The Legend of Akira

Uusi toivo ja menetys

Tarkastelin Kairaa tarkasti. Hänessä ei näkynyt minkäänlaisia sairauden merkkejä. Hän tuoksuikin terveeltä. Hän ei vaikuttanut kuumeiselta, kuten Alyssa oli minulle kuvannut. En ollut edes huomannut Kairan yskäisevän kertaakaan, joten epäilin kyllä, ettei hänellä ollut koko sairautta. "Joko valmista? Haluaisin nukkumaan", Kaira totesi väsyneen näköisenä. Hän näytti kyllä terveeltä...Minua kyllä yllätti se, että Alyssa oli käskenyt minun tarkistaa kaikki klaanin jäsenet. "Enhän minä ollut parantaja tai mitään...", totesin hieman hämilläni. Kaira taisi kuulla sen ja vastasi tuhahtaen: "Parantaja tai ei, minua väsyttää." Nyökkäsin hyväksyvästi. Kaira oli varmaankin terve. Harmaamusta pentuetoverini lähtikin heti juoksemaan emojen pesälle. Siitä tulikin mieleeni. "Mitenköhän Alyssa ja Kate pärjäsivät?" Siirryin Axelin luokse, joka näytti pursuavan energiaa. Hän ei vaikuttanut yhtään sairaalta, mutta hänet piti silti tarkistaa. Alyssa oli kertonut, että sairastuneella koiralla tai kissalla vuosi nenä tai/ja silmät. Kylmän kirsun lisäksi hänellä pystyi olemaan kuumettakin, mutta se oli kuulemma hyvin vaarallista. Vilkaisin tarkasti Axelin sinisiä silmiä: ei vuotoa. Painoin tassullani hänen nenäänsä, joka tuntui oikean lämpöiseltä. Veljeni vaikutti olevan terve. "Voit mennä", totesin hymyillen. Axel nyökkäsi äänettömänä ja lähti kävelemään emojen pesälle. Harmitti hieman joutua pitämään klaanin jäseniä hereillä, mutta jatkaisin tarkastuksia, kunnes kaikki olisi tarkastettu.

En voinut uskoa sitä tunnetta. Tunsin pelkoa ja epävarmuutta. Alyssa seisoi liikkumattomana emojen pesän edustalla, tuijottaen eteensä kauhistuneen näköisenä. "Mitä oli tapahtunut?" ajattelin huolestuneena. Astelin pois aukiolta Alyssan luokse ja taputin häntä mustavalkoraitaisella hännälläni lohduttavasti. "Mikä hätänä, Alyssa?" kysyin ihmeissäni. Ruskearaitainen parantaja tuijotti yhä eteensä vihreillä silmillään. Ilta oli hämärtymässä. Aurinko oli juuri laskemaisillaan taivaanrantaan. Alyssa avasi suunsa yrittäen sanoa jotain. Hän käänsi päänsä minua kohti ja vastasi murheen murtamana: "K-Kate on kuolemaisillaan. En voi tehdä mitään." Hätkähdin uutista. Ei se voinut olla niin! Astuin sisään emojen pesään, näin Katen pilkulliseen turkkiin tarrautuneen vinkuvan naaraspennun. Layla oli painanut päänsä Katen turkkiin. "Miten tämä voi tapahtua?" kysyin hiljaa. Alyssa käveli luolaan sisään ja totesi itseään syyttävästi: "Koska minä en voi auttaa häntä. Hän on menettänyt liikaa verta." Käänsin pääni kohti Alyssaa. Hän katsoi käpäliään surullisena. Nadia kiiruhti heti paikalle. Hänkin oli varmaan ollut läheinen tiineenä olleen naaraan kanssa. Hän tuijotti valkomustaa naarasta ilmeettömänä. Hänen katseensä kääntyi pienokaiseen, joka vikisi lohduttomana. "Voisitko sinä, Nadia...?" kysyin varovaisesti. Pennulle tarvittaisiin sijaisemo. Nadia nyökkäsi surullisena ja asteli naaraan ja pennun luokse. "N-Nadia?" kuului Katen kuiskaus. "Niin, ystävä?" Nadia kysyi silmät surullisena välkkyen. "Pidä huolta hänestä. Pidä huolta Verasta", Kate pyysi ähkäisten. Nadia nyökkäsi myöntävästi. "Toivottavasti Tähtiklaani ottaa minut vastaan, vaikka olen tehnyt hirveitä asioita elämäni aikana. Toivottavasti Verasta kasvaa upea tuliklaanilainen", Kate totesi hymyillen säihkyvin, liiloin silmin. Näin jo hänen silmiensä sumentuvan. "Kyllä Tähtiklaani ottaa sinut vastaan, Kate. Pidämme huolta Verasta. Se on vähintä, mitä voimme tehdä", vastasin katsoen Katea suoraan silmiin. Hänen silmissään välkähti suru ja toivo. "Hyvästi. Kiitos kaikesta", valkomusta naaras totesi hitaasti painaen päänsä maahan. Hänen silmänsä sulkeutuivat hitaasti. "Hyvästi, Kate", kuiskasin hiljaa huomatessani Katen hengityksen hitanevan ja sitten loppuvan. Luolaan laskeutui täysi hiljaisuus. Kävelin luolan  ulkopuolella ja ulvaisin tiedoitusulvonnan Katen kuolemasta. Klaanin jäsenet yhtyivät heti surunvalituksiin missä milloinkin reviirillä. Vilkaisin taakseni. Nadia oli ottamassa vikisevää pentua itsensä suojiin. "Miksi Veran piti jäädä orvoksi?" kysyin surullisena. Vitivalkoinen pentu, jolla oli mustia pisteitä hänen silmiensä alla, oli nyt oman onnensa varassa. "Tulet pärjäämään täällä ja minä pidän siitä huolen", ajattelin päättäväisesti. Ace tuli luokseni nopeasti astellen. "On sinun vuorosi tarkastuksessa", hän totesi. Nyökkäsin ja astelin Halon luokse, joka odotti aukiolla. Miten klaania koetteli niin monet onnettomuudet?

Astelin taas pimeydessä. Toivoin näkeväni Katen, tietääkseni että hän oli todella päässyt Tähtiklaaniin. Jokainen askel tuntui toivottamalta. "Tule esiin, Kate", ajattelin hätääntyneenä. Pimeys kuitenkin jatkui ja jatkui, kunnes annoin periksi ja istahdin maahan. "Missä olette, Tähtiklaanin soturit? Miksi Tuliklaania koettelee niin suuret onnettomuudet?" kysyin hiljaa kyynelten valuessa kuonolleni. Kirkas valo ilmestyi eteeni. Toivoni heräsi ja katsoin valoon ilahtuneena. Se ei ollut Kate, vaan Silver. Hän asteli luokseni arvokkain liikkein, eikä hänessä näkynyt enää tuttua kipua. "Sinäkö?" kysyin hieman surullisesti. Oli mukava nähdä hänet, mutta silti olisin halunnut nähdä Katen. "Niin, minä. Mitä asiaa?" hän kysyin vältellen katsettani. "Pääsikö Kate Tähtiklaaniin?" kysyin heti melkein vihoissani. Jos he eivät päästäneet Katea sinne, mikä oli syy? "Hän on Tähtiklaanin ja loputtoman pimeyden rajamailla. Emme osaa sanoa, kumpaan hän päätyy", Silver vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Mitä tarkoitat? Hän kuoli synnyttäessään Veraa: Tuliklaanin uusinta pentua! Se oli iso uhraus ja hän sovitti pahat tekonsa!" huudahdin ärähtäen. "Se ei ole niin yksinkertaista, Akira. Hän on tappanut viattomia auttaessaan kumppaniaan Haxea", Silver totesi vakavana tuijottaen minua oransseilla silmillään. "Et voi sanoa noin...E-Ehkä hän on tappanut mutta...", totesin melkein vinkuen. En voinut uskoa, ettei Tähtiklaani hyväksynyt Katea joukkoonsa. "Olen pahoillani, mutta asia on nyt näin", Silver totesi hiljaa heilauttaen häntäänsä ärsyyntyneenä. "Sinun pitäisi ymmärtää, että jokainen henki on tärkeä. Ei sitä korvaa yksi pieni toivonpilke pennun silmissä. Tiedäthän sinä sen, Akira?" Silver jatkoi huokaisten. Hän puhui tavallaan järkeä, mutten halunnut myöntää sitä. Kate ansaitsi paikkansa Tähtiklaanissa. Ehkä hän ei ehtinyt tehdä paljoa Tuliklaanin hyväksi...Mutta silti. Käänsin katseeni Silveriin väsyneenä keskusteluumme ja pyysin: "Voisitteko edes harkita?" Silver katsoi minua pitkään ja sitten huokaisi: "Selvä, toivottavasti tiedät, mitä olet tekemässä." Katsoin häneen kiitollisesti ja istahdin maahan huojentuneena. Ehkä Kate vielä saisi mahdollisuuden. Katsoin yllämme avartuviin tähtiin ja totesin: "Kiitoksia, Silver. Se tarkoittaa minulle paljon." Silver nyökkäsi ymmärtäväisesti.