The Legend of Akira

Etsintä alkaa

Avasin silmäni. Tuoksut tulvahtivat sieraimiini vahvana, ja siihen sekoittui hiveinen veren haju. Huomasin isäni, joka makasi viereisellä makuupaikalla: hänkin oli haavoittunut. Minulle tuli syyllinen olo nähdä isäni siinä. Jos en olisi hankkiutunut vaikeuksiin, hän olisi haavoittumaton. Hyde laittoi kaulaani jotain töhnää. "Mitä tuo on?" kysyi nyrpistäen nenääni. Se haisi hirveältä. "Tämä saa haavasi paranemaan, pahoittelen hajua", mustavalkoinen parantaja totesi kastaen tassunsa töhnään ja sivellen sitä kaulaani. "Yhm, kiitos, kai?" vastasin nöyrästi. Alyssa oli hoitamassa Zeroa. Se paransi hieman oloani. "Tuleeko hän kuntoon?" kysyin huolestuneena. Hyde nyökkäsi kasvoillaan mitäänsanomaton ilme. "Voi sinua, Inari. Aina huolehtimassa muista, kun itse olet loukkaantunut", kuulin emoni äänen viereltäni. Kellanvärinen naaras katsoi minua ruskeilla silmillään lempeästi. Se sai minut hieman vaivaantuneeksi, olin huolettanut häntä ja isääni. "Isä, oletko kunnossa?" kysyin tuijottaen yhä oranssia turkkia vierelläni. Siinä samassa Ian astui sisään luolaan huolestunut ilme kasvoillaan. Ei kai hänkin? "Oletko kunnossa, Inari?" hän kysyi hymyillen. Kipu kaulassani muistutteli haavasta. "Enköhän minä", vastasin totisena. En halunnut huolettaa häntäkin. "Kysyisitte ennemmin, miten Zero voi...", ajattelin mielessäni, sillä en tohtinut sanoa sitä ääneen. Oliko hän nukahtanut vai oliko hän tajuton?" Tuijotin yhä haavaa hänen lavassaan. Se levittyi sieltä asti puoliväliin oikeaa jalkaa. Se näytti kivuliaalta. Alyssa laittoi juuri samaa tahnaa hänen jalkaansa, kuin minun kaulaani. Tuijotin vain herkeämättä. Olisipa hän pian kunnossa.

Haukottelin väsyneenä. Tuskin olin saanut silmällistäkään unta. Tuntui oudolta, kuin jokin olisi vialla. Nousin pois makuupaikaltani. Päivä oli varmaankin jo pitkällä, sillä ketään muuta ei näkynyt luolassa nukkumassa. Paitsi tietenkin yövahdit, Ben ja Ivy. Benin punaruskea turkki kohoili rauhallisesti. Ivykin nukkui sikeästi. Ainakin he saivat unta, vaikka he tykkäsivät siitä tehtävästä. No, oma yövahtivuoroni oli tuossa pari auringon laskua sitten, ja onhan se ihan mukavaa, kunhan osaa pysyä valppaana koko yön ajan. Haukottelin hieman ravistellen väsymystä pois raajoistani. Astelin ulos auringonpaisteeseen. Näin aukion toisella puolella astelevan Acen, joka minut huomattuaan suuntasi luokseni. "Akira! Tämä on todella tärkeää!" hän huudahti. Katsoin häntä kysyvästi. Mistä hän oikein puhui? "Zero on haavoittunut! Jokin kettu kuulemma hyökkäsi heidän kimppuunsa...Inari haavoittui myös!" Ace kertoi hätäisenä. "Mitä hän teki täällä?" kysyin hämilläni. Tällä kertaa se kettu ei voinut olla Katie...Hänhän oli kuollut? Minun olisi kohta käytävä katsomassa miten Kazen entinen oppilas ja Zero voivat. "Ian kertoi, että hän puhui jostain Katiesta. Tietenkään niitä viekkaita petoja ei kannata uskoa, vai mitä?" Ace vastasi mietteliäästi. "Katiesta!?" ajattelin mielessäni hämmetyneenä. Voisiko se olla...Katien emo tai isä tai jopa veli tai sisko? Jos oli, hänellä olisi oikeus tietää Katien kuolemasta, vaikka he kettuja olivatkin. "Niin...Kiitos tiedosta, nähdään myöhemmin", totesin hymähtäen ja lähdin astelemaan kohti parantajan pesää. Näin Ianin, joka asteli ulos luolasta. "Hei!" tervehdin hymyillen. Siniturkkinen kolli näytti apealta. Varmaankin johtui Inarista ja Zerosta. "Ian, oletko kunnossa?" kysyin, kun hän ei vastannut. Hän havahtui omista maailmoistaan ja käänsi katseensa minuun. "Ai..Anteeksi, olin ajatuksissani", hän vastasi hiljaa. Hän ei todellakaan vaikuttanut olevan kunnossa. "Kuulin Inarista, onko hän kunnossa?" totesin hetken hiljaisuuden jälkeen. "On hän, Hyde pitää hänestä huolen", Ian vastasi nopeasti. "Mitä tarkalleenottaen tapahtui?" kysyin varovasti. En haluaisi hirveästi häiritä häntä nyt, kun hän oli tuossa tilassa. "Me menimme Inarin kanssa saalistamaan. Yhtäkkiä kuulin kauhean rääkäisyn ja sitten haistoin sen ketun. Kiipesin puuhun ja löysin Inarin puusta kauhistuneena tuijottaen sitä kettunaarasta. Sen jälkeen hän ehdotti, että hän harhauttaisi sitä kettua, jotta pääsisin leiriin hakemaan apua. Suostuin ja hän lähti juoksemaan kettu kintereillään. Sain haettua apua ja löysimme Inarin haavoittuneena ja siinä tohinassa myös Zero haavoittui. Kettu häädettiin pois reviirittömille alueille Tuuliklaanin reviirin läheisyydestä. E-En osaa sanoa muuta", Ian kertoi tuijottaen käpäliänsä. "Kiitos tiedoista, menen nyt katsomaan Inaria. Ja hei, hän tulee kyllä kuntoon, älä huoli", vastasin hymyillen. Ian nyökkäsi ja lähti astelemaan kohti saalisluolaa. Katsoin hänen peräänsä surullisena. Teki pahaa nähdä hänet tuollaisena. Astuin sisään luolaan. Hetken kuluttua näin jo paremmin pimeässä ja aloin erottomaan hahmot luolassa. Kauempana perällä Alyssa hoivasi Zeroa ja hänen vieressään makasi hänen poikansa Inari. Oranssi kolli vain tuijotti isäänsä huolestuneen näköisenä. Rachel asteli Zeron viereen ja asettui makaamaan kumppaninsa rinnalle. Hyde laittoi vielä jotain Inarin kaulaan ja sitten siirtyi Zeroa hoitamaan. Inari ei ollut vieläkään kääntänyt katsettaan Zerosta. "Oletko kunnossa, Inari? Miten Zero voi?" kysyin astellet oranssin kollin seuraksi. "Ehm, olen minä kunnossa. En tiedä Zerosta, h-hän on vain nukkunut koko aamun", Inari vastasi murtuneena. "Hän tulee kuntoon", rohkaisin hymyillen. "Mitä jos ei?" hän kysyi hiljaa. Siihen en halunnut vastata, enkä sitä halunnut ajatella. Olimme niin hyviä ystäviä Zeron kanssa, en haluaisi menettää häntä. Minun olisi siirrettävä ajatukseni muualle, niin kuin Inarinkin. Hyde ja Alyssa hoitaisivat Zeron kuntoon. "Jos etsisin nyt sen ketun kynsiini, jotta voisin puhua hänelle", ajattelin. Säntäsin pois luolasta ja lähdin juoksemaan kohti pensastunnelia. Se kettu olisi löydettävä, hänen olisi saatava tietää!