The Legend of Akira

Vieraat

"Auttakaa meitä!" Sanat kaikuivat aukiolla, jolla kokoontumista pidettin. Kaikki katsoivat kissaan, joka seisoi vastarannalla. Osa klaanien jäsenistä asteli jo kohti tukkia päästäkseen käsiksi kissaan. Osa ärisi jo vihaisesti. Oranssi rähjääntynyt kissa katsoi klaanien jäseniin hädissään. Hänellä oli valkoinen tähtikuvio otsansa oikella puolella. Hänen rintansa ja vatsanaluksensa olivat valkoiset, kun taas muut turkki oli oranssi. Kissa heilautti häntäänsä, kuin merkiksi: puskista ilmestyi esiin neljä kissaa. "Pysähtykää!" Daniel ärjäisi. Klaanien jäsenet pysähtyivät paikalleen, odottamaan käskyä hyökkäykseen. Daniel hyppäsi alas kivipaadelta ja asteli tukin yli kissan luokse. "Keitä olette? Miksi olette tunkeutuneet tänne?" Daniel kysyi rauhallisesti. Kissa katsoi häneen hetken silmät selällään, kunnes hän tasoitti karvansa ja alkoi puhumaan hermostuneesti: "Nimeni on Zero ja nämä tässä ovat ystäväni Duke, Alyssa, Rachel ja Inari...Me tuota..." Katsahdin nopeasti Zeron ystäviin: Duke oli vanha kolli, joka näytti hyvin väsyneeltä ja nälkäiseltä. Hänen harmaat silmänsä katsoivat vastarannalle odottavasti. Hänen vieressään seisoi vihreät silmät selällään Alyssa, joka oli ruskearaidallinen naaras. Alyssan takana seisoi kellanvärinen naaras, joka katseli ruskeilla silmillään aukiota. Rachelin vieressä hyppi innokkaasti arvatenkin hänen pentunsa: Inari. Oranssinvärinen kolli hypiskeli ympäriinsä, kun Rachel yritti vetää hänet turvaan suojiinsa. Astelin pois väkijoukosta katseiden kiinnittyessä minuun. En voinut mitään uteliaisuudelleni. Astelin johtajani viereen kuuntelemaan. "Niin?" kuului Deanin ärsyyntynyt ääni kauempaa. Heilautin korvaani ärtymyksestä. Veriklaanin johtaja oli aikamoinen luupää. Vaikka hän olikin 'korkea-arvoisempi' kuin minä, ei se anna hänelle oikeutta kohdella apua tarvitsevia kuin roskaa. Zero katsoi suoraan Deaniin kylmästi. Olin näkevinäni pienen hätkähdyksen Deanin katseessa, mutta uskon sen olleen vain toiveajattelua. "Me olemme tulleet tänne siksi, koska tarvitsemme apua. Tulipalo riehui hylätyssä ihmisasunnossa, jossa ennen elimme. Tulipalo tappoi monta ystäväämme, mutta me pääsimme karkuun. Olemme vaeltaneet nälässä, kunnes haistoimme teidät ja päätimme pyytää apua. Olemme hyvin epätoivoisia...Olkaa kilttejä ja auttakaa..." Zero kertoi hieman itsevarmemmin katsoen vuorotellen minuun ja Danieliin. Käännän katseeni Danieliin. Hän näyttää miettivältä. Minusta heille tulisi tarjota apua. "Daniel...Tästä siinä ennustuksessa kerrottiin. Emme voi vain unohtaa tätä tai jättää heitä auttamatta", totesin johtajalleni herätellen häntä ajatuksista. Zero katsahti minuun nopeasti ja sitten käänsi katseensa taas Danieliin. "Olet oikeassa...PARANTAJAT!" Daniel huudahti. Neljä parantajaa hyppäsivät alas kivipaadelta ja astelivat paikalle. "Onko tämä se ennustus, mistä puhuitte?" Daniel kysyi parantajilta osoittaen kissoihin. Parantajat katsahtivat toisiinsa ja nyökkäsivät. "En ymmärrä, mikä ennustus?" Zero kysyi ymmällään. "Mitä olette tulleet etsimään täältä? Asuinpaikkaa?" Flora kysyi astellessaan kuollutta puuta pitkin toiselle puolelle. Hän vaikutti hermostuneelta. Ehkä hän ei haluaisi jakaa reviiriään kissojen kanssa. "Yöpymispaikkaa, tarvitsemme voimia jaksaaksemme eteenpäin. Etsimme ihmisten asuinaluetta. Sieltä voisi löytyä meille uusi koti", Rachel kertoi hieman pelokkaasti. Hän otti taas pentunsa suojiinsa. Yleisössä alkoi kova kohina. "Menkää pois!" joku huudahti. "Ei täällä kaivata ylimääräisiä suita!" joku muu murahti perään- "Mikä klaani olisi valmis ottamaan vieraita?" kysyin ääneen. Joukko hiljeni. He katselivat toisiinsa. "Daniel?" kysyin anellen. En haluaisi jättää kissoja oman onnensa nojaan. Daniel huokaisi: "No hyvä on. Kissat olkoon tuleva Tuliklaaniin vieraiksi. Heitä kohdelkoon hyvin." Dean juoksi paikalle muristen. "Kuinka saatat rikkoa soturilakia noin ilmiselvästi? Vielä kutsut itseäsi klaanin johtajaksi!" Veriklaanin johtaja murisi vihaisesti. Daniel hiljensi hänet hännän heilautuksella ja sanoi rauhallisesti: "Itse asiassa, minä noudatan soturilakia. Klaanit luotiin suojelemaan heikompia ja toinen toisiaan. Olisi väärin jättää nämä onnettoman oman onnensa nojaan." Dean ärähti ja heilautti häntäänsä vihaisesti istuessaan maahan. Hän mulkoili vuorotellen kissoja ja Danielia, muttei Daniel ollut moksiskaan. "Kokoontuminen julistettakoon päättyneeksi!" kuului Roselian ääni kivipaadelta. Muut klaanien johtajat nyökkäsivät ja uloivat Tähtiklaanin kunniaksi. Klaanien jäsenet ulvoivat mukana. Kokoontuminen on päättynyt.

Kissat kulkivat soturiemme keskellä varuillaan. He kai pelkäsivät tämän olevan ansa. Zero asteli Danielin vierellä luottavaisena. Silver asteli minun ja Kazen vieressä päättäväisenä. Huomasin, että joukon vanhin, Duke asteli vaivalloisesti hännillä. Ehkä hän antaisi minun auttaa häntä. Astelin hänen viereensä. "Hei, Duke. Kaipaisitko kyytiä?" kysyin ystävällisesti. Duke käänsi päänsä minuun ja nyökkäsi silmät väsymystä täynnä. "Kaze, autatko?" kysyin Kazelta. Kaze astelee luokseni ja nostaa Duken selkääni. "Kiitos, nuoret", Duke kiittää hiljaa ja vaipuu uneen. "Eipä kestä", kuiskaan hiljaa astellen Kazen rinnalla kohti leiriä. Daniel astuu pensastunneliin ensimmäisenä. Pian olemmekin kaikki jo toisella puolella. Silver käveli vaivalloisesti vanhusten pesään. Olin iloinen hänen puolestaan. Hän sai viimeistä kertaa käydä klaanikokouksessa onnettomuuden jälkeen. Duke nukkui rauhallisesti selkäni päällä. "Daniel, pidätkö kokouksen? Kaikki eivät vielä tiedä uusista tulokkaista..." kysyin Danielilta. Daniel nyökkäsi ja asteli tavanomaiselle paikalleen. Hän pyysi kaikki koolle. Jotkut ihmettelivät ja katselivat kissoja. He saisivat pian selityksen. "Olette varmaankin huomanneet nämä uudet tulokkaat. He asuvat täällä jonkin aikaa, kunnes he jatkavat matkaa. Pitäkäämme huolta toinen toisistamme ja kohdelkaamme heitä kuten me toisiamme", Daniel kertoi nopeasti. Hän nyökkäsi ja asteli takaisin pesäänsä. "Vieraat majoittuvat oppilaiden pesään väliaikaisesti", Kayla kertoi sotureille ja kissoille. Soturit nyökkäilivät ymmärtäväisesti. Tora johdatti kissat oppilaiden pesän luokse. Seurasin heitä. Kissat olivat jo asettuneet makuulle. Pyysin Toraa nostamaan Duken varovaisesti selästäni ja laittamaan hänet muiden viereen. Tora otti vanhuksen selästäni varovaisesti ja kantoi hänet muiden luokse herättämättä häntä. "Tuommeko heille ruokaa?" kysyin Toralta. Tora nyökkäsi ja sanoi: "Pyydä Ace ja Ryder hakemaan. Sinä menet nyt nukkumaan, on ollut raskas päivä." Astelen pois pesästä ja kerroin Acelle ja Ryderille ohjeet. He lähtevät kävelemään saalisluolalle. Astun sisään soturien pesään ja asetun makuulle omalle paikalleni. Tunsin väsymystä jokaisessa raajassani. Ottaisin kyllä kunnon yöunet. Pian olinkin jo syvässä unessa.