The Legend of Akira

Klaanikokoontuminen

"Näin nimitän teidät kolme, Akira, Sarah ja Kaze: sotureiksi! Onneksi olkoon! Valaiskoon Tähtiklaani polkuanne!", Danielin sanat kaikuivat leiriaukiolla. Hykersin innosta. Olin vihdoin soturi. Oli kulunut kolme kuuta siitä, kun tulin leiriin. Katsahdin taivaalle. "Coby, näetkö minut?", kysyin hiljaa, vaikka tiesin, ettei veljeni ollut kulkenut soturien polkua. Hän ei olisi Tähtiklaanissa. Ajatus sai minut surulliseksi. Olisipa hän täällä. Klaanitoverimme tulivat onnittelemaan meitä kolmea. Kaze vaikutti vakavalta, vaikka tiesin, että hän oli yhtä innoissaan kuin minä. Tuijotin häntä mietteliäästi. En ollut vieläkään ymmärtänyt, mitä hän kävi tekemässä Veriklaanin läheisellä rajalla. Yritin pari kertaa varjostaa häntä, mutta kadotin hajujäljen. Kaze oli tajunnut, että vakoilen häntä. Hän oli peseytynyt joessa ennen matkan jatkamistaan, joten en löytänyt häntä. Hän aina palasi takaisin harjoittelemaan Ivyn kanssa. Sarahkin oli yhä nyrpeänä. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että olin taas tavannut sen naaraan reviirillämme. "Sinunhan piti ajaa hänet tiehensä!" hän oli murahtanut ja kävellyt ärtyneesti makuupaikalleen. Minua kävi valkoista naarasta sääliksi. En voinut tunteilleni mitään, en voinut päättää, kenestä pidin ja kenestä en. Tuhahdin heilauttaen häntääni. Onneksi pian olisi parin auringonlaskun jälkeen klaanikokous. Se piristäisi ja saisi ajattelemaan muutakin, kuin ympärilläni pyöriviä ongelmia. Ace tuli onnisttelemaan minua ja sanoi: "Onnea Akira! Näytän sinulle kokouksen jälkeen makuupaikkasi." Nyökkään ja katsahdan taas Danieliin. Hän ei ollut sanonut kokouksen loppuneen. "Ja seuraavaksi: on aika nimittää uudet oppilaat. Ruby ja Nathan, tulkaa tänne", Daniel kehotti. Vaalenruskea ja punaruskea pentu juoksi kivisen paaden eteen innoissaan. He ojentelivat kynsiään malttamattomina. Cora katsoi heihin toruvasti. Ruby ja Nathan istahtivat heti maahan emonsa toruvan katseen nähtyään. He istuivat paikallaan liioittelevan vakavana. Se nauratti minua. Ace hykersi vieressäni tikahduttaen nauruaan. "Nathan ja Ruby. On teidän aikanne tulla oppilaiksi. Olen ottanut huomioon innokkuutenne ja päättänyt teille parhaat mentorit, mitä voi löytyä", Daniel jatkoi ylpeästi katsoen kahteen pentuun. Heidän silmänsä kiilsivät innosta. Johtaja käänsi katseensa Ryderiin. "Ryder. Sinusta tulee Nathanin mentori. Olet oiva opettaja, joten uskon sinun opettavan Nathania hyvin", Daniel sanoi. Ryder kumarsi johtajalle ja käveli uuden oppilaansa luokse. He koskettivat kuonoja hyväntuulisesti ja astelivat istumaan yleisöön. "Ace. Sinusta tulee Rubyn mentori. Olet innokas ja rohkea. Olet pitkäpinnainenkin. Saat oppilaaksesi Rubyn. Toivotan onnea", Daniel sanoi Acelle. Ace asteli eteen vakavana. Hän kosketti kuonoja innokkaan oppilaan kanssa ja hekin astelivat yleisöön. Olin yllättynyt, että Ace sai niin nopeasti oman oppilaansa. Kuitenkin onnittelin heitä kaikkia iloisesti. Uudet oppilaat olisivat uusi tulevaisuus klaanille.

"...Ja jätämme tänne vahtiin Ryderin, Blaken, Coran ja Benin. Ryder: Olet vastuussa klaanista sillä aikaa, kun me olemme poissa. Mukaan lähetävät Kayla, Tora, Emily, Ivy, Kaze, Sarah, Ace ja Akira", Daniel kertoi kootessaan soturit luokseen. Olimme lähdossa klaanikokoontumiseen. Se oli minun ja kahden  toverini ensimmäinen klaanikokoontuminen. Nathan hypähti luoksemme ja totesi: "Höh, minäkin haluaisin mukaan." Ryder taputti oppilastaan hännällä lapaan ja vastasi: "Pääset kolmen kuun koulutuksen jälkeen. Odotahan vain." Nathan hymyili mentorilleen ja seurasi tätä klaanivanhimpien pesään. Näin, kun Silver käveli kolmella jalalla luoksemme ontuen. "Daniel, voinko millään päästä mukaan?" hän kysyi johtajalta. Johtaja vaikutti yllättyneeltä. Silverin kunnossa johtaja ei lähtisi kokoontumisiin. Johtaja huokaisi: "Kai tiedät, että..." Silver keskeytti johtajan lauseen. "Tiedän, mutta haluan vielä viimeisen kerran käydä siellä", hän totesi anellen johtajaa. Hänen silmissään kiilsi päättäväisyys. Johtaja empi. Voisiko hän ottaa mukaan kunnioittamaansa soturia, joka ei edes matkaan enää pystyisi? Päätin, että antaisimme Silverille mahdollisuuden viimeiseen klaanikokoontumiseen. "Voin kantaa häntä osan matkasta, jos hän väsyy", sanoin luvaten. Johtaja käänsi päänsä minuun mietteliäänä. Ace tuli pois soturirivistä ja lupautui myös auttamaan. "No hyvä on", johtaja sanoi hetken harkinnan jälkeen. Silver vilkaisi minuun ja Aceen kiitollisena. Johtaja heilautti häntäänsä käskien kaikkia sotureita seuraamaan häntä. Astelimme läpi pensastunnelin. Minä ja Ace kävelimme ontuvan Silverin vieressä. "Kiitos, nuorukaiset. Vaikka Daniel kunnioittaakin minua, ei hän veisi soturiaan puolikuolleena kokoontumiseen", Silver kiitti naurahtaen. Yhdyimme nauruun Acen kanssa ja vastasin: "Se oli vähintä mitä voisin tehdä klaanini vuoksi." Silver nyökkäsi ja tassutti eteenpäin. Tarkkailin koko ajan toisella silmällä entistä soturia. Jos hän vähänkin näyttäisi väsyneeltä, minä tulisin väliin Acen kanssa.

Daniel johdatti meidät reviirimme reunalle, jolla yhdistyivät Tuli-, Tuuli- , Vesi- ja Veriklaanin rajat. Alhaalla näkyi joki, joka ympäroi pientä saarta. Saarella näkyi pientä kasvustoa, neljä suurta puuta ja suuri kallio. Saarelle oli kolme ylityspaikkaa eripuolilta saarta. Pitäisi kävellä kaatunutta puuta pitkin toiselle puolelle. "Nyt, uudet soturit ja vanhatkin. Emme puhu klaanistamme sen enempää kuin on tarvis. Käyttäytykää hyvin Tähtiklaanin nimessä", johtaja sanoi ja johdatti meidät alas polkua pitkin. Pian erotin saarella olevat sudet. Ehätimme yhdelle ylityspaikalle. Johtaja viittoi hännällään soturiensa menevän ensin. Hyppäsin puulle. Se hieman keinui, joten minun pitäisi käyttää kynsiäni päästäkseni yli. Otin tukea kynsilläni puusta ja hiivin hiljaa saarelle sitä pitkin. Hypätessäni toiselle puolelle huokaisin helpotuksesta. Kylmä illan vesi ei tekisi hyvää. Voisin vaikka vilustua. Sarah ja Kaze tulivat perässäni. Jäin odottamaan muita klaanin jäseniä. Katselin ympäri aukiota. Aukiolla vilisi erinäköisiä koiria, susia ja koirasusia. "Näetkö? Tuolla on tuo kivi, jonka päällä klaanien johtajat istuvat ja pitävät puheitaan", Ace kertoi osottaen hännällään suurta kivipaatta. Siitä pulppusi vettä pieneen lammikkoon. Jotkut kävivät välillä juomasta siitä. Hyde hyppäsi alas tukilta ja käveli suoraan puron äärelle. Hän istahti toisen parantajan viereen istumaan ja aloitti jutustelun hänen kanssaan. "Olen vihdoin täällä", ajattelin innoissani. Lopulta johtajakin asteli tukin ylitse ja johdatti meidät toisten joukkoon.