No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

67. Meidän rääkyjät

Aleksi

Astetta syvällisemmän keskustelun, aamupalan syömisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen olimme tekemässä lähtöä. "Mut.. ei meillä oo autoo", tajusin nauraen, kun olimme lähdössä ulos.

"Eipä muuten ookaan", Olli naurahti, emme edes muistaneet sitä. Joel ja Niko olivat lähteneet Ouluun meidän autolla, joten emme päässeet täältä pois. "Mä voin heittää teiät Ouluun nii pääsette", Mira lupautui.

"Kiitti, ei ihan kävellä meinattu", hymähdin. Lähdimme jo ulos tavaroiden kanssa. Pidin kihlattuani kädestä, kun katselin ulos. Lähinnä sitä rakennusta, jossa vietin ensimmäisen yön Joelin kanssa.

"Sä et tiiäkään miten paljon pelkäsin etten löydä sua. Tai löydän sut kuolleena. Tai et oli jo liian myöhästä. Mut mä kiitän Luojaa et ei ollu", brune puhui hiljaa vetäen minut käsiensä suojaan.

"Mä pelkäsin etten nää sua enää koskaa", kuiskasin kyyneleen vieriessä poskelleni. Mutta tarkoitin sanojani todella. Eihän minulla ollut mitään muuta kuin aikaa miettiä, näinkö tuota brunea enää koskaan.

Ja tapoinko Joelin. Oma henki olisi lähtenyt alta aikayksikön, jos se olisi ollut totta. En olisi pystynyt antamaan sitä anteeksi itselleni koskaan, pelkkä ajatuskin ahdisti helvetisti.

"Mä oon nii ilonen et jäitte yöks, se ei varmasti ollu helppoo kaiken jälkeen", Mira sanoi lukiten ulko-oven. Olli pyyhkäisi kyyneleeni pois peukalollaan, ennen kuin lähdimme autoa kohti.

"En mä halunnu jättää sua tänne yksin", huomautin heittäen laukkumme peräkonttiin. Istuin takapenkille yksin, halusin nukkua tämän muutaman tunnin matkan.

"Onks teille ok jos laitan ite musaa?" Mira varmisti käynnistäen auton. Annoin kihlattuni kanssa myöntävän vastauksen. Tarkistin puhelimestani kellonajan, 11.38.

Pian autossa alkoi soimaan Måneskin. "Noniin!" Olli hihkaisi ja alkoi laulamaan mukana. Hymyillen kuuntelin hänen lauluääntä, sitä kuuli todella harvoin.

Joten niistä hetkistä piti nauttia. Kihlattuni ääni oli helvetin upea ja kaunis, Niko ja Joelkin jäivät hänen jälkeen. Kaikella rakkaudella toki meidän rääkyjiä kohtaan!

"Mä haluisin ihan liikaa Måneskinin keikalle joskus mun elämässä, mut ne on aina nii kaukana ja ei tällä palkalla sellasii kustanneta", Mira kertoi ajaessa meitä Kuusamoa kohti, sieltä pääsi nopeiten Ouluun.

"Kyllä sä vielä pääset, unelmilla on tapana toteutua ennemmin tai myöhemmin", Olli hymyili. "Nii kai sitten", hän hymähti alkaen myös laulamaan mukana.

Kaivoin puhelimeni taskusta ja olin alkamassa selaamaan Instagramia, mutta ei täällä keskellä ei mitään ollut yhteyttä. Joten seuraavat neljä tuntia meni ilmeisesti maisemia katsellessa. Tai nukkuessa.

Olli

Lauloimme Miran kanssa kahdestaan monta biisiä Måneskinilta, kunnes kiinnitin huomiota takapenkillä istuvaan kihlattuuni. Laitoin musiikkin äänenvoimakkuutta pienemmälle.

"Allu nukkuu", kerroin hiljaa hymyillen. Raukka nojasi päätään ikkunaan ja tuhisi suloisesti suu pienesti raollaan. "Ihana", nainen hymähti hiljaa vilkaisten mustahiuksista peilin kautta.

"Nii on. Ja sulonen. Taitaa olla aika väsy eilisestä matkustamisesta", totesin kääntyen takaisin oikeinpäin. "Ei mikää ihme, pitkä päivä ollu", Mira komppasi keskittyen liikenteeseen.

Nyökkäsin vain venytellen hieman jalkojani. Meillä oli tämän jälkeen vielä pitkä automatka edessä. Ouluun emme jääneet yöksi sattuneesta syystä, joten Helsinkiin piti lähteä. Ellemme aikoneet yöpyä autossa.

Eihän se kunnon sänkyä voittanut millään, mutta meillä molemmilla oli sen verran hyvät unenlahjat, että se onnistuisi kyllä. Hymyilin itsekseni vilkaisessa taas Aleksia, hän nukkui todella suloisesti ja sikeästi.

"Mä en voi uskoo et mä meen noin upeen miehen kaa naimisiin", huokaisin. "Mä voin olla kuvaaja!!" Mira heitti pokkana. "Jes, sitte sovitaa vielä aika ja päivämäärä", hymähdin.

"Eiku oikeesti, mä voisin mielelläni kuvata teiän häät", hän kertoi vilkaisten minua nopeasti. "Se olis todella mahtavaa", hymyilin. En olisi halunnutkaan tuntematonta ihmistä häihimme.

***

69 luku lähestyy.. 🤔