The Legend of Akira

Kysymykset

Akiran näkökulma

"Ei mitään jälkiä, hajut katoavat sateessa", Tora kertoi Kaylalle. Sade oli yltynyt ja myrsky vain pauhasi ulkopuolella. Pitäisi mennä ulos vielä tarkastamaan paikka, jos vaikka löytyisi jotain tietoja. Tora oli kuitenkin sen verran kokenut, että kyllä hän oli varmasti tarkasti etsinyt myrskystä huolimatta. Suurin osa klaanin jäsenistä oli kerääntynyt saalisluolaan juttelemaan ja syömään. Katsoin kohti parantajan pesää luolan suulta. Mitenköhän hän voi? Kuinka kauan hän oli ollut ulkosalla? Haavojen lisäksi hän voisi sairastua. "Menisitkö juttelemaan Veralle ja Axelille. Haluan tietää, mitä he tekivät ulkona siihen aikaan", Kayla tokaisi Toralle tuhahtaen. Hän oli selvästi vihainen, mutta miksi hänen pitää sotkea ne pennut tähän? Ei se kuitenkaan niin olisi, että he olisivat hyökänneet Kain kimppuun.  Nousin makuulta ja lähdin Toran perässä luolan toiselle puolelle, jossa Nadia makasi Axelin ja Kairan kanssa. Vera oli teillä tietämättömillä, niin kuin Halokin. Huomattuaan, että lähestyimme heitä, Nadia tönäisi Axelia hieman eteenpäin. Hän näytti hermostuneelta. "No, haluatko selittää, mitä Vera teki kanssasi ulkona?" Tora kysyi rauhallisesti. Hän ei halunnut selvästi järkyttää oppilasta sen enempää. "Me...Minä tuota...", Axel änkytti vaivaantuneena. Astelin Toran vierelle hänen selkänsä takaa. "Axel, sinun kannattaa kertoa totuus", Kaira, Axelin sisko tokaisi katsoen veljeään painostavasti. Hopeinen uros huokaisi ja nosti katseensa Toraan. "Se oli minun syytäni. Painostin häntä lähtemään kanssani ulos katsomaan kokoontumista salaa...Sateen alkaessa lähdimme sieltä ja matkalla törmäsimme maassa makaavaan Kaihin, jota aloimme sitten hädissämme viemään kohti leiriä. Sitten te tulitte paikalle ja loput te tiedättekin", Axel kertoi vakaalla äänellä. "Axel, en olisi uskonut sinusta", Kaira totesi vakavana. Nyt kun muistelin, Axel oli kerran Halon kanssa pentuaikoinaan karannut leiristä. Ei siinä mitään ihmeteltävää ollut, vaikka kyllä Axelin pitäisi jo osata huolehtia asioistaan. "Se oli todella typerästi tehty! Ja vieläpä soturilain vastaista! Oppilailla ei ole lupaa osallistua kokoontumisiin, SYYSTÄ!" Tora torui tuijottaen piinaavasti hopeista oppilasta. Axel tuijotti tassuihinsa pettyneenä. Sitten hän käänsi päänsä takaisin Toraan ja katsoi häntä uhmakkaasti. "Ja mikäs se syy on?" Axel kysyi painostavasti. "Se ei ole tärkeää. Tärkeintä on totella soturilakia!" Nadia huokaisi Axelin takaa. "M-Mutta...", Axel änkytti. "Ei muttia. Sinä ja Vera saatte tästä jonkin rangaistuksen, Kayla päättäköön siitä", Tora tokaisi varoittavasti ja asteli tiehensä. Axel painoi taas päänsä. "Taas sinä jouduit vaikeuksiin", Kaira tuhahti. Halusin sanoa jotain piristääkseni surullista oppilasta, mutten keksinyt mitään. Ulkona pauhaava sää häiritsi ajatuksiani. Astelin pois kahden oppilaan ja heidän emonsa luota. Ehkä minun pitäisi jutella Veralle. Haistelin ilmaa etsien valkoisen naaraan ominaistuoksua. Löysin hajun, joka pyöri ympäri luolaa ja sitten sen oviaukolle. Ryder oli juuri kuivattelemassa ruskeaa turkkiaan. Astelin hänen luokseen ja katsoin häneen kysyvästi. "Etsitkö Veraa?" hän arvasi hymyillen. Nyökkäsin. Ryder nosti häntänsä ja osoitti sillä kohti oviaukkoa ja kertoi: "Näin hänen astuvan sisään emojen pesään, ennen kuin tulin tänne. Juokse nopeasti, tai kastut." Nyökkäsin ja hymyilin hänelle kiitollisena. Astelin ovelle ja tuijotin kohti emojen pesää. Mitä sanoisin hänelle? Ryntäsin juoksuun ja pian olinkin jo emojen pesällä. Astuin sisään ja haistelin ilmaa. Emily nukkui sikeästi pentunsa Dawn vierellään. Toisin sanoen, Vera ei ehkä olisi täällä. Kuulin kuitenkin vaimeaa vinkunaa luolan perältä. Astelin hiljaa sinne. Tunnistin heti Veran valkoisen, yksinäisen hahmon. Hän nyyhkytti lohduttomana hiljaa. Kävelin hänen vierelleen. "Mikä hätänä?" kysyin huolestuneena. Vera nosti katseensa ja katsoi minua hetken liloilla, vetisillä silmillään. "H-He aikovat varmaan sy-syyttää minua", Vera vinkaisi lohduttomana. Hän painoi päänsä ja hautasi kuononsa käpäliinsä. "Eivät aio. En usko, että sinä tai Axel tekisitte sellaista", tokaisin yrittäen lohduttaa. "M-Mutta minua ja Axelia silti rangaistaan ja Axelia rangaistaan turhaan!" Vera tokaisi pyyhkien kyyneliä tassuillaan. Katsoin häntä hämilläni. Axel oli tehnyt väärin viedessään Veran ulos leiristä. Mitä hän tarkoitti sillä, että häntä rangaistaisiin turhaan? "Mitä tarkoitat?" kysyin uteliaasti. "S-Se oli minun syyni. Axel lähti seuraamaan minua ja...", Vera selitti hieman rauhoittuneena. Keskeytin hänet hännän huiskaisulla. "Eli siis Axel ei vienytkään sinua ulos?" kysyin äimistyneenä. Oliko Kazen pentu valehdellut? "N-Niin, minä menin ja hän yritti estää", Vera selitti surullisena. "Tule nyt, et sinä täällä yksiksesi halua olla. Lupaan, että kaikki kääntyy parhain päin", tokaisin hymyillen, työntäen pentua kohti oviaukkoa. "M-Mutta ei se käy. Ei kukaan halua olla minun kanssani...Dawnikin nukkuu", Vera tokaisi lohduttomana. "Se ei pelaa, joka pelkää", vastasin hymähtäen ja lähdin astelemaan ulos. Hetken epäröinnin jälkeen Vera lähti seuraamaan minua ja sitten juoksi vatsani alle. Hän oli vielä aika pienikokoinen, joten hän oli suojassa sateelta. Astelimme saalisluolaan, jossa muut olivat. Oliko Axel valehdellut Veran takia?

Heräilin lintujen lauluun. Se kaikui ontosti luolassa. Robin ja Lucas olivat käpertyneet turkkiini lämpimästi. Lucas hieman pelkäsi ukkosta, vaikkei hän sitä myöntäisi. Robin pyöriskeli uneliaana vasten vatsaani. Layla nukkui vierelläni sikeästi. Huomasin sateen lakanneen, enkä kuullut enää ukkosen ääniä. Olimme valvoneet saalisluolassa jonkin aikaa, ennen kuin olimme nukahtaneet. Vilkaisin kohti Nadiaa. Hän oli ottanut lämpimästi Veran vastaan. Valkoinen pentu nukkuikin Nadian turkkia vasten tyytyväisenä. Kazen ja Nadian oikeat pennut, Axel ja Kaira nukkuivat Kazen lähettyvillä. Haloa ei vieläkään näkynyt missään. Oliko hän parantajien pesällä? "Huomenta, unikeko", kuulin Nathanin tökkäilevän Rubya, joka oli nukkunut pisimpään. Punaturkkinen Ruby haukotteli makeasti ja sitten nousi istumaan. "Mitä?" hän kysyi hymyillen. "Meidän piti mennä saalistamaan!" vaaleanruskea soturi tokaisi heilauttaen häntäänsä kärsimättömästi. Ruby nousi pystyyn ja asteli oviaukolle. "Hyvä on, hyvä on", hän tokaisi astellessaan haukotellen eteenpäin. Molemmat katosivatkin jo kohta ulos. Olisi varmaan liian aikaista herätä. Suljin silmäni ja annoin unen tulla, taas kerran.

Halon näkökulma

Heräsin väsyneenä. Minua hieman pyörrytti. Tuskin olin saanut untakaan. Hyde oli pyytänyt minua hoitamaan Kaita. Olin tehnyt parhaani Alyssan opetuksella. Minua vähän jännitti, miten keltainen soturi voi tällä hetkellä. Nousin pois omalta makuupaikaltani, joka sijaitsi ns. toisessa onkalossa parantajan pesän perällä. Siellä oli myös Hyden ja Alyssan nukkumapaikat. Molemmat näyttivät jo olevan hereillä, sillä he eivät olleet nukkumassa. Nousin hetkeksi venyttelemään. Kohta katsoisin, miten Kai voisi. Sen jälkeen varmaan kävisin hakemassa varastoihin täydennystä ja..."Halo, tule tänne", kuulin Hyden äänen oviaukon toiselta puolelta, parantajan pesän ensimmäisestä osasta. Astelin pois lepohuoneesta, joka oli tarkoitettu vain parantajille. Sen toisella puolella oli toinen onkalo, joka toimi varastona. Käänsin katseeni vasemmalle. Kai makasi yhä pedissään, mutta hän oli hereillä. Kävelin hänen luokseen innokkaasti. "Miten voit?" kysyin iloisesti. Kai hymyili vienosti ja vastasi: "Hyvin, kiitos." Tarkastin hänen haavansa. Ne näyttivät jo paremmilta, umpinaisimmilta. "Osaatko kertoa, kuka tai mikä kimppuusi hyökkäsi?" Hyde kysäisi uteliaasti. "Tuota...En muista kauheasti mitään, se tapahtui niin äkkiä", Kai takelteli. Siihen aikaan oli muistaakseni rankkasade, joten näkyvyys mahtoi olla aika huono. Hyde nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Kayla haluaa tietää, kuka kimppuusi hyökkäsi, joten olisi hyvä, että muistaisit jotain", Alyssa tokaisi lempeästi, astellessaan sisään luolaan. Kai nyökkäsi hitaasti. "Mutta nyt sinun kannattaa levätä. Kayla tai joku muu tulee myöhemmin juttelemaan kanssasi", Hyde totesi rauhoitellen ja asteli sitten hakemaan yrttejä. Vilkaisin Alyssaan. "Oliko minulle tehtävää?" kysyin hymyillen. En ollut pysyä turkissani, vaikka tämä ei soturina olemista varmaan voittanutkaan. Alyssa heilautti korvaansa ja naukaisi Hydelle: "Onko jotain kasveja, mitä pitäisi hakea?" Hyde pisti päänsä näkyviin jotain yrttejä suussaan. En tiennyt vielä edes viiden yrtin nimeä ja niiden käyttötarkoituksia ulkoa. Minulla oli paljon opittavaa. Hyde palasi takaisin yrttien joukkoon ja hetken kuluttua hän vastasi: "Hmm... Täältä puuttuu pitsikukkaa. Sitä on käytetty nyt useasti." Käännyin Alyssaan päin kysyäkseni, mikä pitsikukka on. "Pitsikukka on se isolehtinen valkoinen kukka, josta teemme sitä tahnaa haavojen sulkemiseen", Alyssa selitti hymähtäen. Muistelin eilen tekemääni tahnaa, jota tein Kaita varten Hyden opetuksessa. En ollut tajunnut silloin kysyä sen kasvin nimeä. "Alyssa, lähden hänen mukaansa, niin hän löytää sen nopeasti", Hyde tokaisi iloisella äänellä. Alyssa nyökkäsi myöntävästi ja lähti ulos parantajan pesästä. Lähdin nopeasti hänen peräänsä. "Pitsikukkaa, pitsikukkaa...Mitä muita kasveja tulisin tulevaisuudessa oppimaan?" pohdiskelin mielessäni kadotessamme pensastunneliin.