The Legend of Akira

Kaikki hyvin.

"Klaanikokoontuminen alkaa!" kuului tuttu Roselian ääni aukiolla. Astelin nopeasti väkijoukkoon Ginny kannoillani. Raivasimme tien väkijoukon eteen ja istahdimme paikalleen. Nyt ei olisi aikaa miettiä, keitä vanhempani olivat. En oikeastaan ollut edes varma halusinko tietää. En ollut miettinyt asiaa sen enempää, ehkä olin joskus pohdiskellut, keitä he mahdollisesti ovat tai...Olivat. Ensimmäisena Rock oli päättänyt puhua. Hän asteli kielekken reunalle kuunvaloon. Valo sai hänen harmaamustaraitaisen turkkinsa kiiltämään. Hän kiersi katsettaan aukiolla ja sitten avasi suunsa: "Tervetuloa klaanikokoontumiseen, kaikki neljä klaania. Olen Rock, Veriklaanin johtaja ja aloitan kokoontumisen kertomalla Veriklaanin uutiset. Kuten tiedätte, taistelussa emme menettäneet sotureita, haavoittuneita kyllä tuli jonkin verran. Taistelussa kuolleet saakoon rauhan ja paikan Tähtiklaanissa.  Uudet jäsenemme, Dena ja Ikarot ovat urheita ja lojaaleja. He ovat nyt täysivaltaisia veriklaanilaisia...Ja niin, alueella ei ole näkynyt ihmisiä. Eräs kettu vain sattu kipaisemaan reviirillämme ja näin ajoimme sen pois. Eipä oikein muuta kerrottavaa. Roselia?" Rock käänsi katseensa tummanharmaaseen naaraaseen, joka oli jo noussut paikaltaan. Rock ohitti hänet ja asteli paikalleen. Roselian astellessa kuunvaloon hänen kuonollansa olevat valkoiset pisteet erottuivat selvästi. Hänen kasvoillaan näkyi väsymys, hänen turkkinsa oli vähän haalistunut. Ikä oli tehnyt tehtävänsä. "Niin, Tuuliklaani voi hyvin myöskin. Taistelussa menetimme nuoren soturimme Hugon. Hän  vaeltaa nyt Tähtiklaanissa. Kuitenkin, uudet soturimme Adam ja Aurora ovat sydämellisesti tervetulleita klaanimme. Auroralle myös erityiskiitos pennuista, jotka hän soi klaanillemme. Eric sekä hänen siskonsa Lexi ovat nyt liittyneet klaaniimme pentuina ja heistä kasvaa vielä upeita sotureita. Ja siitä ketusta, se kirmasi meidän reviirillämekin. Outo asia sinänsä, ettei se saalistanut. Parempi niin, eipä ihmisiäkään ole tavattu. Ehkä ne kaksijalkaiset pian tulevat häiritsemään meitä tavalliseen tapaansa", Tummanharmaa naaras kertoi katsoen klaanien jäseniä sinisillä silmillään. Hän nousi ylös mitään sanomatta ja sitten asteli paikalleen. Damon oli jo noussut paikaltaan ja asteli eteen. "Krhm, kuten Tuuli- ja Veriklaanikin, Vesiklaani voi erinoimaisen hyvin. Taistelussa menetimme rakkaan kissavanhuksemme, Arian. Toivon vain, että hänellä on nyt parempi olla Tähtiklaanissa", hän kertoi. Vaikutti siltä, että hän ja Aria olivat läheisiä. "Mutta onneksemme Aria soi klaanillemme kolme pentuaan, nykyään kyllä noin vuoden ikäisiä. Nick ja Olda ovat aloittaneet koulutuksensa ja pärjäävät hyvin. Olga synnytti myös pennun klaanillemme, hänen nimensä on Reeta. Athena, kolmas tulokkaamme on aloittanut parantajankoulutuksen.Ah, ja niinpä tietenkin, Misha ja Taka ovat uusia sotureitamme", Damon kertoi katsellen aukiolla yhteen pisteeseen. Hetken kuroteltuani katsettani näin yhden koirasusinaaraan sekä urossuden. Naaras oli turkistaan punainen valkoista vatsapuolta ja rintaa lukuunottamatta. Hänen siniset silmänsä säihkyivät huomiosta. Toinen heistä näytti vakavalta. Uros oli pikimusta, kuin talviyö. Hänen silmänsä olivat eriväriset, vasen silmä valkoinen, oikea keltainen. Hän nuolaisi tassuaan hermostuneen näköisenä. Silti hän näytti totiselta. "Tuo Taka on minun ystäväni. Hän on oikein mukava", kuulin Ginnyn kuiskaavan korvaani. Hänen äänessään kuului lämpö. Olivatkohan he enemmän kuin ystäviä, kuten minä ja Layla. Käänsin katseeni siskooni ja irvistin hänelle härnäävästi. Ginny tuhahti ja tönäisi minua puolustelevasti. Katsahdin takaisin sinertävään Vesiklaanin johtajaan. "Ja tosiaan, kun siitä ketusta oli puhetta, on se meidänkin reviirillä kulkenut. Outoa kuulla, ettei se varastanut teidänkään riistaa. Eipä siitä enempää, yksi ihminen käväisi tuossa reviirillämme säikyttelemässä riistaa. Keräili marjoja ja sen sellaista, ei vakavaa. Hän lähti jo onneksi pois, joten  tuskin hänestä on vaaraa enää", Damon kertoi vielä. Damon käänsi katseensa Kaylaan ja nyökkäsi. Pari askelta otettuuan Damon kääntyi taas ja totesi: "Ainiin, varajohtajamme Flash on vaihtanut nimensä Cobyksi. Kutsuttakoon häntä nyt sillä nimellä." Yleisöstä kuului hämillistä hälinää. Oli ennenkuulumatonta, että nimeä vaihdettaisiin. Se oli kunnioitus omille emoillemme ja isillemme. Olin kai ainoa Ginnyn kanssa, joka tiesi asioiden oikean laidan. Johtajat vaihtoivat taas paikkaa ja Kayla asteli kielekkeelle. Hän nosti häntänsä hiljentäen yleisön. "Niin, Tuliklaanin uutiset. Taistelusta sen verran, että sinä päivänä menetimme kolme klaanin jäsentä. Menetimme Duke-kissavanhuksen, kumppanini Silverin...Sekä Katen. Toivon heidän saaneen rauhan." Kayla piti tauon, sillä yleisössä alkoi nousta taas hälinä. Jokainen siellä olleista, tai ainakin suurin osa tiesi Silverin. Hän oli kai jotenkin kuuluisa klaanien piireissä. Ja aika moni varmasti tiesi Katen hänen temperamenttisen ensiesiintymisensä takia. Hykersin hiljaa huvittuneena. Minua vähän suretti, että kärttyisä naaras oli nyt poissa, jättäen orvon pentunsa oman onnensa nojaan. Hetken kuluttua klaanien jäsenet taas hiljenivät pikkuhiljaa. "Onneksi aurinko paistaa uudelle päivälle yön jälkeen. Kate kuoli synnytyksessä, mutta hänen esikoisensa Vera on nyt klaanin jäsen. Lisäksi neljä uusinta soturia, Kai, Carwyn, Nila ja Crista ovat saapuneet klaaniin vahvistamaan sitä", tummanruskea naaras kertoi tummanvihreät silmät kiiluen ilosta. Katseet kääntyivät kohti kolmea tulokasta, jotka istuskelivat aukion perällä. He vain tuijottivat Kaylaa ilmeettöminä, välittämättä uteliaista katseista. "Ja kiitos klaanielle siitä, että varoititte tuosta ketusta. Tarkastamme reviirin heti uudelleen sen varalta. Ja kiitos tietenkin Damonille ja Vesiklaanille, kun ilmoititte tuosta ihmisvieraasta. Meillä ei ole petoja eikä ihmisiä näkynyt onneksemme", Kayla totesi, ennen kuin nousi kallion reunalta ja asteli muiden johtajien luokse. "Onko parantajilla mitään kerrottavaa?" Rock kysyi hymyillen katsoen parantajiin, jotka istuskelivat kirkkaan puron äärellä hiljaa jutellen. He pudistelivat päätään mitäänsanomattomina. "Siinä tapauksessa, klaanikokous on päättynyt!" Damon huudahti ja kajautti ilmoille ensimmäisen ulvonnan. Klaanit ja heidän johtajansa yhtyivät kunnioittavaan lauluun yhtäaikaa. Itsekkin ulvaisin ilmoille viime aikojen murheet ja paineet. Pian kaikki olisi taas kunnossa, minun ja Cobyn osalta. Laylakin varmasti selviäisi synnytyksestä. Kaikki olisi hyvin.

Hypiskelin innokkaana leirin aukiolla. Nyt olisi aika nimittää kaksi nuorinta oppilasta soturiksi. Ystävästäni Ianista tulisi tänään soturi ja sen haluaisin todellakin nähdä! Oli kulunut puoli kuuta kokoontumisesta. Layla oli synnyttänyt kaksi pentua, jotka hän nimesi Lucakseksi ja Robiniksi. Taas yksi uros ja naaras, saa nähdä mitä niistä tulee. Minä, Axel sekä Halo olimme jo kaksikuukautisia. Enää yksi kuukausi soturikoulutukseemme, jippii! En ollut pysyä turkissani. "Mikäs sinut saa noin iloiseksi?" Halo kysyi hymyillen minulta. "Kyllä sinun pitäisi tietää! Näemme tänään ensimmäiset soturinimitykset!" huudahdin innoissani kierähtäen selälleni. "Mikä siinä nyt niin hienoa on? Tai siis...Silloin voisit olla innoissasi, kun itse sinut nimitetään soturiksi. Mutta nythän ne kaksi kissaa tulee sotureiksi, ei sen kummempaa", kuulin sen valkoisen naaraan toteavan ylimielisesti. Äh, Vera kävi todellakin hermoilleni. Varsinkin, kun Axel palvoi häntä kuin jotain klaanin johtajaa. Huomasin perhosen lentelevän vierelläni. Veran silmät tuijottivat sitä ilahtuneen näköisenä. Hän loikkasi heti siihen kiinni napaten sen taasuihinsa. En jaksaisi tuollaisia lapsellisia leikkejä. "Upea nappaus", kuului jonkun ääni läheltä. Heilautin korvaani kiinnostuneesti. Käänsin katseeni äänen suuntaan. Se oli se Crista. "Kiitos, mutta ei tämä vielä ollut mitään!" Vera totesi ilahtuneena. Innoistuipa se kaikesta helposti. Ehkä ärsyynnyin itse liian helposta...Karistin ajatukseni ja keskityin korvillani Cristan ja Veran keskusteluun. "Olisipa hienoa olla tuollaisen saalistajamestarin mentori", Crista totesi hymyillen. Tuijotin hänen ruskeisiin silmiinsä. Oliko hän tosissaan? "Enpä tiedä, ajattelin enemmänkin Astroa...Sitä mustaa soturia. Hän vaikuttaa minun tasoiseltani, ei millään pahalla", Vera totesi kierrellen, hieman vienosti hymyillen. Crista vain hymähti ja lähti astelemaan pois päin. Mustaharmaan naaraan lähdettyä Axel kysäisi Veralta: "Miksi juuri Astro?" Vera katsoi häneen hämmentyneenä ja sitten hänen kasvonsa muuttuivat mietteliäiksi. "En oikeastaan tiedä, joku sanoi niin minulle unessa", valkoinen naaras totesi irvistellen. Unessa?! Olikohan hän ihan pähkinäaivo? Vilkaisin Haloon katsoen hänen reaktiotaan. Hän näytti jostain syystä mietteliäältä. Huomasin Kaylan aukion toisella laidalla astelemassa kohti johtajan pesän yläpuolella olevaa kokouskielekettä. "Hei, kokous alkaa! Tulkaa!" huudahdin sisaruksilleni ja Veralle, ennen kuin lähdin juoksemaan kohti aukion toista laitaa.

Näin Kaylan jo istuskelemassa kokouskivellä. Tunsin täriseväni. Minua hermostutti. Sininen turkkini tuntui kuumalta. Tuntui samalta, kuin silloin oppilasnimityksessä. Silloinkin minua oli pelottanut hirveästi mennä koko klaanin eteen. Nyt minusta tulisi soturi. Inari istuskeli vieressäni mietteliään näköisenä. "Ehkä meidän pitäisi jo mennä tuonne...", kuiskasin hiljaa. Näin Kairan, Axelin, Halon sekä Veran jo istuskelemassa aukiolla. "Ei vielä", hän totesi ajatuksiinsa painautuneena. Eikö häntä yhtään hermostuttanut? Eikä hän yhtään pelännyt. En edes tiennyt mitä pelkäsin koko soturinimitystä, mutta minua jännitti niin! "Kokous alkaa! Kaikki kynnelle kykenevät tulkoon paikalle!" kuulin tummanruskean naaraan kokousulvausun. Luimistin korviani, kun näin klaanin jäsenten kerääntyvän aukiolle. Tunnistin nopeasti Bellan sekä Jetin turkit. Jet nuolaisi lempeästi naaraan korvaa. "Mukavaa, että he ovat kunnossa", ajattelin mielessäni. "Oletko muuten ajatellut...Mitä teet sitten, kun sinusta tulee soturi?" kysyin Inarilta totisena. "Mitäkö teen? Olen tavallisesti niin kuin ennenkin, mutta soturina", oranssi kissa kertoi naurahtaen. "Etkö siis halua omaa perhettä?" kysyin epäluuloisena. "En kai, en tiedä. Keneen edes voisi ihastua, sanoppa se?" Inari vastasi hymyillen vinosti. Hän oli oikeassa. Klaanissa ei ollut meidän kahden lisäksi kissoja muita kuin vanhempamme ja Alyssa. "Ehkä jonain päivänä", totesin hymähtäen. Nousin paikaltani ja astelin auringon valoon oppilaiden pesän suulta. Kaikki näyttivät jo olevan paikalla. Inari asteli viereeni vakavan näköisenä. "Yhdessä", hän totesi tuijottaen aukiolle. Nyökkäsin ja lähdimme kävelemään rinta rinnan kohti aukiota. "Olemme kokoontuneet tänne nimittämään kaksi oppilastamme sotureiksi. Inari ja Ian...Tulkaa tänne teen", Kayla kailotti aukiolle. Yritin rauhoittaa itseni. Huokaisin syvään ja astelin eteen Inari rinnallani. Kayla katsoi meihin molempiin lämpimästi tummanvihreillä silmillään. "Olette harjoitelleet kovasti ja oppineet sotureiden taitoja. Kolmen kuukauden opetuksenne on päättynyt. Ian ja Inari, olette nyt täysivaltaisia sotureita. Tähtiklaani johdattakoon polkuanne", Kayla kertoi juhlallisesti. Silmäni säihkyivät onnesta. "Onnea molemmat!" kuulin Kairan huutavan. "Onnea Inari!" ja "Onnea Ian!" kajahtelivat vuoroin aukiolla. Suljin silmäni ja kuuntelin ääniä rauhassa. "Kiitos, kaikki", vastasin taas avaten silmäni ja katsoen taivaalle. Hymyilin kuin hullu, ilosta.