The Legend of Akira

Yllätys

Daniel kiipesi suuren lohkareen päälle, missä odottivat jo kolme muuta johtajaa. Ace istahti viereeni ja kertoi: "Tuo tummanharmaa naaras on nimeltään Roselia ja hän on Tuuliklaanin johtaja." Ace osoitti hännällään kivipaadella istuvaa naarasta. Hänellä oli yksi luppakorva ja valkoisia pisteitä kuonolla. Hänet tunnistaisin helposti muiden joukosta. "Entäs kuka tuo naaras on, joka istuu hänen vierellään?" kysyin osottaen kermanvärisen turkin omaavaa naarasta. "Hän on Flora, Vesiklaanin johtaja. Hän on hyvä johtaja, vaikkakin aika äkkipikainen joskus", Ace selitti katsoessaan naarasta. Flora oli hyvin kaunis. "Ja tietenkin, tuo uros Danielin vieressä on Dean, Veriklaanin johtaja. Hän on oikein tarkka klaaniverestä. Jos vaikka esimerkiksi sinä tai minä yrittäisimme liittyä hänen klaaniinsa, hän joko tappaisi tai karkottaisi meidät", Ace sanoi hykerrellen. Heilautin häntääni huvittuneena. Olivatkohan kaikki veriklaanilaiset samanlaisia? "Menen juttelemaan yhden Vesiklaanin soturin kanssa, johon tutustuin viime kerralla. Nähdään kohta, Akira", Ace sanoi ja heilautti häntäänsä hyvästiksi astuessaan väkijoukkoon. Minunkin pitäisi etsiä jotain seuraa. Katselen ympärilleni. Jotkut ovat pienissä ryhmissä ja keskustelevat toistensa kanssa. Yhtäkkiä tunnen pienen paukahduksen päässäni ja horjahdan. "Anteeksi!!", kuulen yläpuoleltani. Katselen siihen suuntaan, kunnes näkökenttäni taas selvenee. Edessäni seisoo mustavalkoturkkinen uros. Hän on muuten musta, mutta rinta ja vatsanalus ovat valkoisia. Etsin sitä, mikä minuun osui. Huomaan pyöreän pallon vierelläni. Tuoko minuun osui? "Eh, ei se mitään", vastaan nopeasti ja nousen pystyyn horjuen. "Oletko kunnossa?", joku kysyy. Mustavalkoisen soturin takaa tulee oranssivalkoturkkinen uros. Hänen kummatkin korvansa lerpattavat. Hän on muuten samannäköinen kuin toinen. "Olenhan minä, kiitos kysymästä", vastaan. Oranssivalkoinen soturi kertoo yhtäkkiä: "Minun nimeni on Hugo, ja tässä on veljeni Max." Hugo katsoi minua ystävällisin silmin. "Ai, minä olen Akira ja olen Tuliklaanista, entäs te?" vastaan. Max ja Hugo katsahtavat hetken toisiinsa ja vastaavat: "Tuuliklaanista. Haluatko pelata kanssamme?" Nyökkään. Max ottaa pallon maasta ja menemme kauemmas muista pelaamaan.

Pelasimme hetken aikaa Maxin ja Hugon kanssa. Olin kuitenkin luvannut nähdä Acen myöhemmin, joten sanoin heille heipat ja menin etsimään Acea väkijoukosta. Ace istui siinä paikalla, missä me viimeksi olimme. "Ai hei, Akira", Ace tervehti. "Tervehdys", vastaan tervehdykseen ja istun ystäväni viereen. Katselen taas ympärilleni. En tiennyt vieläkään muiden klaanien parantajien nimiä, tai edes heidän varajohtajiensa nimiä. "Tiedätkö mitään noista parantajista?" kysyin osottaessani neljää parantajaa, jotka olivat asettuneet makuulle juttelemaan. "Empä oikeastaan, paitsi että tuon Vesiklaanin parantajan nimi on Maya", Ace kertoi ja osoitti käpälällään Hyden vieressä makaavaa naarasta. Hänellä oli jokin sininen liina kaulansa ympärillä. Hänellä oli ruskea turkki ja valkoiset käpälät. Hänen häntänsä oli ruskea yläpuolelta ja valkoinen alapuolelta. Hänen silmänsä olivat vihreät. "Entäs nuo kaksi muuta parantajaa, Tuuliklaanin ja Veriklaanin?" kysyin mietteliäästi. "Tuo tuossa on Tuuliklaanin parantaja, Jake", jokin outo ääni kertoi ja jatkoi nopeasti, "ja tuo toinen on Veriklaanin parantaja Daisy." Katsahdan taakseni. Siinä istuu suurikokoinen harmaaturkkinen uros, jolla on turkissa mustia raitoja. Hänen vasen silmänsä oli ummessa ja hänen ainoa silmänsä oli vihreä. Katsahdan takaisin parantajiin. Raidallinen soturi oli aluksi osoittanut Hyden edessä makaavaa urosta. Tuuliklaanin parantaja oli muuten mustaturkkinen kahta valkoista pilkkua otsalla ja mustavalkoraitaista häntää lukuunottamatta. Hänen silmänsä olivat sinertävät. Käänsin katseeni Daisyyn. Hänen turkkinsa oli kermanvärinen. Silmät olivat vihreäsiniset. Katsahdin taas takaisin raidalliseen urokseen. "Kuka olet?" kysyin. Hän katsahti minuun ainoalla vihreällä silmällään ja vastasi: "Nimeni on Rock. Olen yksi Veriklaanin sotureista." Nyökkään ja katson hänen ummessa olevaa silmäänsä. Siinä oli pieniä arpia, vähän niin kuin Toralla. "Mistä olet saanut tuon arven?" Ace kysyi mahdollisimman kohteliaasti. "Riitelimme kerran veljeni kanssa. Emme ole koskaan pystyneet selvittämään asioitamme ilman kynsiä ja hampaita", Rock kertoi hykerrellen. Kiersin katseellani aukiota ja huomasin epähuomiossa Toran. Hänen katseensa oli kiinnittynyt Rockiin. "Ehkä Tora ei pidä, että juttelemme Rockin kanssa", sanoin kuiskaten Acelle. Ace nyökkää ja sanoo Rockille kohteliaasti ennen lähtöämme: "Oli mukava jutella, mutta meidän pitää mennä." Heilautimme häntäämme hyvästiksi ja astelimme kauemmaksi muista. Tora asteli luoksemme pari kertaa vilkaisten Rockiin. "Mistä puhuitte?" Tora kysyi terävästi. Hänen äänessään ei kuulunut hänen tavanomaista leikkimäisyyttään tai lempeyttään. "Hän kertoi meille parantajista", selitin nopeasti. Toran katse muuttui ystävällisemmäksi ja hän vain nyökkäsi. "Rock on Veriklaanin varajohtaja, joten teidän pitää osoittaa hänelle kunnioitusta", Tora vain totesi ja asteli pois. En ymmärtänyt hänen käytöstään. Yhtäkkiä kuului jokaisen klaanin johtajien ulvaisut. Kokoontuminen alkoi nyt kunnolla.

"Tervetuloa jokaisen klaanin jäsenet tähän kokoontumiseen!" Daniel tervehti kivipaaden päältä. "Aloitamme kokouksen kertomalla eri klaanien uutiset, ensimmäisenä Veriklaanin, sitten Tuuliklaanin, Vesi ja Tuliklaanin uutiset", Flora jatkoi ja käänsi katseensa Deaniin. Dean nyökkäsi ja astui eteen. "Veriklaanilla ei ole paljoa ilmoitettavaa. Ihmisiä ei ole käynyt klaanimme reviirillä yhtä ainuttakaan. Veriklaani saalistaa omat riistansa ja pitää huolen, että tunkeilijat pysyvät poissa reviiriltä", Dean kertoi ja nyökkäsi Tuuliklaanin johtajalle. Roselia astui eteen ja kertoi: "Tuuliklaanilla menee hyvin myöskin. Ihmisistä ei ole ollut haittaa. Saalistus sujuu hyvin ja klaani on kasvamassa aina vain vahvemmaksi." Yleisöstä kuului Tuuliklaanilaisten iloisia kannustavia haukahduksia. Flora astuu eteen ja hiljentää yleisön hännällään. "Vesiklaanilla menee hyvin, kuten aina näin vehreään aikaan. Kalaa tulee ruoaksi, eikä tulvakaan paljoa haitannut. Eipä oikeastaan muuta ilmoitettavaa", Vesiklaanin johtaja kertoi ja käveli takaisin omalle paikalleen. Nyt olisi Danielin vuoro. "Tuliklaanillakin menee hyvin muiden klaanien tavoin. Lämmin ilma tuo reviirillemme riistaa ja soturimme vahvistuvat päivä päivältä. Ihmisistä ei ole ollut haittaa, sillä niitä ei ole näkynyt kuin vain reviirimme ulkopuolella", Daniel kertoi ja asteli takaisin paikalleen. Nyt neljän klaanin parantajat astelivat jonossa kivipaadelle. Järjestyksessä tulivat Daisy, Jake, Maya ja Hyde. He istahtivat vierekkäin ja supisivat ensin jotain toisilleen, kunnes Vesiklaanin parantaja avasi suunsa: "Me kaikki parantajat olemme nähneet saman näyn ja halusimme kertoa siitä kaikille klaaneille yksimielisesti." Johtajat nyökkäilivät takana. He varmaankin tiesivät jo, mitä oli tulossa. Nyt Tuuliklaanin parantaja avasi suunsa ja kertoi: "Näimme näyn eläimistä, joita ihmiset pitävät joskus lemmikkeinään koirien lisäksi. Nämä otukset kävelivät meitä kohti ja huusivat apua. Emme kuitenkaan tavoittaneet heitä, vaikka kuinka yritimme kysyä, mikä on hätänä. He katsoivat meitä tulenlieskojen keskeltä hädissään sähisten. Näimme ympärillämme pari liikkumatonta otusta." Klaanien jäsenet näyttivät kauhistuneilta. Mitä tuo näky voisi tarkoittaa? "Näitä otuksia kutsutaan kissoiksi. Näimme näyssä viiden tai seitsemän kissan lauman, joka asteli eteenpäin tulenlieskojen keskellä", Hyde jatkoi. Jotkut klaanien jäsenet nyökkäilivät. Osa oli nähnyt kissoja joskus kuljeskelemassa reviirien rajoilla, mutta ne oltiin heti häädetty pois. Mitä ihmettä tämä näky tarkoitti? Yhtäkkiä joen toiselta puolelta pensaiden ja puiden joukosta kuului rapinaa. Kaikki kääntyivät katsomaan äänen suuntaan. Esiin ilmestyi kovia kokenut oranssi kissa, joka huusi: "Auttakaa meitä!"