The Legend of Akira

Paluu

Akiran näkökulma

Avasin silmäni. Ympärilläni oli sumua. Sankkaa sumua. Näin heikosti ympärilläni kohoavat tummat puut, joissa ei näkynyt lehden lehteä. Katsoin vain ympärilleni. Oliko tämä Tähtiklaani? Paikka vaikutti niin synkältä, etten ollut uskoa silmiäni. Yhtäkkiä sumusta ilmestyi hahmo. Se oli Kate. "Mikä tämä paikka on?" kysyin heti huojentuneena. Kate kiersi katsettaan sumun keskellä. "Minun tai sinun ei pitäisi olla täällä. En olisi voinut tavata sinua muuten", Kate paljasti hermostuneena siirrellen käpäliään puolelta toiselle. Mitä hän tarkoitti? "Eikö tämä siis ole Tähtiklaani?" kysyin yllättyneenä. Sisälläni olin kuitenkin hieman huojetunut, en haluaisi elää tällaisessa paikassa. "Tähtiklaanin ja pimeyden välimuoto. Täällä minäkin olin aiemmin, joten pystyn salassa liikkumaan täällä ja Tähtiklaanin alueilla", Kate kertoi nuolaisten valkoista käpäläänsä. "Pääsit siis Tähtiklaaniin?" kysyin ilahtuneena. Kate nyökkäsi ja sitten jatkoi: "Mutta ei ole paljoa aikaa. Minun on kerrottava asiani pikimmiten, sillä pian huomataan, etten ole siellä, missä minun pitäisi olla." Käänsin päätäni hämmentyneenä. "Et siis saa olla täällä? Miksi?" kysyin uteliaasti. "Minun kuuluisi pysyä Tähtiklaanin alueella. Ja me Tähtiklaanin soturit emme saisi sekaantua klaaneissa tapahtumiin asioihin kertomalla teille asioista. Sen pitäisi olla vain meidän tiedossamme, mitä tulevaisuus tuo tai mitä klaaniessa oikeasti tapahtuu tällä hetkellä", Kate kertoi vältellen katsettani. "Aiotko rikkoa Tähtiklaanin tahtoa?" kysyin hämmästyneenä. Yhtäkkiä minusta tuntui, etten haluaisikaan tietää, jos se aiheuttaisi ongelmia Katelle. Kate huitaisi tassullaan sumua pois jalkojensa juuresta. Hänkin taisi epäröidä. "Akira, Carwynin karkoitus oli virhe...Hän ei hyökännyt Kain kimppuun", Kate paljasti hermostuneena. Nostin korviani äimistyneenä. Olin itsekkin sitä mieltä, ettei Carwyn olisi hyökännyt Kain kimppuun, ei se vain käynyt järkeen. Miksi hän edes haluaisi vahingoittaa keltaturkkista soturia? "Tiesin sen jo...Ei vain ole mitään tehtävissä. Ei ole todisteita", tokaisin huokaisten. Kaikki löytämämme todisteet osoittivat suoraan oranssivalkeaan urokseen, Carwyniin. "Ei, sinun pitää vain ajatella enemmän niitä löytämiänne todisteita. Kuka löysi ne? Voisiko niitä löytyä muutatakin?" Kate arvuutteli. Tiesin, ettei hän voisi sanoa sitä suoraan. Ajattelin nyt ankarasti. Carwyn oli kadonnut hyökkäyksen jälkeen. Ainoa todiste sen lisäksi oli Cristan löytämät karvat...Hetkinen! "Lavastettiinko Carwyn syyllikseksi?" sanoin ajatukseni ääneen. Se kävi järkeen. Joku olisi voinut uhkailla Carwyniä lähtemään. Kate heilautti häntäänsä hermostuneena, mutta nyökkäsi varovaisesti. Minuun iski epämielllyttävä tunne. En tiennyt ketään, joka olisi halunnut saada Carwynin lähtemään. Crista ja Nilahan olivat Carwynin ystäviä, Kai oli uhri eikä kukaan klaanissamme vihannut Carwyniä. Vai oliko hyökkääjä tuliklaanilainen ollenkaan? "Mitä jos...Hyökkääjä ei ollut Tuliklaanista?" kysyin tuijottaen mustapilkkuista naarasta suoraan silmiin. Hän ei sanonut mitään, tuijotti vain takaisin. Voisipa Kate kertoa enemmän. Minun olisi tutkittava asiaa. Olisi tehtävä niin Ivyn vuoksi ja hänen pentujensa vuoksi. "Kiitos, että kerroit. Tämä selventää asioita. Aion selvittää, kuka hyökkäsi Kain kimppuun, vaikka mikä olisi", kiitin valkoista naaraista hymyillen hänelle. Kate nyökkäsi. Hänen hahmonsa alkoi kadota. Musta näkymä palasi ja katosin synkkyyteen.

Ianin näkökulma

Katsoin silmäkulmastani Inaria. Hän käyttäytyi oudosti. Hän oli ollut niin etäinen siitä lähtien, kun hänen isänsä kuoli. Ei hänelle hänen emonsakkaan seura kelpaa. Aina, kun Rachel menee kyselemään Inarilta kuulumisia, Inari lähtee omille teilleen. Useimmiten vain katson hänen peräänsä, en vain tiedä, mitä sanoa. Hän on niin muuttunut. Hän käy usein yksin saalistamassa, eikä huoli minua mukaan. "Joku toinen kerta sitten", hän aina sanoo. Inari astui ulos soturien pesästä. Ehkä hän meni tarpeilleen, tuskin hän keskellä yötä menisi saalistamaan. Huokaisin. Ei minuakaan kovin paljoa nukuttanut. Kävelin hiljaa ulos Inarin perään. Hän oli kävelemässä suoraan kohti pensastunnelia. "Miksi hän tuonne menee?" ajattelin mielessäni. Käänsin päätäni ja näin johtajan pesän edessä istuskelevan Akiran. Hänellä oli kai vahtivuoro. Pensastunnelin edessä ei ollut ketään vahdissa, jostakin syystä. Kävelin pitkin pensasmuurin seinämää, jottei entinen mentorini huomaisi minua. Seurasin koko ajan tuulen kulkua, jottei ominaistuoksuni leijuisi hänen suuntaansa. Astuin nopeasti pensastunneliin. Toivottavasti kukaan ei nähnyt minua. Etsin leirin ulkopuolella oranssin ystäväni hajua. Minne hän olisi voinut mennä? Tuoksujälki kulki suoraan kohti Vesiklaanin rajaa. Höristin korviani. Mitä asiaa hänellä sinne on, keskellä yötä? Lähdin hiipimään hiljaa hajujäljen perään. Selkäpiitäni karmi liikkua pimeässä metsässä tähän aikaan yöstä. Onneksi kuunvalo valaisi hieman tietäni. Seurasin hajujälkeä joelle saakka. Vilkuilin ympärilleni. Missä se typerä karvapallo oli? Yhtäkkiä kuun edestä siirtyvät pilvet valaisivat joen. Joessa oleva laakea, suuri kivi, jolla yleensä kalastin, oli nyt kahden hahmon käytössä. Tunnistin Inarin ja Athenan. Minua kismitti. Mitä he oikein tekivät? Nousin pois pusikoista ja huudahdin: "Mitä te typerät karvapallot teette?" Molemmat käänsivät päänsä nopeasti minua kohti. Heidän silmänsä olivat kuin viirut. Ehkä ei ollutkaan niin hyvä idea näyttäytyä. Ehkä he hyökkäisivät kimppuuni. Kynteni tulivat esiin ja raavin niillä maata tuohtuneena. Teki mieli jahdata nuo kaksi reviirittömälle alueelle saakka. "Ian, minä...Tiesin että reagoisit näin", Inari tokaisi vakavana. Miksi hänen äänensä oli niin kylmä? Eikö meidän ystävyytemme merkinnyt hänelle enää mitään? "Selvä, ymmärrän", huokaisin kääntyen pois päin heistä. Olin menettänyt ystäväni. "Ian, älä mene", Athena tokaisi yhtäkkiä. Käänsin pääni häntä kohti. Inari katsoi muualle. Tuskin halusikaan nähdä minua. Valkoruskea naaraskissa hyppäsi kylmään veteen ja ui rannalle minun luokseni. "Älä syytä Inaria tästä", hän pyysi katsoen minua anelevasti sinillä silmillään. Mikä tuota parantajaa vaivasi? "Tiedät, että olet parantaja. Mitä te oikein luulette tekevänne?" sähisin vihaisesti takaisin. Athena vilkaisi Inariin, joka yhä katsoi poispäin. Athena ei enää vastannut mitään. Hän vain tuijotti tassuihinsa. "Teinä lopettaisin heti, tai joudun kertomaan teistä molemmista Vesi- ja Tuliklaanin johtajille", uhkasin kylmästi. Ihan oikein heille. "Ehkä sinun ei tarvitse kertoa", kuului tuttu, etäinen ääni. Vilkaisin taakseni. Se oli Carwyn. Inari hypähti nopeasti rannalle sähisten: "Sinuthan on karkoitettu!" Carwyn katsoi oranssiin soturiin vihaisesti: "En ole hyökännyt Kain kimppuun!" Athena katsoi meitä hölmistyneenä, hän astui askeleen taaksepäin. "Eikö hän ole Tuliklaanista?" hän kysyi varovaisesti. "Ei ole!" Inari sähähti vihaisesti Carwynille. Carwyn alkoi äristä ja murahti: "Siinä tapauksessa voisin kertoa sinun ja Athenan salaisista puuhistanne. Miltä se kuulostaisi?" Inari hiljeni ja hän käänsi katseensa kohti Athenaa. "Todista olevasi syytön", huokaisin. En jaksaisi nyt käyttää kynsiä tai hampaita. Asia voitaisiin ratkaista puhumalla. "Sinun ei tarvitse todistella mitään nyt, tule mukaamme Tuliklaanin leiriin", kehotin häntä rauhallisella äänellä. "Selvä", Carwyn tokaisi ja lähti astelemaan kohti leiriä. "Luotatko SINÄ häneen?" Inari kysyi kylmästi minua tuijottaen. "Kyllä, toisin kuin ERÄÄT luottavat minuun", vastasin huiskaisten siniharmaata häntääni Inarin kuonolle ja lähdin astelemaan Carwynin perään. Kuulin Inarin sanovat Athenalle heipat ja sitten hän juoksi minut kiinni. Astelimme kaikessa hiljaisuudessa Tuliklaanin leiriä kohti.

Akiran näkökulma

Istuskelin leiriaukiolla tarkkaillen hiljaista leiriä. Olin päättänyt ottaa vahtivuoron, sillä en ollut saanut enää unta Katen tapaamisen jälkeen. Mistä aloittaisin etsinnät? Pitäisikö minun hivuttautua jokaisen klaanin leiriin etsiäkseni hyökkääjää? Ei nyt sentään, jotain muuta olisi keksittävä. Olisipa Carwyn täällä, niin hän voisi puhua puolestaan. Kuulin rapinaa pensastunnelilta. "Askelia!" hätkähtin nousten neljälle jalalle. "Kuka siellä?" kysyin vakavana. Yhtäkkiä oranssivalkoinen hahmo ilmestyi eteen. "Carwyn...?" kysyin hämmentyneenä. Hänen takaansa ilmestyivät Ian ja Inari. Mitä he tähän aikaan ulkona tekivät? Carwyn katsoi minua surullisesti ja sitten käveli luokseni. "Akira, sinun on uskottava minua...Minä en hyökännyt Kain kimppuun!" Carwyn tokaisi katsoen minua lohduttomana. Tiesin hänen puhuvan totta. "Uskon sinua", huokaisin ja katsoin ystävääni hymyillen. "Miksi luotat häneen?" Inari kysyi tympääntyneesti. "Akira tietää mitä tekee", Ian tokaisi katsoen Inaria toruen. Inari ei ollut vielä päässyt yli isänsä kuolemasta, selvästikkään. "Voin kertoa sinulle siitä illasta, milloin Kain kimppuun hyökättiin", Carwyn tokaisi ja istahti viereeni. Ian ja Inari istuutuivat myös. "Kerro pois", kehotin häntä. Ehkä saisimme tietää jotain, mikä johdattaisi meidät hyökkääjän jäljille. "Sinä iltana menimme saalistamaan Cristan ja Nilan kanssa. En itse aluksi halunnut lähteä mukaan, sillä sää oli mitä kehnoin. Tiesin, että myrsky oli tulossa, mutta Crista ja Nila pyysivät, joten kai minun oli pakko mennä. Menimme Tuliklaanin rajalle saalistamaan. Hajaannuimme sinne päästyämme. Kuitenkin, pilvet pimensivät koko metsän, joten saalistuksesta ei tullut mitään. Kostea ilmasto esti minua kovin hyvin haistamasta mitään, joten luovutin ja jäin odottamaan toisia Tuliklaanin rajalle. Yhtäkkiä Nila juoksi pusikosta luokseni ja huudahti: "Mitä sinä olet mennyt tekemään?!" Katsoin häntä hämmentyneenä, en tajunnut mistä oli kyse. "Älä esitä tietämätöntä! Miksi hyökkäsit Kain kimppuun!? Näin sinut!" hän jatkoi tuohtuneena. Olin hädissäni. "Onko Kain kimppuun hyökätty? Se en ollut minä!" puolustin itseäni, muttei se riittänyt. Siinä samassa sade puhkesi ja vettä alkoi satamaan kaatamalla. Kuulin kovan kolahduksen rotkon pohjalta kaikuna. Kuulin veden virtaavat alhaalla kohisten. Silloin Nila huusi: "En voi uskoa että teit niin! Häivy! Et ole Tuliklaanin soturi, vaan petturi!" Hän tönäisi minua ja minä...Horjahdin. Kaaduin rotkoon. Pian tunsin tukehtuvani, vesi kohisi korvissani. Olin joutunut tulvaveden pyörteisiin. Kivet tulivat eteeni tuon tuosta ja vesi hakkasi kehoani vasten niitä. Pystyin väistämään osan kivistä, mutta vasta alajuoksulla pääsin pois vedestä. Nousin vedestä lopen uupunena. Tiesin, etten voisi palata nyt, joten en palannut. Kuitenkin, halusin kertoa totuuden joten olet nyt palannut", Carwyn kertoi värisevin äänin. Huomasin, että hänen kehonsa värisi. Hänen turkkinsa oli rähjäinen ja siinä oli kuivunutta verta. Nila ei kertonut mitään siitä, että olisi tiputtanut Carwynin veteen. "Nila...Miksi hän teki niin? Miksi hän ei kertonut nähneensä jonkun hyökkäävän Kain kimppuun? Hänhän on silminnäkijä!" tokaisin hämmentyneenä. Kuulin askelia johtajien pesästä. "Taisin herättää Kaylan", ajattelin mielessäni rauhattomana. Missä vaiheessa tummanruskea naaras oli herännyt? "Carwyn, taidat olla väliaikaisesti pois syytösten alla. Tutkimme asiaa vielä toisen kerran. Mutta tosiaan, et saa liikkua leirissä vapaasti. Jonkun soturin on oltava aina mukanasi", Kayla tokaisi astuessaan ulos luolasta. Hän näytti rauhoittuneelta ja huojentuneelta. "T-Tarkoitatko tosiaan, että saan jäädä?" Carwyn kysyi ilahtuneena. Kayla nyökkäsi hymähtäen. Käänsin katseeni Inariin ja Ianiin. "Mitä te kaksi teitte tähän aikaan ulkona?" kysyin. "He olivat saalistamassa, kun löysin heidät. Taisi nälkä yllättää", Carwyn tokaisi. Nyökkäsin. Kävi järkeen, ehkä saaliskasassa ei ollut enää tuoretta riistaaa. "Mutta nyt meidän kaikkien kannattaisi mennä nukkumaan", Ian tokaisi haukotellen. "Totta, mutta kuka jää vahtimaan Carwyniä?" Inari kysyi terävästi. Huokaisin. "Carwyn, jos haluat, voit jäädä kanssani vahtiin", tokaisin ystävällisesti oranssivalkoiselle urokselle. Hän nyökkäsi ja hymähti. "Hyvää  vahtivuoroa siis", Kayla tokaisi ja asteli takaisin pesäänsä. Ian lähti kävelemään pikavauhtia soturien pesälle. Inari käveli kauempana jostain syystä. Katsahdin taivaalle. Ehkä asiat selviäisivät sittenkin.