No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

36. Matot kasaan

Timeskip, nyt on maanantai ku en oo enää kärryillä mikä viikonpäivä pitäis olla 😭

Olli

Istuin Rilla sylissäni pelkääjän paikalla. Olimme Aleksin kanssa matkalla meidän molempien lapsuudenkoteihin. Ensinki menimme hänen luokse pariksi yöksi, sitten minun. Perjantaina oli sitten lähtö takaisin Helsinkiin.

"Hei, kaikki menee hyvin", rauhoitin poikaystävääni silittäen tuon olkapäätä. Olimme jo pian Nummelassa, eihän tänne ollut kovin pitkä matka. "Mut mitä jos ne ei anna sun jäädä? Tai mun? Tai jos ne ei enää haluu nähä mua?" hän huokaisi naputtaen rattia sormellaan.

"Aleksi, kaikki menee hyvin. Jos ne oikeesti välittää ja rakastaa sua, nii ne hyväksyy tänki. Ja on ne varmaan jo lukenu kaikki uusimmat juorut ja tietää jo asiasta, eli ne on saanu miettii sitä rauhassa", järkeilin. Samassa olimmekin jo perillä.

"Toivottavasti oot oikeessa", Aleksi huokaisi tuijottaen taloa edessään. En ollut käynyt ennen hänen lapsuudenkodissa, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Rilla alkoi jo haukkumaan, kun se ei jaksanut odottaa autossa.

Päästin sen ulos ja kiersin auton toiselle puolelle. "Usko mua, kaikki menee hyvin", tsemppasin painaen mustahiuksisen poskelle pusun ja hymyilin hänelle. Hän osoitti minulle pienen hymyn, ennen kuin lähti ulko-ovea kohti.

Jätimme vielä laukut autoon, eihän se nyt siltikään ollut täysin varmaa olimmeko enää toista kertaa tervetulleita tänne. "Voi että, Aleksi tuli kotia!" kuulin hänen äidin huutavan ja juoksevan halaamaan poikansa.

"Sulla on vielä seuraaki!" hän jatkoi ja katsoi minua yllättyneenä, mutta ei mitenkään tuomitsevasti. "Joo. Olli, Marjatta. Äiti, Olli", Aleksi esitteli meidät hieman huvittuneena. "Mitäkäs sinä olet Aleksille?" hän kysyi hymyillen, kun kättelimme.

Vilkaisin nopeasti poikaystävääni hänen nyökätessä jännittyneenä. "Poikaystävä", kerroin, nyt se oli menoa. "Voi että!!" Marjatta henkäisi ja veti minut haliinsa, aivan kuin olisimme tavaneet ennenkin. Tai olisin hänen oma lapsi.

"Onnee teille!" nainen hymyili meille ja kyykistyi rapsuttamaan Rillaa. Se oli jo ehtinyt juosta matot kasaan, ilmeisesti oli vähän innoissaan. "Onko isä kotona?" Aleksi kysyi huvittuneena ja selkeästi helpottuneempana.

"Taitaa just olla kaupassa. Mut kyllä se kohta tulee kotia. Sisarukses ei valitettavasti oo täällä päin nytte, mutta jouluna viimestään", Marjatta kertoi taputtaen poikansa olkapäätä ja lähti keittämään kahvia.

"Mä käyn hakee tavarat, sä saat rakkaan kultamussukkas", kuiskasin virnistäen ojentaen Rillan flexin ja valjaat poikaystävälleni. Hän naurahti ottaen ne vastaan, joten lähdin takaisin auton luokse.

Aleksi

Ehkä jännitin ja yliajattelin taas ihan turhaan. Totta kai oma äitini minut hyväksyi. Hän oli aina kannustanut ja tukenut minua unelmieni kanssa, joten miksei hän olisi hyväksynyt Ollia? Helvetin hyvä kysymys.

Istuin Rilla sylissäni olohuoneen sohvalla tutkien huonetta. Juuri mikään ei ollut muuttunut. Uusi sohvapöytä, pari uutta valokuvaa seinällä. Tuntui mahtavalta olla taas kotona, Ollin kanssa.

Kuulin ulko-oven käyvän, Rilla oli heti juoksemassa vastaan. "Vai on se Aleksi alkanu seurustelemaa", kuulin isäni äänen. Juoksin eteiseen halaamaan häntä, olin käynyt kotona viimeeksi ehkä viime jouluna. Eli siitä oli todella aikaa, kun olimme viimeeksi nähneet.

"Sä vissiinki tapasit jo Ollin", hymähdin hymyillen isän olan yli poikaystävälleni, joka parhaillaan sulki ulko-oven laukkumme käsissään. "Jo", isäni vastasi ja pörrötti hiuksiani.

"Tulkaahan kahville!" äitini kehotti samassa. Sydämeni oli haljeta, oli mahtavaa olla kaikista rakkaimpien ihmisten kanssa jälleen.

"Matti kyseli multa heti et mitäs mä täällä ennen ku se tajus jutun juonen", Olli kuiskasi minulle, kun näytin hänelle vanhan huoneeni. "Just", naurahdin vetäen hänet nopeasti suudelmaan, ennen kuin lähdimme alakertaan.

"Onko se Rilla saanu ruokaa?" äitini lässytti pikkukoiralle. Usein ihmettelin miten sen häntä ei lähtenyt irti, helvetti mitä vauhtia se heilutti sitä. "Kotona, eli on", vastasin istuen pöytään. Minulle oli toki laitettu Muumimuki.

"Se on nyt vähän innoissaan", Olli nauroi, kun Rilla juoksi olohuone - keittiö - eteinen - väliä haukkuen. Meinasin tukehtua kahviini, tuo pikkukoira osasi olla todella viihdyttävä ja mielenkiintoinen otus.

***

Oikeesti Rilla on ihana 😭❤️