No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

23. Yleisavaimet

Olli

Päästin Nikon sisälle kietoen käteni hänen ympärille huolestuneena. "Mikä on?" kysyin hämmentyneenä vilkaisten nopeasti Aleksia. "J-joel..", brune yritti selittää, mutta ei pystynyt itkunsa takia.

"Hengitä ekana pari kertaa ihan rauhassa, älä sano mitää", neuvoin ja silitin tuon selkää rauhoittaakseni häntä. Jotakin oli selvästi tapahtunut, eikä todellakaan positiivisessa mielessä.

"Joel jäi puhuu Jessican kanssa, menin sinne äskön mut kukaa ei avaa ovee, kumpikaa ei vastaa viesteihin tai puheluihin. Mitä jos se saatanan hullu on tappannu sen?" Niko itki halaten minua tiukemmin.

"Hei ei varmana oo, ei Jessica sellasta tekis. On sillä sydäntä sen verran et ei se ketää tappais", yritin lohduttaa. "Aleksi käytkö hakee Porkon tänne nii mä voin mennä kattoo mikä juttu", pyysin poikaystävältäni ja samassa hän oli jo käytävässä.

"Kaikki järjestyy, usko pois. Ne on kummiski vaa panemassa tai jotaki vastaavaa", ajattelin positiivisesti. En kyllä uskonut tuohon itsekään, mutta tein mitä tahansa jotta Nikon olo helpottuisi edes vähäsen.

"Niko ei oo mitää hätää", Joonas sanoi juostessaan huoneeseemme. Aleksi ja Tommi seurasivat häntä ja pian olimme kaikki sängyn ympärillä. "Joonas jää huolehtii Nikosta nii me mennää kysyy vara-avainta tai sitte jollai yleisavaimilla mennää", selostin ja lähdin brunen ja mustahiuksisen kanssa.

Tommi jäi koputtelemaan vielä Joelin ja Nikon huoneen oveen, kun itse menin Aleksin kanssa. "Hei, saataisko huoneen 29 vara-avainta?" kysyin ensimmäiseltä työntekijältä, joka käveli vastaan. "29.. toki..", hän hymyili ja lähdimme tiskin luokse.

"Hetkinen.. blondi nainen pyysi sitä hetki sitten, äsköiset avaimet olivat hukkuneet kai huoneeseen tavaroiden sekaan", nainen selitti pahoittelevasti. "Osaatko sanoa mihin aikaa?" Aleksi kysyi vilkaisten minua vakavana.

"Ehkä vartti sitten. Ettekö pääse ollenkaan huoneeseen?" hän kysyi katsoen meitä molempia. "Ei. Meidän kaverin pitäis olla siellä, mut se ei tuu avaa eikä vastaa puhelimeen nii aateltii tarkistaa et kaikki on kunnossa", selitin paniikin iskiessä pikkuhiljaa.

"Voin ihan hetken päästä käydä avaamassa oven teille yleisavaimilla", nainen sitten hymyili ja ilmeisesti lähti hakemaan niitä avaimia. "Minne vittuun Jessica niitä? Ja onks sillä ees omaa huonetta?" Aleksi kuiskasi hämmentyneenä.

"Mä en tiedä. Jotaki tässä nyt on taustalla. Eikö niien pitäny vaa jutella? Jessica ei selkeesti enää tässä rakennuksessa oo, joka on käytännössä vaa ja ainoastaa hyvä juttu. Mut sillä on jostain syystä ne avaimet mukanaa", huokaisin.

Aleksi

Odotimme ehkä viisi minuuttia, eikä ketään enää näkynyt tiskillä. "Mikä vittu sillä kestää", ihmettelin turhautuneena. Vihasin tätä epätietoisuutta, mitä me tässä odotimme näin kauan? Eikö yleisavaimien pitänyt olla varmassa paikassa, josta ne löytää heti?

Soitin pientä kelloa turhautuneena. "Ei täällä mikää ruuhkakaa oo", Olli mutisi ja silitti hellästi selkääni. Viimein eri työntekijä palasi tiskille. "Me tarvittas yleisavaimii huoneeseen 29, vara-avainki on jo otettu", poikaystäväni selitti nopeasti.

"Toki", mies hymyili, otti jostakin tiskin alta avainnipun ja lähti viimein meidän kanssa kävelemään portaita ylös. Helvetin pitkältä tuntuneen ajan jälkeen saimme oven auki. Kiitimme miestä, ennen kuin lähdimme etsimään Joelia.

"Joel?" huusin ja kävelin huoneita läpi. Ei ollut eteisessä, käytävässä, makuuhuoneessa, olohuoneessa tai pienessä keittiössä. "Sen tavarat on tässä eikä niihin oo koskettu", Olli sanoi hiljaa ja siirsi katseensa sänkyyn.

"A-aleksi..", hän jatkoi ja osoitti valkoista peittoa. Käänsin omankin katseeni siihen kasvojeni valahtaessa kalpeiksi. Siirsin katseeni nopeasti Ollin silmiin sydämeni hakatessa lujempaa. "Miks siinä on verta?" kuiskasin kääntäen katseeni vessan oveen.

***

Jospa Noelissa selviäis vähän lisää 🤫