Olli
"Täällä on kyllä helvetin kauniit maisemat", poikaystäväni kuiskasi tuijottaen eteenpäin. Nojasin päätäni hänen vastaavaan mutisten jotakin, olin täysin samaa mieltä.
Olimme sillä samalla kalliolla, jolla olimme käyneet aikaisemminkin. Täällä vain oli niin kauniit maisemat minä vuodenaikana tahansa. Tämä oli täydellinen rauhoittumispaikka, aivotkin menivät hiljaisiksi tästä.
Rilla oli jäänyt yksin kotiin, sillä halusimme Aleksin kanssa olla hetken aikaa kahdestaan ja käydä jollain todella romanttisella kävelyllä. Olihan tämä aika romanttista katsella maisemia ja pussailla kahdestaan.
"Aleksi..", aloitin hiljaa. Olin miettinyt asioita koko aamupäivän. Ja olin viimein päässyt jonkinlaiseen lopputulokseen. Luotin nyt itseeni ja tunteisiini, ainakin selvisi pystyikö niihin luottamaan tulevaisuudessa.
"Olli", hän vastasi ja vilkaisi minua. Pidin katseeni ensin horisontissa, ennen kuin laskin katseeni ja olin ottamassa poikaystävääni kädestä, kunnes muutin sittenkin mieltäni.
Polvistuin hänen eteen ottaen lapaseni pois käsistäni. Polveni kyllä kastui tässä pienessä lumimäärässä, mutta en antanut sen häiritä. Aloin solmimaan poikaystäväni kengännauhoja, jotka olivat auenneet.
Nousin sitten takaisin ylös pyyhkien lumet pois polvestani ja laitoin lapaset takaisin käsiini. Pidin katseeni Aleksissa, en tiennyt oliko hän punastunut vai johtuiko hänen poskien punaisuus tästä pakkasesta.
"Nii sitä vaa et.. sä merkkaat mulle ihan helvetisti. Mä en ees osaa kuvitella mun elämää, jos mä en olis tavannu sua. Oot piristäny mua ihan vitusti tietämättäs sitä. Sä teet mut onnelliseks sun pelkällä olemassaololla", kerroin katsoen häntä silmiin pitäen tuon käsistä.
"Ja mä oon susta todella ylpee, miten pitkälle sä oot päässy elämässäs. Ei sekään aina oo itsestäänselvyys. Mut oot selvinny kaikesta, ja nii tuut selvii jatkossaki. Meillä on toisemme, eiks nii?" jatkoin hyvin selkeää selittämistäni.
Huomasin Aleksin silmien alkavan kimaltamaan kyynelistä, hän oli edelleen hiljaa ja odotti minun menevän viimein siihen asiaan. Mietin vielä hetken aikaa hyvää sanavalintaa, ennen kuin huokaisin hymyillen hieman.
"Ja rakkaus on jotain sellasta, joka antaa heti todella hyvän syyn jatkaa eteenpäin, elämällä on aina edessäpäin jotain hyvää tarjottavaa. Tällä kaikella selittämisellä mä tarkotan, et mä rakastan sua ihan helvetisti", tunnustin omien silmien täyttyessä kyynelistä.
Vedin poikaystäväni suudelmaan pitäen kättäni hänen poskella. Suudelmaan sekottui meidän molempien onnenkyyneleet, mutta en antanut senkään pilata tätä hetkeä. Olin sanonut sen viimein ääneen.
"Mäki rakastan sua, enemmän ku mitää", Aleksi kuiskasi huuliani vasten, ennen kuin hän kietoi kätensä tiukasti ympärilleni. Siinä me sitten halailimme, molempien silmistä valuessa onnenkyyneleet.
Tunsin olevani aidosti onnellinen, tällaista tunsi harvoin. Mutta siitä lähtien kun aloimme seurustelemaan, elämä oli hymyillyt meille paljon. Nautin niistä hetkistä täysillä, elämä saattoi muuttua hyvin nopeasti.
"Toi oli varmaa kauneinta mitä oon koskaan kuullu", mustahiuksinen mutisi rintaani vasten. Silitin hänen selkää hymyillen silmät kiinni. "Ja jokanen noista sanoista tuli suoraan sydämestä", kerroin hiljaa.
"Mä en enää ehkä kestä sun ihanuutta", Aleksi jatkoi ja nosti suloisesti katseensa minuun halaten minua edelleen. "Eilen et kestäny mun seksikkyyttä, tänää ihanuutta. Mitä huomenna?" virnistin huvittuneena.
Huomasin nyt poikaystäväni punastuvan, enää sitä ei voinut laittaa pakkasen syyksi. "En kyllä tiiä. Katotaa sitä sitte", hän hymähti hymyillen. Rakastin nähdä hänet noin iloisena, hänen olotila vaikutti paljon omaani.
"Lähetäänkö takas, täällä ei todellakaa oo kovin lämmin", hän ehdotti. Hetki sitten oli alkanut tuulla. Nyökkäsin ottaen häntä kädestä ja lähdimme kävelemään takaisin kotiin.
Rilla odotti jo meitä varmasti siellä. Ei pikkukoira tainnut tykätä, kun emme ottaneetkaan sitä mukaamme. Se olisi kuitenkin vain haukkunut ja kyllästynyt odottamaan, milloin lähtisimme takaisin. Voi sitä karvapalleroa.
***
Musta tuntuu et nää kirjat etenee aika hitaasti, mutta sitä se on ku kirjotat kahta kirjaa 🥲
YOU ARE READING
No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️
Fanfiction(Valmis) Elämä tuntui todella raskaalta. Se jaksoi aina vain uudestaan koetella entistä raskaimmilla asioilla. Mutta oli siinä paljon hyvääkin. Varsinkin kun oli ihastunut. Tai se taisi olla liian lievä termi, rakastunut oli paljon parempi. Aleksi n...
