No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

89. Minä ja rakkaani

Olli

Hymyillen työnsin Aleksia eteenpäin hissistä peittäen hänen silmät. "Mä tapan sut jos kohta mennää portaita", hän ilmoitti, hän oli ilmeisesti tosissaan. "Rakas just siks me mentii hissillä", nauroin.

Soitin ovikelloa ja pidin kihlattuani vielä hetken jännityksestä. Pian tuttu nainen tuli avaamaan oven. "Yllätys", hymyilin ja otin käteni pois Aleksin silmiltä.

Kurkkasin hänen olan yli hänen ilmettä, vähintäänkin hämmentynyt. "Mut.. ei me Ouluun ehitty tässä ajassa, eihän?" hän ihmetteli. Virnistin Miralle, olin hetki sitten viestitellyt hänen kanssa.

Oli käynyt ilmi, että hän asui nykyisin Helsingissä. Eikä missä tahansa Helsingin kerrostalossa, vaan siinä samassa, missä Kaspian, Joel ja Niko asuivat. Kaspian ja Mira olivat siis yhdessä.

"Ei", Joel nauroi ja käveli eteiseen, he olivat ilmeisesti olleet kylässä. "Mä ja Kaspian seurustellaan, tuli naapureita kylään", Mira selitti kihlatulleni, hän viimein näytti tajuavan jutun juonen.

Menimme peremmälle asuntoon samalla, kun Joel ja Niko lähtivät naapuriin. "Ihana nähä pitkästä aikaa", Mira hymyili ja palasi sohvalle, Kaspianin kainaloon.

"Oottepa te sulosii", Aleksi virnisti ja istui syliini nojatuolille. Kiedoin käteni hänen ympärille ja hymyilin myös, emme olleet nähneet pariin kuukauteen kertaakaan.

Kaikki olivat kai niin kiireisiä. "Kiitti", Kaspian hymyili ja silitti tyttöystävänsä hiuksia. Oli ihana nähdä hänet viimein onnellisena ja ihmisen kanssa, joka selkeästi välitti hänestä.

"Me muuten käytiin Måneskinin keikalla", Mira kertoi innostuneena, hyvä että hän pysyi paikoillaan. "Me?" Aleksi huomautti hymyillen. "Nii, minä ja rakkaani", Kaspian selvensi.

"Eikä", henkäisin. Tuo kaksikko oli todella ansainneet toisensa, Mira oli kokenut sen verran kovia asioita että hän ansaitsi vain ja ainoastaan hyvää. "Joo o", nainen hymyili ja alkoi haaveilemaan.

"Mut ilman teitä en mä ees olis tässä. Jos mä en olis tutustunu teihin ja ei oltais vietetty jouluu nii enhän mä ees tuntis Kaspianii muute ku töiden puolesta", hän jatkoi hyvin kiitollisena.

"Eli ei se ihan turhaa ollu saada sydäriä", hymähdin. Jatkoin sillä samalla tarinalla, jonka olin selittänyt todella monta kertaa aikaisemminkin.

Aleksi

"Meillä on muuten teille yks yllätys, sopivasti kerrottiin siitä myös Joelille ja Nikolle", Mira kertoi sitten. Hän vilkaisi Kaspiania niin onnellisen näköisenä, ehkä meillä oli uudet häät juhlittavana.

"Olli muuttaa meille", brune kertoi ja seurasi jännittyneenä reaktioitamme. "Enhä", kihlattuni nauroi. "Suthan me toki adoptoidaan", Kaspian hymähti, oliko nyt kyse siitä Ollista?

"Meistä tulee vanhemmat", Mira iloitsi. "Ollin?" toistin hämmetyneenä, taasko se poika joutui vaihtamaan kotia? Ei siinä, he olivat varmasti hyviä vanhempia.

"Jep", brunet totesivat yhtäaikaa. "Onnee hei, Olli pääsee hyvään kotiin", kihlattuni hymyili takaani ja silitti reittäni. Jouduin välillä pysäyttämään hänen käden.

"Niinpä. Mut ei höpötetä kokoaikaa meistä, mitäs te? Meette naimisiin kuukauden päästä", Mira hymyili Kaspianin kainalossa, he olivat aivan helvetin suloisia.

"Niihän me mennää, just suunniteltii ketä kutsutaan ja missä pidetään", hymähdin ottaen Ollia kädestä. Ihailin jälleen meidän molempien sormuksia, ei enää kauaa.

Ei enää kauaa, kun koitti elämäni onnellisin päivä. Se jos jokin tuntui niin uskomattomalta. Että joku niin upea ihminen kuin Olli voisi rakastaa minua ja haluta mennä kanssani naimisiin.

"Eiks ne oo sun synnyinseuduilla?" Kaspian varmisti. "On, juhlat pidetää kotona ja häät Nummelan kirkossa, jos ne täällä pidettäs nii saattas olla hieman porukkaa", kihlattuni hymähti.

Naurahdin nyökäten. Saattaisi olla muutama innokas fani, jotka halusivat myös todistaa suuren päivämme. Mutta olimme jo sopineet pitävämme pienemmät juhlat kaikista rakkaimpien ihmisten kesken.

***

Aamen.