The Legend of Akira

Vaara

Astelin emojen pesälle. Halusin niin paljon nähdä taas pentuni. Oli kulunut yksi auringon lasku Ianin ja Inarin soturiksi nimityksestä. Enää en ollut mentori ja se oli suuri vastuu pois harteiltani. Oloni oli kuitenkin hieman haikea. Olin nauttinut olla sinertävän soturin mentorina. Astuin sisään luolaan. Näin siellä Nadian, Emilyn, Toran sekä Laylan, joka piti kahta pentuamme turkkinsa suojissa. Ohitin muut vaivihkaa ja astelin hänen luokseen. Kaksi pientä karvapalloa, Robin-naaras ja Lucas-uros. En voinut olla onnellisempi. Lucas oli perinyt enemmän Laylan turkin väriä: hän oli ruskeaturkkinen, mutta vain hänen rintansa ja vatsansa olivat valkoiset. Yksi hänen tassuistaan oli valkoinen, sekä korvansa. Hänen vasen korvansa oli lurpalla, vähän niin kuin Laylalla. Käänsin katseeni Robiniin. Robin oli aikalailla kokonaan valkoinen turkin väritykseltään. Hänen silmiensä yläpuolella oli samanlaiset pallukat kuin minulla, ne olivat vain ruskeat. Hänen häntänsä oli kiemurahäntä, samalla tavalla kuin Laylalla. "Kauniita", henkäisin ihastuksesta. "Niin ovat", Layla vastasi tuijotellen pentujaan lempeästi. Minusta tuntui nyt, ettei mikään voinut mennä vikaan.

Seurasin Veraa jonkin matkan päästä herkeämättä. Mitä hän oikein tarkoitti sillä "näin jonkun unessa"-jutulla? Haluaisin ottaa siitä selvän, mutten tiennyt mitä sanoa tai edes kysyä. Valkoinen naaras hyppeli taas sinne tänne perhosten perässä. "Näytät jotenkin...vaivaantuneelta", Kaira totesi tuijottaen minua suoraan silmiin. Pudistin päätäni. Kaira ei varmasti ymmärtäisi, miksi se oli niin outoa, että Vera näki jonkun unessa ja vieläpä sen, että miksi hän käski valita Astron mentorikseen. Se olisi liian monimutkaista. "Jesh, meistä tulee kuukauden kuluttua oppilaita!" Vera huudahti kiertähtäen selälleen ruohikkoon. Käänsin katseeni Axeliin ja Kairaan. Vera. Ei. Ollut. Valmis. Hän oli edelleen meitä nuorempi. "Mitä me teemme, Vera voi epäillä jotain, jos häntä aletaan kouluttamaan myöhemmin", Axel totesi kuiskaten korvaani. Heilautin korvaani osoittaakseni, että kuulin. Se oli totta. Mitä voisimme tehdä? Nyt olisi ainakin siirrettävä puheenaihe johonkin muuhun. "Hei, Vera. Minulla on sinulle asiaa", totesin ja heilautin mustan häntäni Veran lavalle ja kävelin kauemmaksi Axelista ja Kairasta. Hän katsoi minuun kysyvästi. Pysähdyin ja katsoin häntä suoraan hänen silmiinsä. "Kenet näit siinä unessa? Miltä hän näytti?" kysyin suoralta istumata. Vera ei tuntunut olevan moksiskaan, vaan vastasi suorasanaisesti: "Joku valkoturkkinen naaras. Hänellä oli kai muistaakseni pilkkuja selässä ja kasvoissa ja...Ainiin! Hänen silmänsä olivat lilat! Sen minä muistan. Onko se tärkeää?" Pudistin päätäni vienosti. Se oli siis Kate. Siitä ei olisi vaaraa. "...No tuota, on eräs toinenkin...", Vera totesi yhtäkkiä hetken hiljaisuuden jälkeen. Lukitsin katseeni häneen. "Kuka?" kysyin nopeasti. "Valkoinen turkki, punaiset silmät", valkoinen naaras kertoi nuolaisten tassuaan. En tiennyt ketään sen näköistä. Kenestä hän puhui? Oliko hän vaarallinen? "Kertoiko hän nimeään?" kysyin seuraavaksi uteliaana. "Ei, mutta hän sanoi jotain", Vera kertoi hymähtäen. "Mitä?" kysyin taas. "Sinäpä vasta utelias olet minun unistani", Vera totesi naurahtaen. Siinä samassa Kaira ja Axel tulivat paikalle, Axel vähän vihaisin ilmein. Kuonolleni levisi tuttu 'anteeksi'-ilmeeni. Olin usein Axelin tiellä. En saanut vielä tietää tarpeeksi, mutta oli parempi, ettei Kaira tai Axel tiennyt hiirenaivoisista ajatuksistani.  Kuitenkin, olisi selvitettävä, mitä tekisimme Veran suhteen. Astelin pois heidän luotaan ja juoksin suoraan kohti johtajan pesää. "Halo, minne sinä menet?" kuulin Veran huutavan perääni. Astuin luolaan sisään ja haistoin heti Kaylan. "Ai, Haloko se siinä? Mitä asiaa?" hän kysäisi luolan perältä. "Tuota...Halusin puhua Verasta", totesin epävarmasti. Ei nämä asiat kyllä kuuluneet minulle, mutta... "Mitä hänestä?" hän kysyi lempeästi. "Tuota...Hän on nuorempi kuin me muut...Hän saattaa alkaa epäilemään, jos häntä aletaan kouluttamaan eri aikaan kuin minua, Kairaa ja Axelia...Tiedäthän?" selitin astellen hänen luokseen. Naaras nyökkäsi ja vastasi: "Olen itsekkin miettinyt asiaa. Ei ole muuta mahdollisuutta, kuin laittaa hänet kouluttautumiseen aikaisemmin", Kayla totesi mietteliäänä. "Tiedäthän sinä, että minusta tulee parantajaoppilas...?" kysyin vielä vienosti. Hän nyökkäsi ja totesi: "Heti kolmannen kuusi alettua pääset Hyden ja Alyssan oppiin. Voin luvata sen." Katsoin naarasta ilahtuneena ja kumarsin hieman kunnioitukseksi. "Kiitos", kiitin ja lähdin astelemaan pois. Pysähdyin, kun Kayla sanoi minulle taas jotain: "Kiitos teille, kun pidätte huolta Verasta. Hän on menettänyt paljon." Nyökkäsin ja astuin pois luolasta auringon valoon. Näin Kairan ja Axelin astelemassa minua kohti Vera kannoillaan. "Mitä sinä johtajien pesässä?" Axel kysyi hämillisesti. "Parantajajuttuja...Tiedättehän?" vastasin tyynesti. En kyllä tavallaan valehdellut. "Vai niin", Kaira totesi ja läimäisi minua käpälällään leikillisesti kuonoon. "Saa nähdä, että tuleeko meistä sinua parempia taistelijoita", hän totesi naurahtaen. "Ei ikinä!" huudahdin huvittuneena.