The Legend of Akira

Mitä haluatte?

Oli kulunut vähän alle kuu Olgan ja Nickin ilmestymisestä. Ehkä he olivat jo saaneet paikkansa Vesiklaanissa. Ainakin ehkä näkisin heidät tänä iltana klaanikokoontumisessa. "Akira, joko olet käskenyt jonkun tarkistamaan rajat?" Kayla kysyi ystävällisesti hymyillen. Nyökkäsin. "Laitoin Toran asialle", kerroin. Kayla nyökkäsi ja asteli saalisluolalle. Näin Kazen ja Nadian pennut telmimässä leirin aukiolla. Halo läimäisi tassullaan leikillisesti harmaamustaa naarasta, joka ehti pois alta ennen kuin hänen veljensä ehti osua. Axel nappasi Halon hännän ketterästi riemuiten. Astelin pentujen luokse. "Hei, Akira!" Kaira tervehti heti ensimmäisenä tuijottaen minua vihreillä silmillään. "Hei!" Halo ja Axel huudahtivat yhteen ääneen. "Heippa, pennut. Mitäs teille kuuluu?" kysyin naurahtaen. "Emme me enää mitään pentuja ole! Pian olemme sotureita!" hopeaturkkinen urospentu älähti ja hyppäsi selkääni. "Axel, jos olisit soturi, olisit todella huonokäytöksinen sellainen", Halo totesi nuolaisten mustaa tassuaan. Hän katsoi veljeään sinisillä silmillään viekoittelevasti. "En minä ole huonokäytöksinen. Suojaan leiriä tunkeilijoilta. Raawr!" Axel murahti leikillisesti hyppien selkäni päällä. "Olenko minä tunkeilija?" naurahdin huvittuneena. Kaira oli juuri sanomassa jotain, mutta pensastunnelin luota kuului Toran huuto: "Tunkeilijoita!" Hätkähdin ajatuksistani. Axel hyppäsi pois selkäni päältä ja oli lähdössä Toran luokse, mutta ehdin estää hänet menemällä eteen. "Tämä asia ei kuulu pennuille, menkää emojen pesään." käskin heitä. En haluaisi, että he olisivat vaarassa. Axel katsoi minua mulkoillen, mutta lähti silti kohti luolaa samalla mutisten. Kaira ja Halo seurasivat perässä tottelevaisina. Huokaisin helpotuksesta ja jolkottelin Toran luokse. Kayla oli jo hänen luonaan. "Mistä on kyse?" hän kysyi. Ehätin heidän luokseen. "Haistoin tuntemattomien susien ominaistuoksuja. Ne eivät kuulu millekkään klaanille. Tuoksut löytyivät Veriklaanin rajan ja meidän rajamme tuntumasta. Mitä teemme?" Tora kertoi huohottaen. Kayla katsoi maahan ja pysyi hiljaa. Hän varmaankin mietti ratkaisua. "Voisimme vartioida sen osan rajaa enemmän ja voisin seurata jälkiä niin, etteivät ne tunkeilijat haistaisi meitä", ehdotin, kun odottaminen alkoi tuntumaan liian pitkältä. Kayla vilkaisi minuun ja nyökkäsi. "Haluan, että otat mukaasi joitakin sotureita", Kayla totesi epäröiden. "Tiedän, ettet halua asettaa sotureitasi vaaraan, mutta minä menen Akiran kanssa", Tora totesi. Kayla nyökkäsi hitaasti. "Keitä muita lähtee mukaan?" hän kysyi. Kiersin katsettani aukiolla. Silmiini osui Ryder ja Blake. "Haluan ottaa Blaken ja Ryderin mukaan, jos se sopii", totesin katsoen Kaylaa silmiin. "Selvä...Olkaa varovaisia", hän vastasi. Nyökkäsin. Tora oli jo kävellyt Ryderin ja Blaken luokse. He lähtivät hetken kuluttua Toran mukaan astellen luokseni. "Keitä ne tunkeilijat ovat?" ajattelin mietteliäänä astuessamme ulos leiristä.

Johdin muita kohti Veriklaanin rajaa. Tora asteli vierelläni haistellen ilmaa tarkkaavaisesti. Blake ja Ryder vilkuilivat ympärilleen koko ajan vahtien ympäristöämme. Katsoin eteenpäin etsien samalla tuntemattomien susien hajuja. Pääsimme rajan luokse, ja nyt haistoin kiperät tuoksut, jotka olivat ympärillämme. "Ne röyhkeät piskit!" Ryder murisi. Astelin haistelemaan tuoksuja. Vaikutti siltä, että tunkeilijat olivat ylittäneet rajan vain ärsyttääkseen, sillä kauemmas reviirillemme ei oltu uskallettu tunkeutua. "Mitä ne ajavat takaa?" Blake kysyi ärsyyntyneesti. Astelin yli rajan reviirittömälle alueelle. "Etsitään ne kuolanaamat", totesin ärähtäen ja jatkoin maan haistelua tarkkaavaisesti. "He ovat varmaankin menneet pellon ylitse", kuiskasin muille. He nyökkäsivät ja jatkoivat perässäni hiipimistä. He tarkkailivat ympärillämme olevaa avaraa aluetta petojen varalta. Kiipesin puuhun päästessäni metsän reunaan. Muut kiipesivät perässä viereisiin puihin. Seurasin tuokuvanaa puiden oksilla hyppien. Tein hypyistäni mahdollisimman äänettömiä, ettei puujuoksuani huomattaisi. Pian huomasin tuoksun vahvistuvan ja pysähdyin yhden puun oksalle. Näin Katien luolan. Ne johtivat sinne ja sieltä ulos. Karvani nousivat pystyyn. "He olivat tehneet jotain Katielle!" ajattelin vihaisesti. Ryder kuiskasi minulle viereisen puun oksalta: "Mitä nyt?" Pudistin päätäni ja hyppäsin seuraavan puun oksalle. Haistoin Katien ominaistuoksun sekoittuneena tuntemattomien hajujen joukkoon. Oliko hän heidän vankinsa vai apurinsa? Jatkoin tuoksujen seuraamista kolmen kokeneemman soturin seuratessa minua. Ehkä voisin antaa kerrankin jonkun heistä auttaa. Pysähdyin taas oksalle. "Hajaannutaan", kuiskasin muille hiljaa. "Se olisi hyödyllisempää", Tora järkeili ja nyökkäsi Ryderille ja Blakelle. Tora lähti kiertämään oikealta, Blake perässään kauempaa ja Ryder hyppeli kauemmas minusta tarkkaillen siten laajempaa aluetta. Jatkoin matkaa seuraten Katien ominaistuoksua. Pian tunsin tuoksun voimistuvan ja pysähdyin paikalleni. Näin nyt aukion, jolla näin suuren lauman susia. "K-Kuin neljä klaania!" ajattelin hämmästyneenä. Aukion keskellä seisoi vitivalkoisen turkin omaava uros, jonka vieressä näin tutun hahmon. "Katie!" ajattelin mielessäni nähdessäni oranssin naaraan. Hän oli jonkun mustaturkkisen susinaaraan otteessa. Katie yritti pyristellä irti otteesta, mutta naaras piti hänen niskastaan kiinni lujasti hampaillaan. Uros puhui laumalleen kovaäänisesti. Höristin korviani kuullakseni paremmin. "On aikamme palata! Tämä idiootti kettunarttu näytti meille lopullisen tien takaisin klaanien luokse. Ne idiootit...Tuliklaani...Heistä kukaan ei tiennyt minkä virheen he tekivät karkoittaessaan minut. Minä, Haxe, olen päättänyt, että klaanien reviirit ovat nyt meidän OMAN klaanimme reviiriä! Yöklaani! Aikamme on tullut! Klaanit saavat maksaa karkottaessaan minut! Nämä alueet kuuluvat nyt meille, yksinäisille, hylkiöille, eri laumoille ja vaikka kaikille susille...MUTTA", valkoinen uros piti tauon ennen kuin jatkoi, "tässä klaanissa ei ole sijaa Tuuli-, Vesi-, Veri- tai Tuliklaanille! Muistakaa se, klaanitoverini!" Hätkähdin taaksepäin. He aikoivat hyökätä! Huomasin, että Tora, Ryder ja Blake olivat jo vierelläni. "Tämähän...On kauheaa", Tora totesi tuijottaen suurta Yöklaania. "Meidän on palattava ja varoitettava kaikkia!"

Juoksimme kuin tuulispäät Tuliklaanin reviirille. Kaikkia klaaneja pitäisi varoittaa mahdollisimman nopeasti! Ei ollut tietoa, kuka tämä Haxe oli, mutta hän oli selvästi vaarallinen ja tosissaan. Päästyämme leiriin Kayla oli jo vastassa. Nähtyämme kauhistuneet ilmeemme hän säikähti hieman itsekkin. "Mistä on kyse?" hän kysyi ihmeissään. "Yöklaani...Hyökkäys...Pitää varoittaa muita!" huudahdin puuskuttaen raskaasti. Tora sai hengityksensä tasattua ja alkoi selittämään: "Nyt on tosi kyseessä! Klaanien kimppuun aiotaan hyökätä!" Kayla näytti vakavalta ja kysyi: "Kuka?" Blake astui eteen ja totesi: "Joku Haxe-niminen valkoinen urossusi. Haluaa vallata klaanien reviirit omalle klaanilleen, Yöklaanille." Nyt Ryder astui eteen ennen kuin Kayla ehti vastata: "Meidän on varoitettava muita klaaneja heti. Aurinko oli laskussa. "Klaanikokoontuminen", Kayla totesi. Hän hyppäsi pesänsä yläpuolella olevalle kivipaadelle ja huusi: "Jokainen kynnelle kykenevä klaanikokoukseen! Tämä on erityisen tärkeää!" Kaikki kiiruhtivat ulos pesistään, jopa Duke joka oli viettänyt vanhuudenpäiviään klaanivanhusten pesässä. Hän oli hyvin huonokuntoinen, mutta ei koskaan kieltäytynyt kokouksista. Rachel, Zero, Red ja Luna astelivat ensimmäisinä soturien pesältä aukiolle. Ruby ja Nathan juoksivat paikalle Inari ja Ian perässään. Pian kaikki olivatkin jo paikalla. Kayla katsoi klaaniaan kauhusta kankeana. Hiljaisuus kesti hetken, ennen kuin Kayla aloitti: "Tuliklaani. Klaanien kimppuun aiotaan hyökätä. Meidän on valmistauduttava taisteluun. Kokoontumisessa varoitamme muita klaaneja ja yritämme koota kaikki klaanit yhteen taisteluun Yöklaania vastaan. Pennut ja heidän emonsa, tiineet ja vanhukset jäävät tänne." Silver astui eteen vaivalloisesti  ja huusi vastalauseen: "Minuahan ette tänne jätä! Puolustan klaaniani kuolemaan saakka!" Bella ja Jet kävelivät ystävänsä vierelle ja tuijottivat tuimasti Tuliklaanin johtajaan. "Ajattelen teidän parastanne", Kayla totesi katsomatta klaanitovereihinsa. Klaanin jäsenet alkoivat kauhistuneena puhumaan toisilleen. "Mitä  jos häviämme?" joku vinkaisi. Tästä ei tulisi mitään, jos kaikki huutaisivat kauhuissaan apua. Astuin aukion keskelle ja huusin: "TULIKLAANI! OLEMMEKO ME TULIKLAANILAISIA, VAI HIIRIÄ?! MIKÄ ESTÄÄ MEITÄ PUOLUSTAMASTA ALUETTA, JOKA ON OLLUT MEIDÄN JO PITKÄN AIKAA! MEILLÄ ON OIKEUTEMME SIIHEN! ME VOITAMME, OLEMME VOITTAMATTOMIA VESI-, VERI JA TUULIKLAANIN RINNALLA! LUOTTAKAA MEIHIN!" Aukio hiljeni täysin kaikkien tuijottaessa minua. Vilkaisin Kaylaan, joka katsoi minua kiitollisesti. "Nyt, kaikki taisteluun lähtevät valmistautukaa! Lähdemme kokoontumiseen varoittamaan muita klaaneja. Mukaamme lähtee vain minä, Tora, Ryder, Blake ja Akira. Emme halua rasittaa muita. Pysykää rauhallisina", Kayla totesi hypäten alas kalliolta. Hän asteli pensastunnelille seuratessani perässä. Pinkaisimme koko joukko juoksuun, en ollut eläissäni juossut niin kovaa. "Nyt on tosi kyseessä!" ajattelin mielessäni melkein hätääntyneenä. Mitä tämä tarkoittasi klaanien kohtaloille?