The Legend of Akira

Uusi löytö

Lumi johdatteli meitä aitojen välissä. Olimme onnistuneet välttämään ihmiset ja autot. Vaikka ajatus tästä paikasta sai minut hermostuneeksi, oli jatkettava eteenpäin. Kaikki astelivat varovaisesti perässäni. He eivät uskaltautuisi harhailemaan joukosta outoon paikkaan. Lumi pysähtyi kivisen ja punaisen aidan luokse. Sen toisella puolella kohosi keltainen talo. "Tuolla on yksi Vesiklaanin entinen jäsen", Lumi kertoi minulle ääni väristen. Oliko hän hermostuksissaan? Käänsin katseeni muihin ja kerroin tiedon heillekkin. Zero nyökkäsi ja hyppäsi aidalle Leo perässään. Kuulin ärhäkästä murinaa aidan toiselta puolelta, heti kun kissat ehättivät aidan reunalle. Hyppäsin myös leveälle aidalle. Pihalla juoksenteli vapaana keltaturkkinen koira, joka muistutti minua Acesta hänen samanlaisen ulkonäkönsä kanssa. "En ole koskaan nähnytkään koiraa istumassa aidalla", koira naurahti ivallisesti. Ei, se ei ollut yhtään samanlainen kuin ystävällinen oppilastoverini. "Se johtuukin siitä, että olen kaltaistasi kotikoiraa parempi kiipeämisessä, juoksemisessa, hyppäämisessä, tappelussa...Melkeinpä kaikessa", pistin takaisin hypäten alas aidalta ja tuijotin koiraa silmiin. Hetken tujotuksen jälkeen huomasin epävarmuuden hänen sinisissä silmissään. "E-Ei ollut tarkoitus ärsyttää...", hän totesi ääni väristen. "Asuuko tässä talossa kissaa?" kysyin ystävällisesti hymyillen. Koira katsoi minuun tyrmistyneenä. "K-Kyllä täällä yksi valkoinen kissa asuu...", hän totesi yhä epävarmana. Ginny ja Ash tulivat myös yli aidan istumaan viereeni. "Ongelmia, Akira?" Ash kysyi minulta viileästi. "Ei, ei tästä kotikoirasta ole ongelmaa. Tulkaahan, Zero ja Leo", vastasin ja vilkaisin kahteen kissaan aidalla. Molemmat hyppäsivät alas ja kiiruhtivat luokseni. "Mitä...Keitä olette?" koira kysyi siniset silmät ammollaan. "Klaanien jäseniä. Siellä meidät koulutetaan vahvemmiksi kuin te lellityt kotikoirat. Olen onnellinen, että jätin kaltaisesi elämän", totesin viileästi ja heilautin häntääni astellessani talon ikkunalle. Koira jäi katsomaan meitä paikalleen. Zero hyppäsi ikkunalaudalle ja katsoi sisään. Haistelin ilmaa. Haistoin kissan ulkona, en sisällä. "Keitä nuo ovat, Kai?" kuulin äänen takaani. Se valkoinen kissa oli istuutunut keltaturkkisen koiran viereen. "Sanovat olevansa... Klaaneista. Tuntuvat etsivän sinua", koira kertoi kissalle merkitsevästi. Tiesikö hänkin jotain klaaneista? Kissan silmät suurenivat, muttei pelosta, vaan epäuskosta. Kissa asteli Ginnyn luokse ja istahti hänen eteensä. "Se on totta...Olet Vesiklaanista?" kissa totesi katsoen tyhjyyteen. Hän katsoi sitten Ashiin ja totesi: "Veriklaani. Sitä ominaishajua e unohtaisi koskaan." Hän käveli Leon luokse ja katsoi häneenkin ilmeettömösti "Tuuliklaani...", hän totesi ja piti tauon, sitten jatkoi kohdallani: "Tuliklaani. Mitä teette täällä?" Vilkaisin Ginnyyn. Ginny nyökkäsi ja asteli valkean naaraan luokse. "Hei, olen Ginny. Olen Vesiklaanista, kuten huomasit. Olemme tulleet hakemaan entiset klaanien jäsenet takaisin korjatksemme virheemme karkottaessamme teidät", hän kertoi ystävällisesti. "Nimeni on Aria. Kuulun Vesiklaaniin. Olen odottanut lähdöstäni saakka, että meidät haettaisiin takaisin. Mutta... Ennen lähtöäni haluan sanoa hyvästit pennuilleni", hän vastasi ystävällisesti takaisin. Hän katseli maahan surullisesti vihreillä silmillään. "Mitä, aiotko oikeasti lähteä? Kerroit minulle klaaneista, olit suutuksissasi ja vannoit ettet ikinä palaa!" keltaturkkinen koira tuhahti. "Se oli silloin. Ajat muuttuvat, sinunkin pitäisi se ymmärtää Kai", Aria totesi katsoen kylmästi Kaihin. Hän kääntyi takaisin meihin ja totesi: "Pentuni olivat vielä pieniä, kun meidät karkotettiin. Minun piti luovuttaa ne muiden ihmisten huostaan, etteivät ne veisi heitä pois luotani." Antaisimme hänelle tietenkin aikaa. "Saat aikaa auringon laskuun", totesin ystävällisesti. Hän nyökkäsi ja kääntyi pois kannoiltaan. Pian hän katosi aidan taakse. "En vain ymmärrä", Kai totesi hämmentyneenä. Leo käveli Kain viereen ja selitti hänelle: "En usko, että Aria on koskaan viihtynyt täällä. Hän halusi aina vain takaisin kotiin." Kain ilme muuttui ymmärtäväiseksi. "Saanko hyvästellä hänet, ennen kuin lähdette?" Kai kysyi hermostuneena. Nyökkäsin, nyt keltaturkkinen koira rauhottui. "Onko isäntäsi kotona?" kysyin Kailta ystävällisesti. Jos hän näkisi meidät, olisimme pulassa. "Ei, hän lähtee joka päivä iltaan asti pois kotoa", hän totesi hymyillen. "Hyvä, kiitos", kiitin Kaita kohteliaasti ja venyttelin jäseniäni. Lumi istui aidalla osottaen. Katsoin häneen kysyvästi. "Se yksi vielä pitää hakea ennen auringon laskua", hän muistutti hermostuksissaan. Nyökkäsin ja käännyin Leon puoleen. "Jää sinä tänne jonkun kanssa, käymme vielä sen viimeisen kissan luona", kerroin hänelle. "Voit luottaa minuun", hän lupasi. "Ja minuun, haluan levätä vähän", Ginny totesi ystävällisesti. "Minäkin jään tänne odottamaan", Ash totesi. Nyökkäsin. Eli mukaan lähtisivät nyt minä ja Zero. Heilautin häntääni lähdön merkiksi. Hyppäsin aidalle, vilkaisin viimeisen kerran pihamaalle ja hyppäsin lumiselle tielle seuraten valkeaa naarasta kohti viimeistä etappia.