The Legend of Akira

Odottamatonta(ko?)

Merkkailin Tuliklaanin reviirin rajoja tarkasti. Jos merkkihajut olivat tarpeeksi vahvoja, kovin moni ei niitä ylittäisi. Olin nyt Tuuliklaanin reviirin läheisellä rajalla, joka erotti Tuuli-ja Tuliklaanin. Haistoin merkkauksia: Tuuliklaanistakin oltiin käyty ihan äskettäin merkkaamassa rajat. Mieleeni palasivat kaksi Tuuliklaanin veljestä: Hugo ja Max. Mitenköhän heillä meni? Varmaan näkisimme taas seuraavassa kokoontumisessa. Astelin eteenpäin. Yhtäkkiä kuulin puhetta lähettyviltä. Katselin ympärilleni. Ei ketään. Ehkä näkisin, jos kiipeäisin puuhun tähystämään. Loikkasin kiinni puun runkoon kynsilläni, takajaloillani ponnistin puun rungosta itseni oksalle. Tasapainoteltuani hetken pääsin tasapainoon. Nyt näin kaksi jutustelijaa. Tunnistin Mayan heti. Hänet oli helppo tunnistaa sinisestä kaulaliinasta. Toinen heistä oli Tuuliklaanin parantaja Jake. Se vähän yllätti, mitä parantajat jutustelivat klaanikokoontumisten ulkopuolella? Höristin korviani kuullakseni keskustelun."Maya, sinun ei olisi pitänyt...Tuoda sitä pentua klaaniin...", Tuuliklaanin parantaja sanoi katsoessaan muualle. Maya katsoi käpäliinsä ja sitten yritti tavoittaa Jaken katsetta sanoessaan: "E-En vain voinut itselleni mitään! En minä olisi häntä sinne kuolemaankaan jättänyt...Ja kaiken lisäksi, hänellä on muistinmenetys..." Jake katsoi hätkähtäen Mayaan: "Hän ei siis...?" Jake kysyi ääni hiipuen. "Niin, hän ei enää muista veljeään, minua tai sinua. Ei edes siskoaan", Vesiklaanin parantaja kertoi surullisena. "Mutta hänen siskonsa tunnistaa hänet?" Jake kysyi merkitsevästi. Maya pudistaa päätään: "Ei vielä, mutta hän tajuaa ennemmin tai myöhemmin." Jake nyökkää vaivaantuneena. "Heidän siskoaankaan ei olisi pitänyt jättää Vesiklaaniin. Tiedät kyllä hyvin, miksi", Jake sanoi katsoen ilmeettömästi naaraaseen. Maya nyökkäsi. "Tiedän, he kyseenalaistaisivat parantajanlain rikkomisen", Vesiklaanin parantaja sanoi tuhahtaen. Kestä he puhuivat? Jake katsoi häneen hieman suutuksissaan: "Ja se on oikein, tämä oli pelkkä erhe." Maya katsoi urokseen surullisena. "E-Et tarkoita tuota...", Maya änkytti melkein itkien. Hän istui paikallaan väristen. Jake katsoi häneen hetken, sitten käänsi selkänsä ja asteli takaisin Tuuliklaanin reviirille. "Näin heidän veljensä kokoontumisessa", Maya yhtäkkiä kuiskasi hänen peräänsä. Jake pysähtyi kuin seinään ja käänsi katseensa toiseen parantajaan. Hän huokaisi ja kysyi: "Missä klaanissa hän on?" Maya katsoi häneen terävästi: "En tiedä." Jake heilautti häntäänsä ärsyyntyneenä. Tämä tästä vielä puuttuikin. "Onko tämä kohtalo? Pitääkö heidän tietää?" Jake sanoi katsoen Mayaan silmät surua täynnä. Maya nyökkäsi: "Kyllä he lopulta tajuavat." "Toivottavasti emme pilaa heidän elämäänsä...", Jake sanoi hiljaa. Maya vain nyökkäsi ja painoi päänsä lohduttavasti uroksen turkkiin. He istuivat siinä hetken, Tuuli- ja Vesiklaanin rajalla, hiljaa. Katselin heitä. En ymmärtänyt. Kenestä he puhuivat? Mikä oli niin tärkeää, että se piti hoitaa kokoontumisten ulkopuolella? Rikkoivatko nämä kaksi soturilakia...Tarkoitan parantajanlakia? En tiedä, miten parantajanlaki eroaa soturilaista, mutten usko että se hyväksyy erinnäiset tapaamiset rajoilla. Pian he kuitenkin sanoivat jotain toisilleen, mitä en kuullut ja lähtivät eri teille. Mitä näiden kahden välillä oli? Hyppäsin alas puusta. Jatkoin rajojen vahvistamista ja tarkistamista asia mielessäni pyörien.

"Ai, hei Akira. Miksi moinen ilme?" Zero kysäisi astuessani sisään leiriin. "Mietin vain yhtä asiaa", vastasin yhä ajatuksissani. Zero nyökkäsi. "Näkyikö petoja tai muuta vaaraa?" Kayla kysyi astellessaan luokseni. "Ei, ei mitään", vastasin. "Hmm, onnekasta. Tähän vuodenaikaan karhut käyvät joskus viemässä riistaa reviiriltä, joten onneksi niitä ei näkynyt", Kayla totesi ja sitten jatkoi, "Oletko muuten nähnyt Kazea? Minulla olisi hänelle asiaa." Katselin Kaylan ohitse aukiolle. Kazea ei näkynyt. "Hän on varmaankin Nadian kanssa", totesin hetken mietittyäni. "Niinpä tietenkin, sen uuden Veriklaanin naaraan kanssa. Kiitos kuitenkin", Kayla tuhahti ja käveli kohti soturien pesää katsellessaan samalla ympäri aukiota. "Hyväksyykö hän Nadiaa?" Zero kysyi mietteliäänä. "En tiedä, ehkä ajan kanssa", totean. "Tähtiklaani ei sallisi erinlaisia syrjimisiä", oranssi kolli totesi. Uskoiko Zero Tähtiklaaniin? "Mitä tiedät Tähtiklaanista?" kysyin ihmeissäni. Zero käänsi päänsä nopeasti ja näytti hämmästyneeltä: "Enkö kertonut?" "Kertonut mitä?" kysyin vastakysymyksen. Hän pudisti päätään ja kertoi: "Oma emoni kertoi joskus Tähtiklaanista. Hänkin uskoi siihen." Käänsin päätäni pää pyörällä. "Ai, eikö Tähtiklaani ole vain koirille, susille ja koirasusille?" kysyin yhä hämmästyneenpänä. Zero pudisti päätään: "Joskus aikoja sitten, emoni esi-isät asuivat tämän klaanin kanssa. Heistä oli apua tarkkailutehtävissä, saalistamisessa ja niin edelleen. Kuitenkin ajan kanssa klaanit ovat unohtaneet sen. Kuitenkin, minä uskon Tähtiklaaniin." En ymmärtänyt. Miten klaanit unohtivat jotain niin tärkeää? "Mitä tapahtui? Oliko kaikissa klaaneissa kissoja?" Zero katseli ympäri aukiota hetken ja sitten jatkoi kertomustaan: "Kyllä, kaikissa klaaneissa oli kissoja, jopa Veriklaanissa. Kissoja alettiin kuitenkin hätistellä klaanista, koska he eivät 'kuuluneet' niihin", oranssi kissa kertoi surullisena. Taputin häntä tassullani hänen lapaansa lohduttavasti. Oli varmasti raskasta tulla hylätyksi. "En ole itse kuitenkaan elänyt klaanissa kuin vain kuun tai pari", hän sanoi piakkoin. Nyökkäsin. Eli Zero ei ollut käynyt soturikoulutusta. "MUTTA, entiset klaanien soturikissat opettivat minulle taitonsa. Olen siis ihan yhtä hyvä kuin he", hän kertoi iloisesti hymyillen. Olin iloinen, että hän oli saanut koulutusta, vaikka ei enää klaanissa asunutkaan. "Mitä niille kissoille tapahtui sen jälkeen?" kysyin. "Osa meni asumaan ihmisten luo, joistakin tuli kulkureita ja jotkut...Heikot kuolivat nälkään", oranssi kolli kertoi harmissaan. Kuka oli päättänyt heittää kissat klaaneista? "Syy siihen, miksi meitä ei enää tarvittu, oli se, että me olimme kuulemma liian heikkoja. Kuolisimme nopeasti suden leukoihin yhdellä puraisulla", Zero kertoi heilauttaen häntää ärtyneesti. "Ovatko nuo...Ystäväsi klaaneista?" kysyin. Paloin halusta tietää. Zero nyökkäsi ja kertoi: "Alyssa on yhden veriklaanilaisen kissan jälkeläinen, Rachel ja minä olemme tuuliklaanilaisten jälkeläisiä ja Inari on pentumme." Zero naurahti huvittuneena ja kertoi vielä: "Se Tuuliklaanin parantaja, Jake, tunnisti minut." Silmäni aukesivat ammolleen. Miksi hän ei sanonut mitään Zerosta, jos tunsi tämän? "Miksi hän...Ei sanonut tuntevansa sinua?" kysäisin uteliaasti. Zero käännähti leikkisästi vatsalleen lumeen ja paistatteli heikossa auringon valossa. "Ehkä...Hän ajatteli erehtyneensä", Zero naukaisi naurahtaen ja asettui makuulle. "Niin voi olla...", vastasin vaipuen ajatuksiin. Tiesiköhän Zero jotain Jakesta? "Tai sitten, hän ei halua muistaa erästä asiaa", Zero sanoi hymynsä hiipuessa. Hän vain tuijotti pilviin taivaalle. "Mitä tarkoitat?" kysäisin ihmeissäni. Mitä oranssi kolli tiesi? "En mitään, unohda se", Zero totesi noustessaan istumaan. Jotakin hänkin salasi. Jotain, mitä hän ei viitsinyt tai uskaltanut kertoa. Ehkä asia ei kuulunut minulle, en saisi painostaa häntä kertomaan. "Okei, selvä. Minun pitää mennä hakemaan syötävää. Nähdään myöhemmin", totesin Zerolle ennen lähtöäni.