No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

4. Kultamussukka

Olli

"Eiköhän lähetä kotia kohti. Autokyyin haluavat lähtee nytten", Tommi ilmoitti. Aivoillani meni hetki tajuta mitä tuo nallekarhu taas sanoi. Siirsin katseeni Aleksista pois, autokyyti todellakin kelpasi.

Mustahiuksinen myös sammutti koneensa ja siivosi työpisteensä siistimmäksi. Lähdin eteistä kohti ja pohdin edelleen välejäni bändin nuorimman kanssa. Meidän olisi oikeasti pitänyt puhua, mahdollisimman pian.

Lähdin edeltä ulos Tommin kanssa. Aleksi jäi säätämään jotakin ja Joonas kysyi Joelilta lähtikö hän kanssamme. Niko nyt oli aina omalla autolla ja oli aina ensimmäinen ja viimeinen, ihme jätkä. Ei voinut muuta sanoa.

Pian Aleksikin istui takapenkille vaikuttaen hermostuneelta. "Kaikki ok?" kuiskasin ottaen häntä kädestä. "Joo on. Rilla vaa on ollu nii kauan keskenää et varmaa paskonu lattialle", hän naurahti pudistaen päätään.

"Tai sit se osottaa mieltää mulle", hymähdin. Tommi oli ulkona vielä, joten hän ei kuullut tätä keskustelua. Ei hän tästä toki olisi kertonut muille, mutta siitä huolimatta.

Viimein kyseinen brune ja Joonas tulivat, ja pääsimme lähtemään. Aleksi asui kaikista lähimpänä, minä hänen asunnosta puoli kilometriä kauempana. Tommi taas oli Joonaksen luona yötä, hän se oli uskollinen kotikaupungilleen ja asui siellä edelleen.

"No mut nähää ens viikolla sitte", Aleksi sanoi nousten autosta. "Nähää", vastasin ja vilkutin hänelle. Jatkoimme matkaa minun kämppäni kohdalle. Sanoin tuolle kaksikolle myöskin heipat, ennen kuin lähdin kävelemään kerrostalon ulko-ovea kohti.

Toivoin kyllä näkeväni Aleksia aikaisemmin kuin vasta seuraavalla viikolla. Ehkä jopa huomenna, oli vapaapäivä ja tuskin hän mitään ihmeellistä teki. Niin ainakin olisi voinut kuvitella.

Kuulin puhelimeni soivan ja hymy ilmestyi kasvoilleni huomatessani soittajan nimen. "Tuliko jo ikävä?" virnistin aloittaen puhelun. "Ehkä. Mut mitä sä oot riehunu täällä ku Rillalla on mun huppari ja se on leväyttäny koko saatanan vaatekaapin lattialle", mies huokaisi huvittuneena ja turhautuneena.

"Eeen mitää. Mähän sanoin et se saattaa alkaa osottaa sulle mieltä. Ei vissiin tykkää ku ei voikkaa omii sua", selitin yrittäen kuulostaa viattomalta. "Aijjaha noni. Mut sentää tää kultamussukka ei oo paskonu minnekkää", Aleksi lässytti.

"Enks mä vois olla sun kultamussukka?" kysyin ottaen aika suurenki riskin, mutta kerran sitä vain elettiin. "No se vähän riippuu. Rilla vihottelis sulle siitä seuraavat puol vuotta", hän naurahti. "Mut mun on pakko käyttää toi elukka nyt ulkona. Soitellaa", hän jatkoi.

"Soitellaa vaa", vastasin ja puhelu päättyi. Päätin mennä sohvalleni makaamaan ristien käteni pääni alle ja mietin tuota miestä, hänen ihanaa naurua ja hymyä ja hänen koukuttavia silmiä.

Aleksi

Laitoin Rillalle valjaat ja flexin ennen kuin lähdin sen kanssa lyhyelle kävelylle. Mielessäni pyöri vain Ollin sanat. Enks mä vois olla sun kultamussukka? Perhosilla tuntui olevan sukukokous vatsassani.

Totta kai hän voisi olla. Jos hän vain tietäisi miten paljon unelmoin siitä, että olisimme vielä joku päivä yhdessä. Mutta en uskaltanut kertoa tunteistani. Jos hän ei etsinytkään mitään vakavaa ja halusi vain flirttailla?

Tai jos fanit eivät hyväksyisi sitä? Tai jätkät? Tai meidän porukat? Havahduin takaisin todellisuuteen, kun Rilla alkoi haukkumaan oravaa ja veti sitä kohti. "Noniin nakkimakkara, anna oravan olla", käskin ja nappasin koiran syliini.

Lähdin kävelemään takaisin kotia kohti. Päästin myös Rillan takaisin maan tasolle. Se olisi selkeästi halunnut jahdata oravaa, mutta minä en. Oli tässä tärkeämpääkin tekemistä.

Korviini kantautui yhtäkkiä ambulanssin sireenien äänet. Katsoin vastaantulevaa ambulanssia hämmentyneenä, mitäköhän nyt oli sattunut ja kenelle? Toivottavasti ei ainakaan Ollille..

***

Ylihuomenna lisää tätä 😜

Mut surprise, saatte yhen kirjan sijasta kaks ja fiksuimmat jo huomas et sisaruskirjasta kyse. Mielipiteitä otan vastaan mielelläni ❤️‍🩹