No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

38. Olaf ilman porkkanaa

Olli

Olimme kävelemässä Aleksin kanssa lumista metsäpolkua pitkin. Rilla oli myös meidän mukana. Oli vasta aamupäivä, joten meillä oli koko päivä aikaa miettiä mitä kaikkea tekisimme ulkona.

Vanhempani eivät olleet kovin innoissaan, kun kerroin seurustelevani Aleksin kanssa. Uskoin, että he kyllä hyväksyivät hänet, mutta ei sitä että seurustelin miehen kanssa.

He eivät olleet puhuneet tai näyttäytyneet koko aamuna, joten päätimme vain lähteä ulos. Aleksi oli selvästi hermostunut, hän tietysti luuli että hänessä oli se vika. Mutta kun ei ollut.

Vanhempani olivat aina olleet tuollaisia. Heidän piti saada aikaa miettiä asiaa rauhassa. Ensin piti kyllä ylireagoida ja kyseenalaistaa, mutta olin jo tottunut siihen. Kyllä he vielä pyysivät anteeksi ja onnittelivat.

"Aika jännä et täällä on näinki paljon lunta ja Helsingissä ei oo ollenkaa", totesin aloittaakseni keskustelua. Säästähän oli aina hyvä puhua, ei aina voinut käydä samanlaista keskustelua.

"Mm", Aleksi mutisi kävellen edessäni Rillan kanssa. "Aleksi hei", huokaisin ja asetin käteni hänen olkapäälle, jotta hän pysähtyisi. "Sussa ei oo mitään vikaa. Ne ei vielä oo tottunu et seurustelen miehen kaa, mut ne tottuu", vakuutin hymyillen hieman.

"Miten sä voit olla nii varma?" hän kuiskasi katsoen suoraan silmiini. "Koska ne on mun vanhemmat. Ne on mut kasvattanu, kyllä mä tiiän et ne hyväksyy meiät, ne tarvii vaa hetken aikaa", kerroin silittäen poikaystäväni kylmää poskea.

"Lupaaks sä?" mustahiuksinen varmisti. Nyökkäsin pienen hymyn kera ja vedin hänen huulet omilleni. "Tehäänks lumiukko?" ehdotin virnistäen. Aleksin ilme oli todella näkemisen arvoinen. "No miksei", hän naurahti.

Oli ihanaa saada hänet kerta toisensa jälkeen hänet hymyilemään ja nauramaan. Silloin tunsi tehneensä ainakin jotain elämässään oikein, kun sai parannettua poikaystävänsä oloa.

Hän sitoi flexin puun ympärille ja otti käsiinsä lunta alkaen tehdä siitä lumipalloa. Seurasin esimerkkiä etsien katseellani maasta sopivia kiviä. Lapaset tässä kyllä kastui, mutta se oli murheista pienin.

Aleksi

Asetin tekemäni lumipallon maahan ja aloin tekemään toista. "Mistä me porkkana?" kysyin huvittuneena. Olli osasi aina viedä vitutukseni ja synkemmät ajatukset pois. En vieläkään ymmärtänyt miten hän sen teki.

"Ei varmaa mistää. Mut tässä on pari keppiä, ehkä me Olaf tästä saadaan", brune totesi ja asetti oman pallonsa lumiukon keskiosaksi. "Jep. Olaf ilman porkkanaa", hymähdin. "Kuulostaa ruokatilaukselta", Olli valitti.

Repesin nauramaan kaatuen kyykystä perseelleni. Se niistä kuivista housuista sitten. "Voi lasta ku kasteli vaatteensa", brune lässytti ja ojensi minulle kätensä. Tartuin siihen ja hänen avustuksella pääsin takaisin yli.

"Kato!" huutokuiskasin osoittaen Rillaa, joka hyppi lumihangessa leikkien sillä. "Sulonen", poikaystäväni kuiskasi hymyillen. Pikkukoira selkeästi tykkäsi lumesta, kun se kieri siinä. "Niiku sinäki", virnistin ja painoin pusun hänen huulille.

Saimme hetken päästä lumiukon valmiiksi. Otin siitä kuvan Instagramiin, sillä miksipä ei. Pitihän talven ensimmäinen lumiukko ikuistaa. "Meiän synttäreihin ei muuten oo ku vaa pari viikkoo", Olli huomautti hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Nii muute onki", tajusin. En ollut miettinyt hänelle vielä mitään synttärilahjaa, mutta keksin varmasti vielä jotain. Jos ei muuten, niin Joonas Porkon avustuksella. Häneltä sai ne parhaimmat ideat kaiken suhteen.

"Sä oot muuten mua vaa 51 viikkoo vanhempi", totesin ylpeänä. "Mut silti vanhempi", hän muistutti virnistäen. Pudistin huvittuneena päätäni ja aloin irrottamaan Rillaa puusta. Ei ollut kovin mukavaa olla keskellä metsäpolkua märillä lapasilla ja perseellä.

"Nyt se porkkanaton Olaf jäi sinne", Olli valitti kävellen perässäni. "Nii jäi. Meiän pitää käyä huomenna tekee sille kaveri", naurahdin vilkaisten poikaystävääni. Hän näytti minulle peukkua tyytyväisenä vastaukseeni.

***

Tää oli 9. luku mitä kirjottelin saman päivän aikana.. 💀👍