olevan moksiskaan. "No, olen iloinen, että voin olla avuksi", Vera tokaisi hymyillen. Bella nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin Kaylaan. "No, pentuna ja oppilaana sitä ongelmiin aina hakeuduttiin. Muistatko, Jet?" punertavaturkkinen naaras hykersi. Jet nyökytteli hyväntuulisena. Höperöitä vanhuksia, aina muistelemassa vanhoja aikoja. "Noniin, olemme kokoontuneet tänne klaanina, todistamaan erään oppilasnimitystä. Tulehan tänne, Vera", Kayla julisti yhtäkkiä. Vera hypähti heti jaloilleen ja asteli klaanin eteen. Hän puhkui intoa. "Vera, olet nyt virallisesti oppilas. Onnittelut. Tähtiklaani johtakoon polkuasi soturiksi tulemisessa", Kayla julisti tyytyväisenä. Veran silmät säihkyivät onnessa ja jännityksestä. "Vera, saat mentoriksesi...Astron. Astro, saat näyttää taitosi soturina uudelle oppilaallesi. Toivon, että siirrät taitosi myös  hänelle", Kayla puhutteli Astroa ja Veraa vuorotellen. Hän todella oli hyvällä tuulella. Astro astui eteen ja kosketti kuonoja uuden oppilaansa kanssa. Saisinkohan minä joskus oman oppilaan? Sitten kun olisin soturi? "Onnea, Vera!" kaikui aukiolla Tuliklaanin jäsenten onnitellessa Veraa. Juoksin hänen luokseen ja onnittelin itsekkin häntä. Vera oli onnensa kukkuloilla. Tiesinhän, että asiat kääntyisivät parhain päin.