The Legend of Akira

Uusia karkoituksia

Halon näkökulma:

Painelin Sarahin haavaa, jonka hän oli saanut Veriklaanin soturilta. Verenvuoto oli tyrehtymäisillään, mutta naaras oli silti pahoin haavoittunut. Alyssa siveli tahnaa Sarahin muihin haavoihin. Vilkaisin Hyden suuntaan, joka hoiti Kazen saamaa pientä haavaa selässä. Haistoin Acen astuvan sisään luolaan. Hän tassutti kiirellä Sarahin vierelle. Alyssa siirtyi hieman pois edestä saatuaan pitsikukkatahnan laitettua. "Miten voit?" Ace kysyi huolestuneena. "Hyvin", Sarah vastasi. Valkoturkkinen naaras vaikutti jännittyneeltä. Ihan kuin Acen ja Sarahin välit eivät olisi niin hyvät, kuin luulin. He yleensä liikkuivat yhdessä, juttelivat ja söivät yhdessä, siitä ei voinut erehtyä. Joten mitä tämä oli? Karistin ajatukset ja jatkoin haavojen hoitoa. Ei asia sinänsä minulle kuulunut. Kastoin tassuni taas pitsitahnaan hieroin sitä Sarahin takajalkaan. Hänen valkoinen turkkinsa toi mieleen Veran. En ollut puhunut pitkiin aikoihin hänen kanssaan. En tietäisi, voisinko udella hänen unistaan. Hän oli tavannut unessa emonsa, mutta kuka se toinen oli? Alyssa sai näköjään työnsä tehtyä ja hän siirtyi ulos lehdellinen pitsitahnaa mukanaan. Ainiin, haavoittuneita saattoi olla enemmänkin. Sain laitettua tahnan ja sitten käännyin katsomaan taas valkoturkkista soturia. "Lepää nyt ja koita olla liikkumatta. Niin haavat paranevat nopeammin", neuvoin ja nousin seisomaan. Otin lehden, jonka päällä pitsikukkatahnaa oli, ja kävelin ulos katsomaan, jos Alyssa tarvitsisi apua. Kiersin katseellani aukiota. Huomasin Rubyn, joka oli tulossa luokseni veljensä kintereillään. Nathanilla näytti olevan jotain vikaa jalassa, sillä hän arkaili sitä. "Halo, voitko hoitaa Nathanin jalan? Se on kuulemma tosi kipeä", punaturkkinen soturi tokaisi katsoen huolestuneena veljeään. Nyökkäsin ja astelin Nathanin luokse, joka istuskeli jalka nostettuna ylös, jottei se koskettaisi maata. Katsoin tassua tarkasti. Ei neulasia tai muuta uponneita turhakkeita siellä. Katsoin jalan takaosaa. Koskin siihen hieman hännälläni. Nathan kiristeli hampaitaan. Huomasin, että mustaan häntääni oli tarttunut verta. "Hmm, voisitko mennä makuullesi, jotta voisin paremmin katsoa tuota jalkaasi?" kysyin mietteliäänä. Nathan nyökkäsi ja pyörähti selälleen. Haava oli kolmen kynnen aiheuttama, puolet jalan pituudesta. Otin hännälläni pitsitahnan vierelleni. "Ruby, haluaisitko auttaa Nathania nuolemaan tuon haavan puhtaaksi? En halua että se tulehtuu", kysyin ystävällisesti vaaleanruskean uroksen veljeltä. Nathan nyökkäsi ja laskeutui nuolemaan veljensä jalkaa verestä. Vilkaisin nopeasti taas aukiota. Muita haavoittuneita ei ollut kovin montaa. Pieniä haavoja näytti olevan monilla, mutta ne paranisivat nopeasti. Heille pitäisi vain vähän laittaa tahnaa ja he olisivat taas kunnossa. "Noin, valmista!" Ruby riemuitsi ja nousi ylös takaisin istumaan. Kyyristyin Nathanin jalan vierelle ja sivelin pitsitahnaa koko jalan leveydeltä haavan päälle. Nathan hieman värisi. Ehkä hänen olisi parasta tulla parantajien pesään lepäämään. "Makaa tässä hetki, viemme sinut pian parantajan pesään", tokaisin hymähtäen ja nostin taas pitsikukkalehtisen hampaideni väliin. Jatkoin matkaani Toran ja muiden luokse, jotka odottelivat hoitoa parantajan pesän edustalla. Hoideltuani heitä hetken huomasin Kaylan nousevan vaivalloisesti ylös kallion viertä. Katsoin häntä äimistyneenä. Miksi hän ei ennen kokousta olisi voinut tulla hoidettavaksi? Mitä kauemmin hoito viivästyisi, sitä pahemmaksi haava voisi mennä. Kayla kuitenkin istahti kallion laella ja kutsui klaaniaan tutuin sanoin: "Klaanikokous alkaa! Jokainen kynnelle kykynevä paikalle!" Mitäköhän asiaa hänellä oli?

Akiran näkökulma:

Katselin johtajaani surullisena. Mitä hän aikoi julistaa? Aikoiko hän karkoittaa Nilan? Vaiko myös Carwynin? Ehkä myös Kain? He kaikkihan olivat ennen Yöklaanin sotureita. Nila ansaitsi tulla karkoitetuksi, mutta miksi hän ei ollut sitä vastaan? Yleensä soturit öykkäröivät ja vastustivat omaa karkoitustansa. Voisiko olla, että Nila oli rakastunut Cristaan ja hänen kuoltuaan Nila ei enää jaksanut miettiä paikkaansa täällä tai missään. Se ainakin kävi järkeen, sillä Nila ja Crista liikkuivat aina yhdessä. Syvällä sydämessäni tunsin häpeää Cristan surmaamisesta, mutta muu osa halusi väittää muuta. Säälin tuota harmaaturkkista urosta, vaikka en sitä halunnut myöntää, ainakaan muiden kuullen. Kayla istuskeli kalliolla odotellen klaanin jäseniä aukiolle. Nostelin etutassujani hermostuksissani. En tiennyt, mitä ajatella tästä. Olinko Nilan karkoitusta vastaan? Hän ehkä teki niin vain auttaakseen Cristaa. Mistä minä nyt tietäisin? Harmaamusta uros istui aukionkeskellä muiden kerääntyessä hänen ympärilleen puolikuun muotoisesti. Hän katsoi suoraan ylös Kaylaan, joka tuijotteli Nilaa häntä huiskien vihaisesti. Suuttuessaan naaras oli kuin armoton ukkosmyrsky. Käänsin katseeni johtajan pesän eteen, jossa makasi Cristan kuollut ruumis. Käänsin katseeni nopeasti pois. "Nila. Myönnätkö petturuutesi Tuliklaanin edessä?" Kayla kysyi kylmästi tuijottaen Nilaan. Klaanin jäsenien joukosta kuului yllättyneitä haukahduksia. Kiristelin vain hampaitani pettyneenä. Nila nyökkäsi vaitonaisena. "Miksi teit niin? Klaanin uskollisuus oli sinun ja sinä ansaitsit minun uskollisuuteni, samoin Crista", Kayla kuulusteli kiristellen hampaitaan. "Vain yksi susi saisi minut tekemään moista, ja se oli Crista. Senkö halusit kuulla?" Nila tokaisi vakavana. "Eli väität, että kaikki oli Cristan sunnittelemaa?" Kayla kysyi epäilevästi. "En sanoisi, että hänen, mutta luulen niin", Nila kertoi ilmeettömänä. Hänen äänestään ei kuulunut mitään tunteita. "Miten niin et sanoisi, että Crista suunnitteli koko jutun?" Kayla kuulusteli raapien kynsillään kallion reunaa. "Hän selitti  unista, joissa hän näki RAKKAAN veljesi. Hän antoi ohjeita. Kuulostaa hullulta, mutta niistä hän selitti", Nila kertoi puristellen maata kynsillään. Kayla jähmettyi niille sijoilleen. Haxe. Astro oli yhä elossa, joten kukaan muu ei tullut kysymykseenkään. Miksi Crista muuten tapasi tätä unessa? "Miksi olet niin vihainen Haxelle? Eikö hän ollut johtajasi?" kysyin nyt, kun Kayla ei enää pystynyt puhumaan. Nila kääntyi katsomaan minua vihainen katse sinisissä silmissään. "Tiedätkö, mitä se rakki teki Cristalle? Tiedätkö, miltä tuntuu, kun sinulle rakkain henkilö rakastaa toista,  jopa hänen kuoltua? Joko tajuat, hiirenaivo?!" Nila murisi vihaisena pörhistellen karvojaan. "Mitä tarkoitat sillä, että Haxe teki jotain Cristalle?" kuulustelin nyt vuorostani. Nila katsoi minua hurjistuneena, mutta piti hermonsa kurissa. "Haxe rakasti toista, sitä Katea. Hankki pentuja sen nartun kanssa ja heivasi häntä aina auttaneen ja kuunnelleen Cristan yksikseen Yöklaanin joukkoihin. JA silti, Crista yhä rakasti sitä rakkia...", Nila kertoi murtuneena. Olin oikeassa. Nila todellakin välitti siitä harmaasta naaraasta. "Eli sinä sanot, että...Haxe suunnitteli kaiken alusta loppuun? Mikä oli päämääränne?" Kayla kysyi pakottaen itsensä sanomaan nuo sanat. Tiesin, että häneen sattui nyt muutenkin, kuin fyysisesti. Nila nyökkäsi ja nousi seisomaan. "Päämäärämme oli tuhota klaanit ja ottaa reviiri omaksemme. Haxe halusi kostoa. Myös sinua kohtaan. Liityin mukaan vain Cristan takia", Nila kertoi yhä hermostuneena. Kayla näytti järkyttyneeltä, niin että hän ei saanut sanaakaan suustaan. "Mitä haluat?" kysyin Nilalta nyt suoraan. Halusiko hän lähteä vai jäädä? Hänen mielipiteensä voisi vaikuttaa Kaylan päätökseen. Tavallaan halusin, että Nila jäisi, jotta hän voisi korjata erheensä. "Se riippuu ihan sinusta, Kayla. Annatko minun jäädä?" mustaharmaa uros kysyi katsoen nyt ystävällisemmin tummanruskeaan naaraaseen. Kayla katsoi takaisin tummanvihreillä silmillään mietteliäänä. "Ei. Petit klaanin jo kerran, ja voit tehdä sen toiste. Nila, olet karkoitettu Tuliklaanista. Et astu enää tassullasikaan reviirillemme, onko selvä?" Kayla vastasi vakavana. Nila nyökkäsi ja katsoi Cristan ruumiiseen. "Saanko edes ottaa hänen ruumiinsa mukaani?" Nila kysyi vilpittömästi. Kayla nyökkäsi. Nila käveli tummanharmaan naaraan ruumiin luokse ja nosti sen selkäänsä. "Hyvästi, Tuliklaani", Nila julisti ja lähti kävelemään kohti pensastunnelia. Katsoin muualle ja katseeni osui Carwyniin. Hän katsoi kauhuissaan Nilan lähtöä. Olivatko he koskaan olleet ystäviäkään? En tiennyt, mutta selvää oli, ettei Carwyn tiennyt heidän puuhailuistaan. Nila katosi pensastunneliin ja Kayla kääntyi katsomaan Carwyniä. "Carwyn, olet nyt vapautettu syytteistä Kaita kohtaan. Et yrittänyt hyökätä hänen kimppuunsa ja nyt tiedän sen", hän julisti hymyillen vienosti. Carwyn kumarsi iloisena kumppaninsa Ivyn vierellä. Hän taisi olla onnellinen saadessaan jäädä. "Klaanikokous on päättynyt", Kayla julisti ja lähti nilkuttamaan alas kalliota. Halo juoksi hänen luokseen ja aloitti haavojen hoidon. Kaze oli varmasti ylpeä pennuistaan. Mieleeni palasi omat pentuni. Käännyin katsomaan aukiota. Layla oli tainnut jo palata emojen pesälle.