The Legend of Akira

Muistatko nyt?

Kayla johdatti meitä kohti kokoontumispaikkaa. Astelin tummanruskean johtajan perässä epävarmoin askelin. Olisikohan minun silti pitänyt jäädä Laylan seuraksi? Olinko minä nyt huono isä? Mukaan kokoontumiseen lähtivät Alyssa, Ace, Sarah, Blake, Cora, Luna, Red, Nila, Crista ja Carwyn. Hyde jäi Emilyn ja Laylan seuraksi emojen pesälle. Kai ei halunnut vielä lähteä mukaan, hän oli silti vielä aika arka. Tunsin ilmassa pientä jännitettä Acen ja Sarahin suunnalta. Crista oli vienyt Acen huomion ja Sarah oli mustasukkainen ja pisteliäs. "Tiedä häntä, jos Ace itsekkään tajuaisi, että vietti liikaa aikaa sen naaraan kanssa", ajattelin hieman ärtyneenä. Ehkä minun pitäisi vinkata asiasta Acelle, Sarah varmasti tunsi olonsa petetyksi ja yksinäiseksi. Red ja Luna astelivat vierelleni ja Luna totesi: "Mukavaa päästä taas klaanikokoontumiseen." Punainen kolli käänsi katseensa minuun ja sitten kumppaniinsa ennen kuin sanoi: "Niimpä. Eikä kestä enää kauaakaan, kun Iankin pääsee käymään siellä." Hymähdin hyväntuulisesti ja vastasin: "Teilläpä on sitten upea pentu. Hyvin kasvatettu ja lahjakas. Hänestä tulee yksi klaanin parhaista sotureista." Luna nyökytteli iloisesti.  Nila asteli rinnalleni minun ja Redin väliin ja kysyi: "Haluaisitko huomenna tulla saalistamaan kanssani?" Nyökkäsin hyväksyvästi. Sitä Nila ei ollutkaan aiemmin kysynyt. Oliko hänelläkin jotain kerrottavaa? Siitä tulikin mieleeni, ehkä minun pitäisi vielä udella Carwyniltä sitä hänen asiaansa. Vilkaisin nopeasti oranssia urosta, joka asteli Cristan vierellä. Miksi minusta tuntui, että tuo harmaa naaras vahti häntä? Nila hiljensi vauhtiaan ja sovitti askeleensa Cristan ja Carwynin kävelytahtiin. Siinä samassa Ace asteli vierelleni. "Tuota...Tiedätkö, miksi Sarah on niin kärttyinen minulle? Tuskin vastaa minulle enää mihinkään", hän kuiskasi hiljaa vaivaantuneena. Katsoin häntä hetken aikaa turhautuneena. Senhän tiesi heti, mikä sitä valkoista naarasta vaivasi. Nyökkäsin ja vastasin: "Sinun pitäisi ehkä viettää vähemmän aikaa Cristan kanssa." Ace katsoi minua hämillään ja sitten uppoutui ajatuksiinsa. "Taidatpa olla oikeassa...Kiitos", hän totesi. Nyökkäsin ja astelin Kaylan perässä kokoontumispaikalle. Vesiklaanilaisia näkyi jo aukiolla. Näin Vesiklaanin parantajan Mayan puron luona odottamassa muita parantajia. Damonkin näytti olevan paikalla. Annoin muiden mennä ensimmäisenä, ennen kuin itse astelin perässä Kayla rinnallani. Tummanruskea naaras astelikin suoraan kielekkeelle Damonin viereen. En ehtinyt edes askeltakaan tukin luota kävellä, kun näin tutun, harmaan turkin vilahtavan väkijoukossa. Ginny asteli luokseni nopeasti ja sitten totesi: "Huh, onneksi tulit. Ajattelin, että jäisit kumppanisi luokse, mutta hyvä ettet jäänyt."  Katsoin häntä kysyvästi. Mitä asiaa hänellä oli? "Ahm, mukava nähdä sinuakin, sisko. Anteeksi se aiempi. En muistaakseni pyytänyt...", vastasin vaivaantuneena. "Ei se mitään. Minulla on sinulle _TÄRKEÄÄ_ kerrottavaa", Ginny kertoi keskeyttäen lauseeni. Höristin korviani yllättyneenä. "Coby on ihan sekaisin. Hän on täysin muissa maailmoissa. Käskin hänen jäädä leiriin varmuuden vuoksi, ettei muut klaanit pitäisi meitä heikentyneinä. S-Sinuunhan minä voin luottaa, meidän veljihän tässä on kyseessä...", hän kertoi surullisena. "Mitä hänelle on sattunut?" kysyin huolestuneena. "Hän on seonnut identiteettinsä kanssa. Hän ei tiedä kuka hän on, kuitenkin hän tietää, ettei hänen nimensä ole Flash. Mitä me teemme?" Ginny kertoi melkein kyynelehtien. Hän oli selvästi peloissaan ja hätääntynyt. Yhtäkkiä katseeni osui johonkin hahmoon, joka lähestyi saarta vastarannalta Ginnyn takana. "Ginny. Se on Coby", totesi tunnistaessani hahmon, joka oli juuri ylittämässä tukkia. "Mitä hän täällä tekee?!" Ginny melkein huudahdi juostessaan tukin luokse. Astelin nopeasti hänen peräänsä. Heti kun Coby oli toisella puolella, hän hyppäsi päälleni kaataen minut maahan. "Kuka minä olen?! Miksi muistan sinut?!" hän huudahti hämmentyneenä. Jotkut aukiolla olivat kääntyneet katsomaan meitä. Toivon mukaan he eivät olleet kuuleet, mitä hän oli juuri sanonut. Nousin nopeasti pois maasta ja ohjasin Cobyn hännälläni vähän sivummalle. Katseet kääntyivät poispäin. Huokaisin helpotuksesta. Ruskeavalkoinen varajohtaja katsoi yhä ympäriinsä hämillään. Asetuimme makaamaan maahan ja kerroin Cobylle: "Nimesi on Coby. Olet minun ja Ginnyn sisarus." Ruskeavalkoinen uros katsoi minua ja Ginnya hämillisesti, mutta näytti rauhoittuvan. "Ei sitten ihme, että muistan sinut niin selvästi. Muistan häkin. Olimme siellä yhdessä", Coby kertoi katsellen käpäliään. Nyökyttelin myöntävästi. Hän muisti jotain. "Kerro kaikki, mitä muistat", kehotin hymyillen. Coby katsahti minuun ja nyökkäsi. "Ehm...Muistan sen jälkeen, että joku ihminen vei minua metsään. En tiedä mikä metsä se oli. Jostain syystä minulla oli sellainen kotikoiran kaulapanta kaulassani ja minut kiinnitettiin jollain kovalla ketjulla puuhun. Sinä vapautit minut ja sitten muistan taistelleeni jonkun mustan suden kanssa...Sen jälkeisestä en muista mitään. Muistissani on aukko, enkä tiedä, mitä silloin tapahtui?" Ginny katsahti minuun surullisesti ja sitten kääntyi takaisin toiseen veljeensä: "Sinä tipuit rotkoon, jossa velloi vesi. Ajelehdit veden pinnalla jonkin aikaa, törmäsit kiveen satuttaen itsesi usemman kerran. Ajauduit Vesikaanin reviirille, eräs Rige-niminen soturi löysi sinut ja aluksi yritti ajaa sinut pois. Siitä saitkin nuo arpesi. Parantajamme Maya tuli kuitenkin väliin ja halusi, että liittyisit Vesiklaaniin. Suostuit. Sen jälkeen harjoittelit klaanimme opissa, kunnes Damon, eli klaanimme johtaja, valitsi sinut varajohtajakseen." Coby käänsi päätään hieman nähdäkseen selässä olevat arpensa. Hänen toinen korvansakkin oli vähän repaileina. "Jos tuo on totta. Siis tämä kaikki...Te olette siis minun sisaruksiani?" Coby kysäsisi varmistavasti. Nyökkäsin. "Miksi olet Tuliklaanissa, etkä Vesiklaanissa?" hän kysyi. Oletettavasti hän kuitenkin muisti jotain. "Lähdin sen ihmisen luota, sinä halusit jäädä. Liityin Tuliklaaniin ja myöhemmin löysin sinut reviiriltämme, kuten kerroit. Putosit rotkoon ja uskoin, että olit kuollut. Totuus oli eri", kerroin selventävästi. Huomasin, että Veri- ja Tuuliklaanikin olivat saapuneet paikalle. "Haluaisin kysyä vielä lisää. On niin paljon kysyttävää...", Coby totesi hämmentyneenä. Hän heilautti ruskeavalkoista häntäänsä hermostuneesti. "Saat tietää kaiken halumasi. Aikanaan. Muistisi palaa lopulta entiselleen, sitten muistat taas kaiken selvästi", Ginny totesi hymyillen. Coby nyökkäsi ja nousi makuulta. "Taidan mennä sulattelemaan tätä hetkeksi jonnekkin muualle. Nähdään myöhemmin", hän totesi hymyillen meille molemmille. "Nähdään myöhemmin", huikkasin hänen peräänsä, ennen kuin hän lähti. "Oli muutakin, mitä halusin sinulle kertoa", Ginny totesi yhtäkkiä. "Mitä muuta?" kysyin hämmentyneenä. Tuntui, ettei enää mikään voisi hämmentää minua enempää. "Se...Kettu siellä taistelussa, muistatkos? Minä tuota...Hautasin hänet sinne luolan luokse, jonka ohitimme silloin matkalla aukiolle, jolla taistelimme Yöklaania vastaan", Ginny kertoi hymähtäen. Olin tosiaan unohtanut koko naarasparan. Toivottavasti hän oli nyt saanut rauhan. "Olitteko te ystäviä?" Ginny kysyi surullisena. "Kyllä. Tai en tiedä, ehkä olimme", totesin hieman vaivaantuneena. Oli noloa jäädä kiinni moisesta. "En tuomitse. No, Akira. On ehkä eräs kolmaskin asia, minkä haluaisit tietää", harmaa naaras totesi katsoen minua arvoituksellisesti erivärisillä silmillään. Mitäpä vielä? "Kun kysyit silloin kerran emostamme ja isästämme...Minun pitäisi kertoa, keitä he ovat, sinulle ja Cobylle", Ginny totesi tuijotellen. Muistelin, että viimeksi olin saanut Ginnyn vauhkoontumaan ja pakenemaan paikalta. Yhtäkkiä kuului tuttu kokoontumishuuto. Jutteluaika oli ohi, klaanikokoontuminen alkoi.