No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

76. Tosi kyseessä

Tw

Aleksi

Joel keskeytti soittamisensa, kun kihlattuni huudahti taas. "Kaikki okei?" huolehdin tarkkaillen brunea huolestuneena, taasko hänelle tuli niitä rintakipuja? Ei tämä ollut todellakaan normaalia.

"Soittakaa joku apua", käskin, kun Olli ei vastannut mitään, piteli ainoastaan rintaansa tuskallinen ilme kasvoillaan. Halusin auttaa häntä, mutta en vain tiennyt miten.

Joonas alkoi soittaa hätänumeroon, Mira ja Kaspian lähtivät nuoremman Ollin kanssa yläkertaan, hänen ei tarvinnut todistaa tätä. "Yritä pitää sun hengitys rauhallisena rakas", pyysin brunelta hänen nojatessa minuun.

Hän oli onneksi tajuissaan, joten ehkä tästä selvittiin. Avun saamisessa vain meni helvetin kauan, lähin sairaala oli parin sadan kilometrin päässä. Minuutit tuntuivat todella pitkiltä ja tuskallisilta.

"Jumalauta mä kuolen", Olli ähisi tuskan ja kivun seasta. En halunnut edes kuvitella millaista helvettiä hän kävi juuri nyt läpi. Vituttavinta oli, etten voinut auttaa häntä mitenkään.

Joel sanoi jotakin tsemppaavaa, mutta en keskittynyt siihen. Silitin pienesti kihlattuni käsivartta kuunnellen hänen vaikerointia yrittäen pitää hänet ja itseni rauhallisena, nyt ei saanut panikoida.

"You can do this, sä et jätä mua. Etkä sä kuole, mä en anna sellasen tapahtuu", sanoin rikkoen hiljaisuuden. Teki mieli itkeä ja huutaa, mutta en voinut, minun piti auttaa Ollia.

Hän ei kuitenkaan nojannut minuun enää normaalisti. "Olli?" huhuilin ja katsoin tuon kasvoja, brunen silmät olivat kiinni. "Olli? Sä et just pyörtyny", mutisin asettaen miehen varovasti maahan makaamaan.

Tommi tuli kihlattuni toiselle puolelle ja alkoi etsimään hänen pulssia. Kyyneleet nousivat väkisin silmiini, en halunnut menettää Ollia. "Ei tunnu hyvältä", Tommi sanoi vakavana ja vilkaisi minua nopeasti.

Kehoni alkoi tärisemään väkisin, taasko elämä löi turpaan? Emmekö olleet kärsineet jo aivan tarpeeksi? Tunsin Joonaksen halaavan minua takaapäin ja vetävän minua hieman kauemmas kihlatustani, jotta en ollut Tommin tiellä, kun hän alkoi elvyttämään brunea.

Suljin silmäni toivoen tämän vain olevan taas yksi paha painajainen. Mutta kun avasin taas silmäni, Olli makasi edelleen lattialla tajuttomana ja Tommi yritti pitää hänet hengissä sen aikaa, jotta ensihoitajat tulisivat.

Joonas ei onneksi alkanut selittämään minulle mitään paskaa, ettei ollut mitään hätää ja Olli selvisi varmasti. Kumpikin oli täyttä valetta, kihlattuni henki oli varmasti sekunneista kiinni.

Olli (se nuorempi)

"Mikä Ollille tuli?" kysyin hieman hermostuneena. "Mä en tiiä. Mut se saa varmasti ihan pian apuu, muut jätkät pitää siitä huolen", Mira vastasi silittäen selkääni huolestuneen oloisena.

"Voiks se kuolla?" kysyin uuden kysymyksen, halusin vastauksia. Olli oli minulle kuin oma isä, aivan niin kuin Aleksikin. En halunnut menettää heistä kumpaakaan, varsinkaan näin pian.

"Sitä mä en haluu sanoo. Mut kaimas on selvinny monista asioista, joten eiköhän se tästäki nouse vielä", Kaspian yritti lohduttaa. Olimme kaikki kolme yläkerrassa heidän huoneessa.

Kiinnitin huomiota ulkoa kuuluvaan ääneen, helikopteri? Juoksin parvekkeen oven luokse ja seurasin, kun se laskeutui maahan. Koko tilanne tuntui todella oudolta, oli varmasti tosi kyseessä, kun tänne tultiin helikopterilla.

Kaspian peitti korvani katsoen minua ja Miraa vuorotellen. Ilmeisesti alakerrasta kuului jotain sellaista, mitä minun ei tarvinnut tai pitänyt kuulla. Puristin Miran kättä surullisena, ei tämän joulun näin pitänyt mennä.

Pian helikopteri nousi uudestaan ilmaan ja lähti pois. Kaspian otti kätensä korviltani ja lähti mitään sanomatta huoneesta, kai hän meni kysymään muilta jätkiltä tilannetta.

Halasin brunea naista hänen silittäessä hiljaisuudessa selkääni. Oli sanomattakin selvää, etten välttämättä nähnyt enää koskaan Ollia. Se riippui täysin minuuteista, tai jopa sekunneista..

***

Oh..