The Legend of Akira

Hyvästit jää

"Akira, on aika jatkaa matkaa takaisin", kuulin Lumin äänen läheltä. Pyristelin unestani hereille ja näin Lumen vierelläni. Hän ei ollutkaan lähtenyt! Vilkaisin luolan suulle. Max oli siellä pitämässä vahtia. Lumisadekkin oli loppunut. "Missä olit?" kysyin kuiskaten valkealta soturilta. "Minun piti käydä asioilla", hän totesi naurahtaen ja asteli luolan suulle odottamaan. Pyysin Maxia herättämään muut, jotta voisimme lähteä. Pian kaikki olivat hereillä ja pääsimme lähtemään. Astuin ulos luolasta ensimmäisenä ja seurasin Lumia muut perässäni. Kissat kulkivat takanani, sitten tulivat tällä hetkellä klaanien ns. 'viralliset' jäsenet. Ash vahti koko ajan Natashan vointia, jos hän väsyisi, Ash kantaisi hänet. Apollokin tarkkaili kumppaniaan tarkasti. Ginny jutteli ystävälliseen sävyyn Arian kanssa. Zero jutteli Tuuliklaanin sotureiden kanssa. Red, Luna ja Ian kävelivät perässäni hiljaa. Katuivatko he päätöstään lähteä? Päästyämme pois metsästä ylitimme sillan, jonka viime kerralla kiersimme. Kylmä vesi ei todellakaan tekisi hyvää näillä pakkasilla. Astelimme sillan yli yksitellen, sillä emme olleet varmoja kestäisikö silta kaikkien painon yhtä aikaa. Lumilla se ei ollut ongelma, eihän hän tuossa 'haamumuodossa' painanut yhtään mitään. Pääsimme kaikki turvallisesti toiselle puolelle. Palasimme takaisin metsään, joka johtaisi meidät takaisin klaanien reviireille. Ollessamme puolessa välissä metsää, Red otti minut kiinni ja käveli vaitonaisena rinnallani. "Mitä nyt?" kysyin hiljaa niin, etteivät muu kuulisi. Red pudisti päätään ja sitten totesi: "Miten he luottavat sinuun? Olet täysin eri klaanista kuin he. En tiedä, minullakin on turvallinen olo seurassanne...Tai sillä tavalla, en osaa selittää." Haukahdin huvittuneena ja kohautin lapojani. "En minä vain tiedä, ehkä sama päämäärä yhdistää meitä, eivätkä klaanien rajat häiritse meitä täällä ulkopuolella", vastasin mietteliäästi. "Niinpä kai, kuulostaa ainakin järkeenkäyvältä", hän totesi, mutta huomasin, että hänellä oli vielä jotain mielen päällä. "Tuota, aiotko sinä klaanin johtajaksi?" hän kysyi uteliaasti ystävälliseen sävyyn. "Se on kai päämääräni, en ole vielä varma", totesin vain hieman epävarmana jatkaen eteenpäin. "Vai...Niin. Kerran johtajana olo oli minun unelmani", punertava kolli totesi naurahtaen ja jatkoi, "nyt se on Ianin unelma. Hän on aina lähdöstämme saakka puhunut siitä, kuinka hänestä tulee johtaja." Vilkaisin Redin pentuun Ianiin. Hän jutteli emonsa kanssa iloisesti kehräten. "Uskon, että hän pystyy siihen", totesin iloisesti hymyillen. Red nyökkäsi tyytyväisesti. Olimme loppumatkan hiljaa. Seurasin Lumia hahmoa herkeämättä. En ehkä enää eksyisi näin lähellä kotia, mutta en haluaisi hänen katoavan ennen kuin ehtisin sanoa kiitokset. Pääsimme pellon laidalle. Näin kaukaisuudessa siintävät Veri- ja Vesiklaanin rajat. Pinkaisin juoksuun: juoksimme kaikki yhdessä kohti kokoontumispaikkaa. Olimme kotona. Kiitos siitä kuului meille kaikille. Olimme tehneet urheasti töitä tämän eteen. Kissat olisivat pian kotonaan. Juoksimme läpi lumisen pellon: lumi pölisi tassujemme alla ja se kimalsi lämpimässä aamuauringossa. Päästyämme Veriklaanin rajalle vilkaisin Ashiin, Natashaan ja Apolloon. "Erkanemmeko tässä?" kysyin epävarmasti. "Menemme koko matkan, tulemme kokoontumispaikalle asti", Ash totesi hymyillen. Hymähdin ja jatkoin matkaa kokoontumispaikalle. Käveltyämme Veriklaanin reviirin ohitse edessämme siinsi kokoontumispaikan kaunis maisema: luminen aukio, jäätynyt lampi ja joki, lumeen hautautuneet puut ja kasvisto. Pinkaisin alas ja astelin jäätyneen joen ylitse kokoontumispaikalle. Vilkaisin Lumiin. Hän näytti tyytyväiseltä. Klaanien jäsenet olivat taas jakautuneet ryhmiinsä: Tuli-, Vesi-, Veri ja Tuuliklaani oli nyt taas ennallaan. "Kiitos kaikille, jotka lähditte mukaan. Ja kiitos teille, jotka palasitte", kiitin kohteliaasti kaikkia. Käännyin kohti Lumia ja sanoin: "Kiitos, Lumi. Kiitos kaikesta." En keksinyt mitä muuta sanoa. Lumi heilautti häntäänsä ja asteli kivipaadelle. "O-Onko tuo Lumi?" Ian kysyi silmät pyöreänä. "Mitä? Näettekö tekin nyt hänet?" kysyin yhtä ihmeissäni. Lumi istui kivipaadella katsoen neljän klaanin jäseniä. "On hyvä tietää, että erheemme on nyt korjattu. Tervetuloa takaisin klaaneihin, kissat", hän sanoi juhlallisesti. Kaikki olivat jähmettyneet katselemaan valkeaa sutta, joka katseli klaanien jäseniä ylpeänä sinisillä silmillään. "Kulkekoon Tähtiklaani kanssanne...Hyvästi", hän sanoi viimeiset sanansa. Huomasin hänen hahmonsa haihtuvat ja tunsin surun iskevät sydämmeeni. Naaras oli nyt poissa, lopullisesti.