The Legend of Akira

Paranemisia

Heräsin väsyneenä. Näin taas mustan soturin luolan perällä. Hänet, jonka Ginny toi tänne pyynnöstäni. Hän on kai ollut jo tajuton yön ajan. Alyssa asteli sisään luolaan. Hän käveli luokseni ja totesi: "Huomenta, Akira. Miten voit?" Hymyilin hänelle ja vastasin: "Huomenta, Alyssa. Hyvin voin. Tuota...Miten hän voi?" Osoitin hännälläni mustaturkkista nukkuvaa urosta. "Hän on parempaan päin, en kyllä ymmärrä, mitä hän täällä tekee", Alyssa totesi hieman hämillään. "Hän tappoi Haxen, hän ansaitsee palkkion", totesin viattomasti. Ehkä tappaminen ei ollut hyvä asia, mutta Haxen kohdalla se oli. Haistoin Kaylan luolan ulkopuolella, pian hän astuikin sisään. "Miten hän voi?" Kayla kysyi heti astuessaan sisään. Kayla katsoi urosta mietteliäänä. "Hyvin. Pian hän herää", raidallinen parantaja kertoi ystävällisesti Tuliklaanin johtajalle. "Kayla, tunnetko sinä hänet?" kysyin Kaylalta uteliaasti. Sisään luolaan astui siinä samassa Kate, joka  huudahti heti mustan suden nähdessään: "Astro!" Kayla käänsi katseensa Kateen ja katsoi häneen kysyvästi. valkomusta naaras asteli mustan suden luokse ja totesi: "Kyllä se Astro on, etkö sinä omaa veljeäsi tunnista, Kayla?" Kate katsoi Tuliklaanin johtajaa viekoittelevasti, ehkä hieman omahyväisesti.  "A-Astro on kuollut, ei hän enää elossa ole", Kayla totesi vakavana. "Mutta sinä toivot toisin. Voin todistaa, että tämä on Astro", Kate totesi heilauttaen häntäänsä kohti nukkuvaa urosta. Kate oli juuri herättämässä häntä, mutta Alyssa ehti ennen. "Hänen täytyy levätä, antaisitte potilaiden nukkua!" hän huudahti toruvasti kahdelle naaraalle. Kate tuhahti ja asteli pois paikalta painavan vatsansa kanssa. Kayla asteli hetken epäröinnin jälkeen perässä ulos. Hyde astui siinä samassa takaisin sisään yrttejä hampaissaan. "Tässä nämä, mitä piti hakea varaston täytteeksi. Ai, oletkin jo hereillä. Jos haluat, voit lähteä ulos, mutta koita rauhoittua", hän totesi naurahtaen hampaittensa välistä. Nyökkäsin ja nousin ylös makuupaikaltani. Kävelin ulos, tunsin oloni niin energiseksi päästessäni auringon paisteeseen. "Ja tätä lämpöä kestää kolme kuukautta", ajattelin omahyväisesti nauttien lämmöstä. Näin Cristan lähtemässä ulos Acen seurassa. Sarah katsoi kaumpaa vähän mustasukkaisen näköisenä heidän lähtöään. "Voin veikata, ettei Ace tiennyt mitään", ajattelin hieman naurahtaen. Keltaturkkinen soturi oli aikamoisen kovakalloinen välillä, mutta Sarah kuitenkin piti hänestä, ja se oli suuri saavutus. Valkoisen naaraan kasvaessa hänen luonteensa oli hieman muuttunut, mutta se ei minua hirveästi haitannut. Huomattuaan minut Sarah käveli luokseni ja kysyi minulta: "Eikö sinustakin nuo viisi uutta tulokasta ole vähän...Outoja?" Mietin hetken asiaa. Voi olla. Tunsin itseni koko ajan varautuneeksi heidän seurassaan. Ihme kyllä, Kate ei minua haitannut. Hän oli vain kärttyinen tiineenä oleva vanhuutta lähestyvä emo. "No, jos totta puhutaan...En kyllä luota heihin, vaikka Kain tunnenkin", vastasin ystävälliseen sävyyn hiljaa. "Tunnet Kain? Mistä?" Sarah kysyi hätkähtäen. Hänen äänessään kuului ainoastaan puhdas mielenkiinto. "Matkallamme hakiessamme kissoja takaisin klaaneihin, hän oli Vesiklaanin kissan Arian ystävä. Silti...Hän oli yöklaanilainen, joten olen varautuva häntä kohtaan", kerroin katsellen leiriä tarkkaavaisesti. Sarah nyökkäsi vieressäni mietteliään näköisenä. Näin Kazen, joka minut nähtyään asteli luokseni ja kysyi: "Mitä nyt, Akira?" Siitä tulikin mieleeni, etten ollut laittanut tarkastuspartioita rajoille. "Voitko käydä tarkistamassa rajat?" kysyin hetken mietittyäni. Kaze nyökkäsi ja juoksi pensastunnelille nopeasti. Katselin hänen menoaan ja käänntyin takaisin valkean naaraan puoleen. "Muuten...Onnittelut sinulle ja Laylalle...Siis, teillehhän tulee pentuja?" Sarah totesi hieman epävarmasti. "Kiitos", kiitin häntä kohteliaasti. Onneksi hän ei kantanut enää minulle kaunaa. "Minä taidan tästä lähteä saalistamaan, lähdetkö mukaan vai...?" Sarah totesi astuen pari askelta eteenpäin ennen kuin kääntyi takaisin minua kohti. Pudistin päätäni ja vastasin: "Ei, Hyde ei antaisi minun lähteä vielä leiristä. Haavani eivät ole täysin parantuneet." Sarah vain nyökkäsi ja lähti pensastunnelille. Katsoin hänen peräänsä, ennen kuin lähdin saalistunnelia kohti. Minulla oli hirmuinen nälkä, en edes muistanut, milloin viimeksi olisin syönyt. Tervehdin Coraa, joka seisoi vahdissa. Astelin sisälle luolaan. Siellä näin Kaylan ja Toran juttelemassa toisilleen aterian äärellä. He kuiskuttelivat toisilleen niin hiljaa, etten kuullut. Astelin saaliskasalle ja nappasin sieltä yhden jäniksen. Tiputin sen maahan ja söin nauttien herkullista riistaa. Se oli vieläpä tuoretta. Huomasin Laylan astelevan luolaan Katen kanssa. He näyttivät ihan siltä, että he olisivat ystäviä. Layla johdatti Katen saaliskasalle ja antoi kasasta hänelle pulskan jäniksen. Kesän tulo oli tehnyt selvästi tehtävänsä. Kate otti jäniksen vastaan hymyillen. Layla otti kasasta itselleenkin syötävää ja asteli luokseni valkomusta naaras perässään. "Hei, Akira", Layla tervehti ystävällisesti hymyillen. Kate asettui makuulle syömään kaniaan. "Miten voit?" ruskeavalkoinen naaras kysyi minulta. "Hyvinhän minä, harmi vain, etten pääse ulos kouluttamaan Iania", vastasin hieman harmistuneena. Ianilla ja Inarilla oli vielä puolitoista kuukautta koulutustaan jäljellä, ennen kuin heistä tulisi sotureita. "Aika kuluu nopeasti, nauti vielä kun voit. Kahden kuukauden päästä Nadian ja Kazen pennut ovat valmiita koulutukseensa. Ja lisäksi...kuukauden päästä synnytän pentumme", Lydia totesi. Nyökkäsin. Ja odotin pentujeni näkemistä innokkaasti. Yhtäkkiä Kate liittyi keskusteluuni sanomalla: "Ja tuossa piakkoin synnytän omat pentuni Tuliklaanille." Katsoin häntä yllättyneenä. Luulin, ettei hän halunnut pentujaan klaanillemme. "Ja siitä on suuri apu klaania ajatellen", totesin hymyillen valkoiselle, mustapilkkuiselle naaraalle. Huomasin Ianin ilmestyvän luolaan Inarin kanssa, saaliit hampaissaan. He näyttivät todella tyytyväisiltä saalistusretkeensä. Ian ei tiputtanut rastastaan suustaan, sillä minut nähnessään hän asteli luokseni. Oranssiturkkinen oppilas otti kasasta hiiren ja asteli Ianin perässä luokseni. "Näetkö, Akira! Nappasin sen itse!" siniturkkinen oppilas kertoi ylpeänä itsestään. "Upeaa, Ian", kehuin häntä hymyillen. "Milloin harjoittelemme taas?" Ian kysyi uteliaasti. En tullut ajatelleeksi. "Voisit tulla minun ja Kazen kanssa!" Inari huudahti innoissaan. Ianin ilme kirkastui ja hän käänsi katseensa takaisin minuun: "Saanhan?" Nyökkäsin myöntävästi. Olisin varmaan parin auringon nousun kuluttua taas kunnossa. "Mennään heti kertomaan Kazelle!" Ian naukaisi iloisesti. "Ei hoppua, oppilaat. Kaze on tarkistamassa rajoja, lisäksi teidän olisi syötävä, jotta tulisitte yhtä vahvaksi kuin muut soturit", Kate totesi haukaten kanistaan viimeisiä paloja. Oppilaat vilkaisivat toisiinsa ja asettuivat syömään kanssamme aterioitaan.