No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

70. Parhaat kaverit

Olli

"Mulla olis teille yllätys", kerroin hymyillen. "No?" Olli ja Aleksi kysyivät innoissaan. Paljastin selkäni takaa kaksi Muumi-joulukalenteria, oli joulukuun ensimmäinen päivä.

"Ihanin oot", kihlattuni hymyili suloisesti ja tuli halaamaan minua. Annoin Ollille hänen kalenterin, hän avasi heti ensimmäisen luukun. "Sinäpä", kuiskasin ja pussasin mustahiuksisen poskea.

Olli oli päässyt meille taas hoitoon. Tuntui aika omituiselta saada vanhemman rooli muutamaksi tunniksi, yrittää olla hyvä esimerkki ja asiallisesti.

Sen jälkeen sai taas olla oma itsensä, ei tarvinnut miettiä mitä suustaan päästi. "Jouluunkaa ei oo enää pitkä aika", Aleksi totesi ollen edelleen halauksessani. "Ei ookaan. Mulla on sulle jo lahja", kerroin virnistäen hieman.

"Miten? Mä en oo keksiny vielä mitää", hän tuhahti ja roikkui puoliksi kaulassani. "Mä tarvin vaan sut, sä oot mulle täydellinen lahja", hymähdin painaen huulemme hetkeksi yhteen, Olli oli jo tottunut.

"Älä itketä", kihlattuni mutisi päästäen minusta irti. Hymyillen pussasin tuon nenänpäätä ja pörrötin hänen hiuksia, kunnes menin Ollin viereen sohvalle. "Mä muuten muutan", hän kertoi kalenteri sylissään.

"Minne?" Aleksi kysyi ja istui pojan toiselle puolelle. "Se asuu jossaki rivitalossa ja sillä ei varsinaisesti oo koiraa, mut sillä käy hoidossa tosi usein koira. Ja se nainen asuu yksin, muuta en muista", Olli kertoi.

"Muistatko ollenkaan nimee?" kihlattuni kysyi ja vilkaisi minua, kuulosti vahvasti meidän naapurilta. Mekin asuimme rivitalossa ja hän hoiti usein Rillaa, kun olimme jossain mihin sitä ei voinut ottaa mukaan.

"Olivia?" kaimani muisteli. "Mä en nyt täysin varmaksi voi mennä sanoo, mutta musta tuntuu et meistä tulee naapureita", Aleksi hymyili. "Oikeesti!?" Olli yllättyi innostuneena.

Kihlattuni nyökytteli päätään. Nythän hän pystyi käymään useammin meillä, kun matka oli vain muutama metri. Vaikka se tarkoitti sitä, etten voinut enää huudattaa Aleksia..

Aleksi

Kurotin oman suklaakalenterini pöydältä ja avasin ensimmäisen luukun. Oli aika huvittavaa, että olin 26 ja minulle edelleen ostettiin joulukalenteri. Mutta Olli oli ihana ja teki niin.

"Rillaaaa", Olli kutsui, se nuorempi versio. Ei mennyt kauaa, kun pikkukoira juoksi luoksemme ja hyppäsi sohvalle. "Millasta sun mielestä on ollu perhekodissa?" kysyin luodakseni jonkinlaista keskustelua.

"Parempi ku aikasemmat kodit, se on ollu yhtä säätämistä kenen luona oon millonki ollu", Olli vastasi silittäen pikkukoiraa, he olivat todella suloisia yhdessä, kuin parhaat kaverit.

"Ymmärrän. Mut meidän naapuri on tosi kiva ja saatat saada olla monesti Rillan kanssa, me viedään se aina sinne ku lähetää keikoille tai baarii ettei oo varmuutta millon tullaan takas", kerroin hymyillen hieman.

"Mä meenki käymään siellä tällä viikolla eli jos ne puhutaan samasta ihmisestä nii meen sitten teiän naapuriin", Olli totesi. "Eli me nähään useemmin", kihlattuni totesi rapsuttaen myös pikkukoiraa, se sai paljon huomiota.

Poika nyökkäsi keskittyen Rillan kanssa leikkimiseen. Olihan pikkukoiralla muutama vuosi ikää, mutta se jaksoi edelleen innostua leikkimisestä. Ja hepuleista, varsinkin kun sen oli pessyt, matot kyllä saivat kyytiä.

"On se Rimppu meille rakas", lässytin nojaten päätäni käteeni ja sitä selkänojaan. "Ja sulonen, mä en kestä", Olli huokaisi pikkukoiran noustessa hänen syliin. He todella olivat parhaita kavereita.

"Sun piti vissiin lähtee kohta, nii jos mä käyn samalla kaupassa ja heitän sut?" kihlattuni ehdotti sitten. Nyökkäsin vain, kaupassa todella piti käydä. Ja siivota, sellaista täällä ei oltu harrastettu hetkeen.

"Joo, mut me saatetaan nähä hyvinki pian", Olli totesi hymyillen ja nosti Rillan syliini lähtien kaimansa kanssa eteiseen. Rapsutin pikkukoiraa huokaisten, imurointia tiedossa. Toisin sanoen rumia sanoja ilmassa.

***

Vihaan imurointia enemmän ku pahimpia kusipäitä.