No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

54. Liikaa ajatuksia

Olli

Olin miettinyt Aleksin sanoja tarkemmin. Joten olin päättänyt laittaa Nikolle viestiä ja kysellä Joelin voinnista, kerta hänet oli viety sairaalaan. Joten oli hän ainakin hengissä.

Missä kunnossa Joel on?

Fyysisesti ihan ok, pääs eilen kotii. Ollaa nyt Oulunsalos.

Allu pääs jo toissapäivänä ja ollaa Nummelassa. Oisko mahollista nähä?

Olis, studiolla? Joelin ja Aleksin pitää puhuu tästä.

Niinpä, Alluu on ahistanu vitusti et vihaaks Joel sitä. Mä oon sanonu tuhat kertaa et ei mut ei se mua usko.

Ymmärrän. Tullaan illalla studiolle.

Joo.

Laitoin puhelimeni yöpöydälle ja käänsin katseeni poikaystävääni, joka silitti Rillaa. "Lähetää illalla studiolle, Niko ja Joel tulee sinne", kerroin hiljaa. "Kiitti", hän kuiskasi nostaen katseensa minuun.

"Ei mitää. Voitas syödä ja lähtee sitte", totesin siirtäen Aleksin hiuksia hänen korvan taakse. "Jep. Mulla on jo nälkä", hän hymähti laskien Rillan lattialle. Lähdimme alakertaan syömään, mitä Marjatta olikaan ruoaksi tehnyt.

"Me aletaa syönnin jälkee lähtee, nähää Nikoo ja Joelii studiolla", kerroin Matille, kun hän sattui istumaan olohuoneessa sanomalehden kanssa. "Sepä kiva. Mehän kummiski nähää pian uudestaan vai mitä?" hän hymyili.

"Niinpä, kattoo millon sitä taas tänne tullaa", Aleksi vastasi ottaen ruokaa. Nyökyttelin päätäni yrittäen peittää virnistykseni. Hän ei tiennytkään, mitä olin ensisanoikseni hänen isälleen sanonut.

~~~~~

Aleksi

Olin hyvin hermostunut odottaessani oven avautumista. Olli piti kädestäni, jotta en koko ajan nousisi sohvalta ja lähtisi kävelemään ympäri studiota. Hänen läsnäolo rauhoitti minua hieman, mutta ei poistanut ahdistusta.

Samassa ovi kävikin. Vaihdoin poikaystäväni kanssa katseet, käteni alkoivat hieman tärisemään. "Moi", Niko huusi ja käveli peremmälle Joel perässään.

Pelostani huolimatta nousin sohvalta täristen ja kävelin blondin luokse. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt sanoa, päässäni oli liikaa ajatuksia. Mutta ne oli sanottava nyt ääneen.

"Anteeks, mä en koskaa vois satuttaa sua, mä ymmärrän jos sä vihaat mua etkä haluu olla enää missää tekemisissä ja-" "Aleksi rauhotu, ei oo mitää hätää", Joel keskeytti minut ihmeissään ja veti minut haliinsa.

Purskahdin itkuun yrittäen olla satuttamatta häntä enempää. "Mä en todellakaa vihaa sua, mistä sä sellasta oot saanu päähäs?" hän huokaisi silittäen selkääni rauhallisesti.

En osannut sanoa itkuni keskeltä mitään. Halasin vain Joelia varovasti, olin maailman helpottunein, että hän oli tuossa elossa. "Mä tiiän ettet sä olis tehny sitä, jos sun ei olis ollu pakko", hän kuiskasi pörröttäen hiuksiani.

"Mä en anna itelleni ikinä anteeks sitä. Ei parasta ystävää puukoteta, vaikka mikä olis. Mä kuulen edellee sun huudon mun päässä, en mä pääse siitä eroon", itkin yrittäen rauhoittua.

"Aleksi hengitä nyt ihan rauhassa, ei oo mitää hätää. Me molemmat tiietään et sun oli pakko. Kumpikaa ei halunnu suututtaa sitä hulluu, me oltais molemmat voitu kuolla sinne", hän huomautti luoden välillemme katsekontaktin.

Nyökkäsin täristen hieman. Joelin silmistä huomasi, että hän oli tosissaan. "Anteeks silti", kuiskasin. "Sun ei tarvi pyytää anteeks, mut saat silti. Mulle riittää et sä oot kunnossa", hän huokaisi pyyhkien kyyneleitäni pois.

"Mä oon nii onnellinen et oot hengissä", kerroin keskittyen hengittämiseen. "Mun hengenlähtö ei kuulemma ollu kaukana. Mut se ei oo sun syy, sä et meitä kidnapannu sinne", hän hymähti.

Nyökkäsin päästäen blondista irti. Häneen ei ainakaan vaikuttanut sattuneen, kun halasin häntä. "Sä oot mulle edellee yhtä tärkee, muista se. Mä en vois ikinä vihata sua", Joel kuiskasi vakavana.

"Säki mulle. Sä et tiiä miten helpottavaa on kuulla toi", huokaisin yrittäen hymyillä hieman. Ahdistukseni oli helpottanut täysin, kun pääsin puhumaan hänen kanssaan. Sentään hän ei vihannut minua.

***

Kirjotettu ilman aivotoimintaa. 👍

Julkaistu yli 38 asteen kuumeessa. 💅