The Legend of Akira

Zero

Akiran näkökulma

Sysäsin ajatukseni muualle. En halunnut ajatella sitä. Lucaksella ja Robinillahan oli vielä ainakin kaksi kuukautta koulutuksensa alkuun, joten ongelma ehkä saataisiin korjattua siinä ajassa. Astelin kohti parantajan pesää. Pitäisi käydä katsomassa Zeroa. Matkalla sinne näin Ivyn ja Kain yhdessä, keskustelemassa saalisluolan suulla. Ilmeisesti Ivy oli vahdissa ja Kai oli tullut jututtamaan häntä. Naaras oli kai lähentynyt Kain kanssa, tai siltä se ainakin vaikutti. Ehkä saattaisin nyt luottaa häneen enemmän, kun kerta Ivykin luotti häneen. Mutta en tiedä, pystyisinkö luottamaan Nilaan tai Cristaan. He olivat niin epäilyttäviä. "Heh, miksi minä koko ajan toistan samoja asioita, kun voisin vain selvittää totuuden?" ajatus tuli mieleeni. Hmm, ei lainkaan huono idea. Astuin sisään luolaan, jossa näin Hyden touhoamassa Zeron luona. Alyssa hoiti Kairan tassua: oli kai astunut havusen päälle ja se oli uponnut hänen tassuunsa. "Noh, noh. Tämä sattuu vain hetken", Alyssa lohdutteli. Ruskearaitainen parantaja otti hampaillaan kiinni neulasesta, joka sojotti Kairan polkuanturassa. Huomasin Kairan kasvoilla käyvän kivunväristyksen. "Onneksi se oli vain neulanen! Bella kertoi, että kerran joku oli astunut sellaisen harmaan terävän jutun päälle, joka on paljon paksumpi kuin neulanen! Ajatelkaa nyt, semmoinen polkuanturassa. Hyrr!" Kaira huokaisi helpottuneena. Hän puhui varmaankin nauloista, joita entinen isäntäni joskus hakkasi kiinni koppiinsa. Ne olivat kyllä aika teräviä, joten sain pieniä vilunväristyksiä ajatuksesta. "Mm, olet oikeassa. No, laitan siihen vähän tätä salvaa, jotta se menee umpeen", Alyssa totesi ja siveli tahnaa Kairan polkuanturaan. "Saanko nyt mennä takaisin harjoittelemaan Toran kanssa?" Kaira kysyi hymyillen. "Ei vielä, anna tuon lääkkeen hoitaa tehtävänsä. Tulen sitten sanomaan, kun  saat taas kävellä. Ota vaikka pienet nokoset", Alyssa vastasi hymähtäen. Hän lähti astelemaan luolan perälle, kai taas tarkastelemaan kasveja ja yrttejä. "Ai hei, Akira", Kaira tervehti huomattuaan minut. "Hei! Miten koulutus on sujunut?" kysyin hyväntuulisesti. Harmaamustaraitainen naaras näytti iloiselta ja innokkaalta, pienestä vastoinkäymisestä huolimatta. "Hyvin. Tora näytti minulle eilen, miten saalistetaan. Mä nappasin oravan!" Kaira kertoi pörhistäen rintaansa uhmakkaasti. "Sepä hienoa", totesin hymähtäen ja astelin hänen ohitseen. Kaira asettui makuulle ja alkoi torkkumaan. "Zero hei, miten voit?" kysyin astellessani Hyden vierelle. Hyde laittoi taas sitä tahnaa haavan päälle. Se näytti...Iljettävältä. Haavan ympärille oli kertynyt jotain ainetta, joka näytti pahalta. "Ihan hyvin", Zero vastasi hengittäen raskaasti. Minua suretti. Hän näytti niin voimattomalta. "Muistatko mitä lupasit? Oletko miettinyt asiaa?" Zero kysyi perään. Mitä olinkaan luvannut? "Lupasit, että pidät huolta Inarista, kun minä menen pois", Zero totesi painottaen viimeisiä sanoja. Nyökkäsin kaikessa hiljaisuudessa. Vieressäni istuva Hyde katsoi minuun ymmärtäväisesti, sanomatta mitään. Huokaisin. Miksi Zeron piti kuolla? Hän ei ollut edes vanhakaan, ehkä kolme-neljävuotinen. "Pyydätkö Inarin ja Rachelin tänne?" Zero kysyi huohottaen. Nyökkäsin ja astelin ovelle, jonka luona näin Halon. Siitä muistuikin mieleeni, hänhän oli parantajaoppilas. "Terve, Akira", Halo murjaisi hymyillen. "Terve", vastasin tervehdykseen ja astuin ulos parantajan pesästä.

Halon näkökulma

Astuin sisään parantajan pesään. Olin innoissani! Oli taas yksi päivä parantajaoppilaana, oman Tuliklaanin parantajamme Hyden koulutuksessa. Alyssa tietenkin auttoi minua, sillä olihan hän toinen parantaja, vai mitä? Kuitenkin, minua hieman harmitti, sillä aamulla herätessäni Vera oli yhä nukkumassa luolan perällä. Hän kantoi kaunaa koko perheelleni. "Ehkä ajan kanssa hän antaa anteeksi", huokaisin ja astelin edemmäs luolaan. Huomasin siskoni, joka torkkui ensimmäisellä makuupaikalla. Kuulin Axelilta, että hän oli käynyt harjoittelupaikalla Toran kanssa ja siellä saanut tassuunsa havuneulasen. Käänsin katseeni Zeroon, joka oli seuraavalla makuupaikalla. Auringon kajastama valo ylettyi juuri ja juuri siihen kohtaan sisälle luolaan. Näin hänen haavansa. Tunsin vilunväristyksiä. Haava näytti aika pahalta. Muistelin, että Zero laitettiin tänne hoitoon yli viikko sitten. "Miksiköhän hän ei ole vielä parantunut?" ihmettelin mietteliäänä. Yhtäkkiä nenääni pisti haju. Se tuli Zerosta. Se oli kuin lemuavat linnunjätteet. Sydämeni hypähti uhkaavasti. Astelin kissan luokse ja tajusin, että hän kyllä hengitti. Pelkäsin jo, että hän oli kuollut. Tunsin kuitenkin tuon lemun uhkaavana. "Hyde", kutsuin mentoriani hieman värisevällä äänellä. Minua pelotti. "Mitä nyt, Halo?" Hyde kysyi hämillisesti. "Zerosta huokuu jokin outo lemu", kerroin. "Tiedän, haistat sen paremmin kuin minä", Hyde vastasi nopeasti, selittelemättä mitään. "Mutta miksi?" vaadin vastausta. "Halo...Joskus parantaja ei pysty parantamaan kaikkia...", Hyde myönsi vakavana. Käänsin katseeni Zeroon. Hän ei näyttänyt hyvinvoivalta. Oliko Zero...Kuolemaisillaan? "Voimmeko tehdä edes jotain?" kysyin anovasti. "Ei, mitään ei ole tehtävissä. Hän tietää sen itsekkin", mustavalkoinen uros totesi ja asteli Zeron viereen ja huokaisi. Siinä samassa Akira ilmestyi taas luolan suulle, Inari ja Rachel vierellään. "Mitä nyt?" Rachel kysyi kävellen kumppaninsa luo. Inari seurasi perässä. Akira jäi seisomaan luolan suulle. Zero nosti hieman päätään. "Hyvä kun tulitte", oranssivalkoinen soturi totesi vastaamatta Rachelin kysymykseen. Astelin kauemmas, muka haistelemaan yrttejä. Olin utelias, mitä Zero heille sanoisi, tai kertoisi. Ehkä oli rumaa salakuunella, mutten voinut mitään itselleni. "Tiedätte kyllä, mitä varten olette täällä...", Zero sanoi hiljaa. Rachel katsoi Zeroa surullisin silmin. Inari seisoi hänen vierellään totisena. "Olen onnekas, kun minulla on ollut teidät", Zero totesi hymähtäen, katsoen molempia vuoroin perään. Höristin korviani. "Tunnen voimieni ehtyvän...Kai ymmärrätte mitä tarkoitan?" Zero kertoi huokaisten. Rachel nyökkäsi hitaasti. Inari ei vastannut, hän vain tuijotti käpäliinsä. Minua kävi häntä sääliksi. Isäni oli minulle hyvin tärkeä. "Haluan vain sanoa, että olette minulle rakkaita", Zero tunnusti sydän murtuneena. "Sinäkin olet rakas minulle, Zero", Rachel kuiskasi, painaen päänsä oranssin kollin turkkiin. Inari teki samoin, kuiskaten jotain Zeron korvaan. Akira, joka oli koko ajan katsonut vierestä, pysyi hiljaa luolan suulla. "Ja Akira, pidä huolta heistä. Lupaatko?" Zero kysyi ähkäisten. Valkoinen soturi nyökkäsi ja vastasi: "Lupaan, Zero." Hetki kului. Haistoin pian ilmassa epämiellyttävä hajun. Se tuntui turkissani inhottavana, pistävänä. Tajusin silloin, mistä tuo väristys kertoi. "I-Isä...EI!" Inari huudahti painaen päänsä uudestaan isänsä turkkiin. Oranssivalkoinen turkki ei eneää kohoillut, Zero oli kuollut. Katsoin vain kauhuissani Zeron ruumista. Tämä oli niitä parantajana olon huonoja puolia. Tunsin oloni todella surkeaksi. Hyde huokaisi vierelläni. En ollut edes huomannut, että hän oli tullut siihen. Hän tunsi varmasti olonsa epäonnistuneeksi. Luolan suulla seisova Akira kääntyi kannoiltaan ja ulvaisi ilmoille suruhuudon. Klaanin joka kolkasta alkoi kuului surunvalitteluja ulvaisuin. "Lepää rauhassa, Zero", ajattelin mielessäni. Kaira hätkähti hereille ja nähdessään Zeron vierellään hän tajusi tilanteen. Hän käänsi katseensa hitaasti minuun. Me vain tuijotimme toisiamme. Jaoimme saman surun. Emme edes koskaan hyvin tunteneet häntä, mutta silti...Klaanitoveri oli poistunut keskuudestamme.

Akiran näkökulma

Seurasin Kaylaa kaikessa hiljaisuudessa. Ei kuulunut pihahdustaksaan. Kuunvalon loistaessa ympärillämme, hiljaisuus oli kuin metsässä ei olisi ollenkaan riistaa. Kayla oli juuri joutunut ilmoittamaan Zeron kuolemasta. "Varmasti raskasta", huokaisin. Tunsin oloni huonoksi. Elämä olisi jotenkin outoa ilman Zeroa. On vain aina tottunut siihen, että hän oli aina siinä, valmiina auttamaan. Nyt hän oli poissa. Inari oli kaikista hiljaisin. Hän ei ollut puhunut sitten isänsä kuoleman. Hän seurasi vain klaanikokoontumiseen lähtevää joukkoa Ian rinnallaan. Tämä oli heidän ensimmäinen klaanikokoontumisensa, muttei Inari oikein osannut iloita siitä. Mukaan kokoontumiseen olivat lähteneet minun, Ianin ja Inarin lisäksi Rachel, Ryder, Blake, Tora, Ace, Kaze ja Nadia. Siitä olikin pitkä aika, kun Kaze ja Nadia viimeksi kävivät kokoontumisessa. Pilvet näyttivät tummilta. Hyvin tummilta, melkein mustilta. "Myrsky tulossa", Ace totesi astellen vierelläni. Nyökkäsin. Ehkä Tähtiklaanikin tiesi surustamme, ja näytti sen näin. Tai sitten vain ajattelin tyhmiä. Kayla johdatti meidät kokoontumisaukiolle. Muita ei vielä näkynyt. Huokaisin helpotuksesta. Tarvisin vähän aikaa itsekseni. Astelin nopeasti tukin ylitse muiden jälkeen, Kayla perässäni. "Otan osaa, hän oli hyvä ystävä sinulle", Kayla totesi surullisesti. "Kiitos", kiitin kohteliaasti ja astelin toiselle puolella aukiota, kauemmaksi muista. Huomasin, että Vesiklaani ilmestyi paikalle. Näin Ginnyn ja Cobyn, jotka minut huomatessaan lähtivat juoksemaan luokseni. Nyt olisi puhuttava asiat selviksi.