The Legend of Akira

Osuma

Akiran näkökulma:

Nähtyäni Halon ilmeen, tiesin, että jokin oli vialla. Halo antoi kantamansa punaiset ja keltaiset yrtit Dawnille, joka lähti viemään niitä parantajan pesälle. "Mitä on sattunut?" kysyin hermostuneesti. Selvästi jokin oli pahasti vialla. "Ihmisiä! Niillä oli niitä metalliesineitä mukanaan!" Halo huudahti hätääntyneenä. "Metalliesineitä?" ajattelin mielessäni. Hänen täytyi tarkoittaa ihmisten aseita. Muistin ne metsästämisestä entisen isäntäni kanssa. "Mitä ne tekivät?" kysyin varuillani. Minua hirvitti. Olivatko he tulleet saalistamaan reviirillemme? JA mikä oli heidän saaliskohteensa? "He olivat pysäyttäneet autonsa ihmispolun laitaan. He katselivat metsiin jotenkin kiinnostuneesti. En tiedä... He vaikuttavat vaarallisilta! Haistoin kuoleman!" Halo kertoi minulle musta turkki hieman pörrössä, siniset silmät huolesta soikeina. "Kuoleman?" kysyin uudelleen. "Mitä täällä tapahtuu?" Kuulin Kaylan kinkkaavan luoksemme haavojen heikentäessä häntä. "Halo sanoi nähneensä ihmisiä aseiden kanssa", kerroin heti korvan pystyssä hermostuksesta. "Aseita?" Kayla toisti kysyvästi. "Ase on se metalliesine, jonka näimme... Viimeksi tavatessamme ihmisiä ihmispolulla", kerroin hieman virnistellen muistoista. Rachel-parka. "Ai se...", Kayla värähti ajatellessaan näkemäänsä ihmistä ja sitä näkyä. "Luulen, että he haluavat saalistaa jotain", tokaisin mietteliäänä. "Mistä tiedät sen?" Kayla kysyi epäuskoisesti. Eikö hän todella ollut tavannut ihmistä aseen kanssa koko pitkän elämänsä aikana? Astro käveli luoksemme katsellen meitä kysyvästi. Hänen perässään seurasivat Tora ja Blake. Kolmikko oli ollut erottamattomat, kun vihdoin Astro oli suostunut tutustumaan muihin klaanin jäseniin. "Mistä on kyse?" Astro kysyi jähmeällä äänellä. Kayla katsoi veljeensä ylpeästi ja kertoi: "Ihmisiä nähty, kuulemma aseiden kanssa." Astro hätkähti, ihan kuin jokin muisto olisi vilahtanut hänen erivärisissä silmissään. "Tiedättekö, mitä ne saalistavat?" Tora kysyi kiivaasti. "Ei... Ehkä meidän ruokiamme, lintuja, jäniksiä ja sen sellaista...", Kayla tokaisi hämmentyneenä. Ehkä hänkin mietti, miksi heidän reaktionsa oli niin vahva. "En usko, että he sitä aikovat, Kayla", Astro tokaisi jotenkin arvoituksellisesti. Hän tiesi jotain. "Mitä tarkoitat?" Kayla kysyi hermostuneena. "Kun minut karkoitettiin Haxen kanssa, ajauduimme kauas toisiin metsiin. Ne alueet, eivät olleet yhtä rauhallisia kuin tämä metsä... Siellä ihmiset metsästivät... Tai saalistivat susia, villikoiria- ja kissoja", Astro kertoi mustat karvat hieman pörrössä. Kayla näytti järkyttyneeltä, ihan kuin jäniksen luu olisi tarttunut hänen kurkkuunsa. "Oletko tosissasi?" kysyin kauhistuneena. Olin kyllä pelännyt, että isäntäni tekisi jotain sellaista, mutta tekivätkö ihmiset niin oikeasti... ? "Se oli yksi syistä, miksi Haxe keräsi Yöklaanin... Hän halusi kostonsa ja turvallisen paikan asua", Astro kertoi huokaisten. Tora ja Blake näyttivät ymmärtäväisiltä. Astro oli selvästi kertonut heille tästä aiemmin. "Epäiletkö, että... Ihmiset haluaisivat tuhota klaanit?" Kayla huusi epäuskoisena. Se varmasti kuului koko leirin jokaiseen nurkkaukseenkin. "Siltä vaikuttaa. Onhan ihmisten kimppuun hyökkääminen luettavissa vaaralliseksi teoksi", Astro tuhahti katsoen minua sivusilmällään. "Yritin vain pelastaa Rachelin!" ajattelin mielessäni huutaen vastalauseita. Mutta se tuskin auttaisi. Hän oli oikeassa. Olin tehnyt silti väärin. Ihmiset pitivät meitä nyt vaarallisina ja meidät pitäisi tappaa. "Tämä on minun syytäni",  huokaisin surullisena. Typeryyteni maksaisi ystävieni hengen."En syytä tästä sinua, Akira. Pelastit Rachelin häneltä. Olet oikea soturi", Kayla henkäisi käyden vastaan veljensä sanaa. Astro murahti hieman, mutta ei huutanut  vastalauseita. "Meidän on suojattava Tuliklaania ja sen reviiriä kaikin keinoin", Kayla julisti tarmokkaana. "Mitä siis aiot tehdä?" Tora kysyi kuuliaisesti. Hän sentään ei uskaltanut uhmata johtajaansa. "Vahdimme rajoja, niin kuin teimme aiemmin. Tämä saattaa vaikuttaa muihinkin klaaneihin, joten heille pitää ilmoittaa seuraavassa kokoontumisessa", Kayla kertoi rauhallisesti. Onneksi hän piti päänsä kylmänä vaikeimpienkin hetkien aikana. "Selvä, johtaja", Astro sanoi myöntäen alistuvansa siskolleen. Kayla näytti tyytyväiseltä. "Mutta, jos ihmiset päättävät hyökätä. Älä uhraa itseäsi heille. Pakene koko klaanin kanssa", Astro pyysi. Kayla näytti yllättyneeltä. Hän näytti miettivän asiaa. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaikka huomasin Astron silmissä vilahtavan anovan katseen. Kayla ei suostunut pakenemaan. Tummanruskea naaras kiipesi vaivalloisesti kokouskallion päälle. Hän henkäisi syvään ja huusi tutun kokoushuudon: "Kaikki kynnelle kykenevät klaanikokoukseen!"