The Legend of Akira

Taistelun päätös

Katsoin Athenaa ilmeettömänä. Oliko hän Nickin ja Olgan sisko ja Arian pentu? En kuitenkaan jäänyt kysymään, nyt oli kiire. Etsin katseellani Olgaa, Nickiä tai Ariaa väkijoukosta. Näin Olgan ja Nickin taistelevan kauempana pilkullisen koiran kanssa, mutta en nähnyt Ariaa missään. Athena olisi vietävä turvaan, Olgan tai Nickin olisi hoidettava se. "Seuraa", käskin nuorta kissanaarasta ja lähdin kiertämään taistelevia susia, koiria ja kissoja joukon oikealta puolelta. Athena juoksi perässäni nopeasti, kuin tuuliklaanilainen. Nick ja Olga olivat saaneet haavoitettua tuntematonta naaraskoiraa verisesti. Koiralla oli häntä koipien välissä ja se yritti paeta, muttei päässyt pakoon kahdelta päättäväiseltä kissasoturilta. Nappasin koiran leukoihini ja purin hänen kaulaansa. Koira vinkui kivuliaasti ja yritti paeta otteestani. Heitin koiran taistelun keskelle pahasti haavoittuneena. Olga ja Nick olivat jo huomanneet siskonsa. He tuijottivat häntä epäuskoisena. "Olet elossa!" Nick huudahti iloisesti ja meni halaamaan siskoaan. "Viekää hänet turvaan, hän on haavoittunut ja tarvitsee hoitoa", totesin vakavana. Olga nyökkäsi ja lähti taluttamaan siskoa kohti Tuliklaanin reviiriä. "Missä Aria on?" kysyin Nickiltä. Hän kohautti olkiaan ja alkoi näyttämään huolestuneelta. En nähnyt Ariaa lähimaillakaan. Missä hän oli? "Mene etsimään hänet, minä suojaan muita", totesin vakavasti. Nick nyökkäsi ja sukelsi keskelle taistelutannerta. Vilkaisin ympärilleni, näinkö ketään Tuli-, Vesi-, Veri-, tai Tuuliklaanilaisista pulassa. Näin Damonin tappelevan suurikokoisen ruskean soturin kanssa. Hän pärjäsi tuntematonta soturia vastaan yksikseenkin. Näin Roselian harmaan turkin väkijoukossa. Hän taisteli kahta Yöklaanin soturia vastaan apunaan Tora. Rockin mustaraitainen turkki erottui selvästi muiden joukosta, hän oli saartanut kolme sutta eri klaanien jäneniä apunaan. Näin valkoisen turkin vilahtavan kauempana aukiolla. Oliko Haxe pakenemassa paikalta? Etsin katseellani Kaylaa aukiolta, sitten näin hänet. Juoksin hänen luokseen nopeasti ja pysähdyin hänen vierelleen. Kayla makasi maassa raskaasti huohottaen. "Ha-Haxe on aina ollut minua vanhempi...", hän sanoi yskäisten. Huomasin Blaken taistelevan jotain keltaturkkista urosta vastaan. Blake puraisi sutta kaulasta ja susi irtautui otteesta juosten karkuun. "Blake!" huusin häntä nimeltä. Blake juoksi paikalle huomattuaan Kaylan kunnon. "Vie hänet heti parantajan luokse, minä huolehdin muusta", käskytin häntä huolestuneena. En haluaisi menettää toista johtajaa. Kaylan aika ei ollut vielä tullut. Blake nyökkäsi ja nosti Kaylan selkäänsä ja lähti juoksemaan kohti Tuliklaanin reviiriä. Lähdin seuraamaan yhä loittonevaa Haxea. Hän kiipesi kallion huipulle minun seuratessa perässä. Huomasin, että suurin osa vastustajista oli jo hävinnyt, vain muutamia kymmeniä oli enää jäljellä. Valkoinen susi nousi kallion laelle ja huusi mielipuolisesti: "Hahaha, Tuliklaanin johtaja on heikko karvapallo! Teistä kenestäkään ei ole voittamaan minua kaksintaistelussa!" Astelin hänen luokseen ja ärähdin: "Sanoin jo, ettet puhu johtajastani noin!" Tönäisin hänet alas kalliolta, hän otti nopeasti kynsillään kiinni kalliosta, ettei tippuisi. "Miksi kunnioittaa heikkoa johtajaa? Liity minuun, olen paljon vahvempi!" Haxe totesi viekkaasti. Pudistin päätäni ja sanoin: "Sinuunko liittyisin? Salli minun nauraa, olet surkea johtaja. Laitat klaanisi taistelemaan ajattelematta mahdollisia menetyksiä. Muuallakin on tilaa yhdelle klaanille, täällä ei." Murisin vihaisesti yhä kalliossa roikkuvalle urokselle. "Olet muutenkin mielipuoli, tapoit oman veljesi!" huudahdin hänelle ja yritin tiputtaa hänet alas kalliolta, kun en voinut hallita vihaisuuttani. Joku otti kiinni niskastani ja heitti minut alas kalliolta. Tipuin maahan kivuliaasti vingahtaen. Katsoin ylös ja näin kallion päällä mustaturkkisen suden, jolla oli toinen silmä vihreä ja toinen sininen. Hänellä oli arpia siellä täällä kehossaan. "MINÄHÄN TAPOIN SINUT!" Haxe älähti nousten kalliolle uudestaan ja hyökkäsi mustan suden kimppuun. "Et tappanut, etkä koskaan tule tappamaan. Et ole enää veljeni, vaan tuntematon mielipuoli", musta susi murahti näyttäen hampaitaan heidän kieriessä karvaisena sekamelsakana alas kalliolta. He laskeutuivat molemmat neljälle jalalle. Yritin nousta maasta estääkseni Haxea hyökkäämästä uudestaan mustan suden kimppuun, mutta jalat eivät kestäneet ja lysähdin taas maahan. Leo juoksi luokseni Alex ja Ash perässään. "Oletko kunnossa?" Leo kysyi tarkastellen haavojani. "E-En tiedä, jalat ei kanna", vastaisin irvistellen haavojen aiheuttamasta kivusta. "Anna, kun autan", Ash totesi ja nosti minut selkäänsä. Minua vähän hävetti. Poistuessamme aukiolta näin, kun musta susi oli heittänyt Haxen maahan ja repinyt tämän turkkia kynsillään. "Taitaa olla Haxen kuolemaksi", ajattelin väsyneenä, painaen silmäni kiinni. Vaivuin uneen.