No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

47. Toinen auto

Olli

Tämä oli jo toinen helvetillinen päivä, kun poikaystäväni ja paras ystäväni olivat kadonneet. Olimme käyneet etsimässä heitä kaikista mieleen tulevista paikoista, mutta emme olleet löytäneet heitä.

Nyt olimme jostain helvetin syystä matkalla Lappiin. Kaspian oli soittanut Nikolle, hän epäili tietävänsä missä Joel ja Aleksi mahdollisesti saattoivat olla. Ensimmäisenä minulla kävi mielessä Joelin perheen mökki, mutta eivät he sinne yhdessä yössä olisi ehtineet.

Istuin poliisiauton takapenkillä yrittäen rauhoitella itseäni. Kyllä Aleksi varmasti löytyisi, eikö niin? Hän oli vain yöllä ottanut jonkun junan ja lähtenyt sillä jonnekin ja nyt hänen puhelimessa ei vain ollut akkua.

Sitten kun tuon vielä uskoisi. Yritin taas vaihteeksi soittaa hänelle, mutta turhaan. Puhelin piippasi monta kertaa, mutta kukaan ei vastannut. Ahdistuin entistä enemmän, se oli lisääntynyt tunti tunnilta matkan aikana.

"Mä en oikeen sais kertoo teille mitään työasioita..", Kaspian aloitti huokaisten. Vaihdoin etupenkillä istuvan Nikon kanssa hämmentyneet katseet, mistä tuo jätkä nyt puhui?

"Mutta?" kysyin malttamattomana. Kyllä hän tiesi jotakin, mikä liittyi Joeliin ja Aleksiin. "Mut tää nyt vähän niiku koskee teitä. Tai ennemmin Joelii. Mä sain eilen illalla puhelun Rovaniemeltä", brune kertoi hiljaa.

Sydämeni löi entistä kovempaa, mitä helvettiä he siellä tekivät? "Yks naisoletettu oli menossa kotipaikalleen, mut sen eksän pakettiauto oli siellä. Kämpässä oli valot päällä, eli jokuhan siellä oli", Kaspian huokaisi pysähtyen liikennevaloihin.

Olimme jossakin paikkakunnalla, nimestä ei mitään tietoa. En ollut seurannut ollenkaan maisemia, halusin vain kuulla miksi Kaspian kertoi meille tällaista. Ei Joelilla tai Aleksilla ollut pakettiautoa, ainakaan minun tietääkseni.

"Vittu kerro jo, mä paskon kohta housuu", Niko valitti ja tuijotti vieressään istuvaa miestä. "Tän naisoletetun eksä sattuu olemaan Jere Vartiainen. Nimi ei ehkä sano mitään, mut se on Jessican veli", brune kertoi vilkaisten Nikoa ja minua peilin kautta.

"Joelin eksän?" varmistin Kaspianin nyökätessä. Löin käteni suuni eteen hämmentyneenä, oliko sillä saatanan naisella jotain tekemistä tämän kanssa? "Sä luulet et Joel ja Aleksi on siellä?" Niko kuiskasi kyyneleet silmissään.

"Mä en tiedä. Mut just siks me lähetään kattoo. Rovaniemeltä lähtee toinen auto mukaan, jos siellä on useampia ihmisiä. Ihan vaa senki takii, et Jessica on karannu putkasta", brune kertoi.

En ollenkaan tiennyt minne me olimme menossa. Rovaniemen kautta jonnekin, mutta minne? Tai ei sillä niin väliä ollut, toivoin että Joel ja Aleksi löydettäisiin nyt. Tai ei, en halunnut että heille olisi käynyt jotain sen naisen takia.

Mutta mitä Jessican veli siellä teki? Tai miksi hänen auto oli siellä? Tietenkään kukaan ei ollut vastaamassa kysymyksiini, kukaan ei tiennyt vastausta. Piti vain jaksaa odottaa muutama tunti, että olisimme perillä.

Uudet kyyneleet täyttivät silmäni, mitä jos en enää koskaan näkisi Aleksia? En näkisi hänen upeita silmiä, kaunista hymyä ja kuulisi hänen suloista naurua. En pystyisi enää kertomaan rakastavani häntä enemmän kuin mitään.

Oliko se kaikki siinä? Mitä jos hän oli jo kuollut? En ikinä pystyisi katsomaan hänen ruumista.. Pudistin päätäni, käteni jo tärisivät näistä ajatuksista. "Mä en pysty tähän..", kuiskasin hengitykseni käydessä raskaammaksi.

"Olli keskity hengittämään mahollisimman rauhassa. Me löydetään Aleksi ja Joel vielä, usko pois", Kaspian puhui rauhoittavasti vilkaisten minua peilin kautta. Nyökkäsin keskittäen ajatukseni itseni rauhoittamiseen.

Alkoi olla jo pimeää, vaikka kello oli vasta puoli kuusi. Emme olleet vielä edes Oulussa, tämä matka tulisi kestämään ikuisuuden. Mutta olin valmis odottamaan sen ikuisuuden, jos sen jälkeen saisin nähdä poikaystäväni.

***

Eikö ookki vituttavaa miten hitaasti tää etenee 😁