Aleksi
Heräsin kauheaseen oven jyskyttämiseen. Mutisten käänsin kylkeäni, ennen kuin tajusin mikä päivä nyt oli. "Vittu", mutisin, avasin nopeasti silmäni ja nousin sängystä ylös. "Olli herää, me ollaan vittu myöhässä", huusin ravistellen tuota brunea hieman.
Hän säpsähti hereille hämmentyneenä, prosessoi hetken sanojani ja hyppäsi myös ylös. Puin nopeasti vaatteita päälle juosten avaamaan oven. "Huomenta", Joonas virnisti oven takaa. "Vitun vitun vittu", kirosin vain ja palasin makuuhuoneeseen.
"En mä oo ees pakannu tavaroita!" tajusin paniikin iskiessä. "Aleksi rauhotu, mä pakkasin ne eilen", Olli sanoi pukien itsekin. "Kiitti", huokaisin helpottuneena ja menin keittiöön etsimään jotain syömistä.
Päädyin ottamaan molemmille energiajuomat, banaanit ja pari leipää ilman mitään lisukkeita. Pelkkää leipää. Laitoin ne nopeasti rasiaan ja puin kengät jalkaan. Kello oli nähtävästi puoli kahdeksan, en ollut muistanut laittaa herätystä ollenkaan.
Itse asiassa olin kai nukahtanut Ollin syliin, niin ei käynyt mielessäkään minkään herätyksen laittaminen. Hetken päästä olimme kuitenkin autossa takimmaisessa rivissä ja olimme päässeet viimein lähtemään.
"Sehän oli nopee lähtö", huokaisin ja yritin korjata hiuksiani edes vähän parempaan kuntoon. "Juu kieltämättä", Olli naurahti ja haukoitteli siihen perään. "Ootteko koskaa herätyksestä kuullu?" Joonas vittuili edestämme Joelin vierestä.
"Ollaan. Ei vaa sellanen eilen muistunu mielee", vastasin ja aloin purkamaan aamupalaamme. "Jes, leipää", Olli hihkaisi sarkastisesti. Kyllä hän tiesi ettei kummallakaan ollut aikaa tehdä mitään kunnon aamupalaa, joten se nyt meni paremman puutteessa.
Siirsin katseeni ikkunaan ja katsoin ohiviliseviä maisemia juoden energiajuomaa ja syöden banaania. Aloin saamaan tarkempia muistikuvia eilisestä. Tunsin poskieni alkavan punoittaa, kun ajattelin eilistä suudelmaamme.
Olin todella ylpeä itsestäni, kun uskalsin kertoa Ollille tunteistani viimein. Ja olin todella ylpeä hänestäkin, kun hänkin kertoi tunteistaan minulle. Tiesin oikein hyvin itsekin, ettei se mikään itsestäänselvyys ollut.
Hymyilin itsekseni pitäen katseeni maisemissa, jotta muut eivät huomaisi kuinka punainen olin. Mielessäni pyöri eilinen uusintana. Se vain tuntui niin epätodelliselta, suoraan unelmistani.
Olli
Pidin aurinkolaseja päässäni, sillä uneni keskeytettiin hyvin pahasti. Väsytti aivan helvetisti, Aleksin vieressä oli todellakin maailman paras paikka nukkua. Näin kuitenkin vain eilisen mielessäni, kun suljin silmäni.
En pystynyt olla hymyilemättä, kun mietin sitä hetkeä. Tapahtuiko se oikeasti viimein? Uskalsinko tosissaan viimein kertoa tunteistani Aleksille? Hän oikeasti tunsi samoin? Sen kyllä huomasi.
Tunsin yhtäkkiä kämmenen poskellani. Säpsähdin jälleen hereille, kuka vittu uskalsi herättää minut tällä tavalla? "Mitä?" mutisin ja nostin aurinkolasini pois silmiltäni. "Pysähytään kuselle", Joonas sanoi ja nojasi edessäni olevaan penkkiin hymyillen vittumaisesti.
"Et sitte voinu vaikka ravistaa?" huokaisin hieroen silmiäni. Kuulin Aleksin pidättävän hengitystään vieressäni, jotta ei alkaisi nauramaan. "Mä ravistin mut herra vaa hymyili ja nukku", blondi kertoi ja taputti poskeani.
"Haista sinä kuule vittu", tuhahdin ja yritin lyödä häntä takaraivoon, mutta samassa koko mies oli ulkona. Huokaisten ja väsyneenä siirsin penkin pois tieltä, jotta minä ja Aleksi pääsisimme pois autosta.
Olimme matkustaneet vain puolitoista tuntia, kello oli vähän yli yhdeksän. "Pysähytää seuraavan kerran vasta iltapäivällä nii ostakaa syömistä et jaksatte sinne asti", Tommi selosti kun pääsimme vessaan.
Kusemisen jälkeen menimme ostamaan jotain syömistä, jotta pärjäisimme tämän helvetin pitkän automatkan ajan. "Mun lompakko jäi kai autoo", Aleksi huokaisi ja oli jo palauttamassa tuotteita hyllylle. "Mä maksan", ilmoitin päättäväisesti ja hymyilin hänelle.
"Ei sun tarvi", hän sanoi yrittäen olla hymyilemättä. "Einii, mut mä teen sen silti", naurahdin ja hän vain hymyili minulle suloista hymyään. Huomasin Joonaksen virnuilevan meille, ennen kuin oli hänen vuoro maksaa ostoksensa.
***
Mä melkee simppaan taas Aleksii tän kirjan takii 🥲
ŞİMDİ OKUDUĞUN
No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️
Hayran Kurgu(Valmis) Elämä tuntui todella raskaalta. Se jaksoi aina vain uudestaan koetella entistä raskaimmilla asioilla. Mutta oli siinä paljon hyvääkin. Varsinkin kun oli ihastunut. Tai se taisi olla liian lievä termi, rakastunut oli paljon parempi. Aleksi n...
