No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

64. Painajaismainen paska

Aleksi

Olimme päässeet viimein perille. Pidin Ollin kädestä kiinni ja tuijotin kenkieni kärkiä. Olimme tulleet tänne nelistään Ollin, Nikon ja Joelin kanssa, Mira oli soittanut myös heille.

"Rakas kaikki hyvin, kukaan ei satuta sua", kihlattuni kuiskasi silittäen poskeani. Nostin katseeni häneen sanattomana, kaikki se painajaismainen paska tuli mieleen.

Nyökkäsin pienesti ja otin turvavyöni pois poistuen autosta. Kaikki näytti niin oudolta päivänvalossa. Ahdisti olla täällä jälleen, mutta Ollin läsnäolo helpotti huomattavasti. Pidin häntä kädestä katsoen ympärilleni hiljaa.

"Mennää sisälle", kuiskasin vilkaisten brunea, hän nyökkäsi myöskin surullisen oloisena. Täältä hän minut löysi, pakastimesta. Olisin voinut kuolla sinne, ellei hän olisi pelastanut minua.

Tunsin ensimmäisen kyyneleen valuvan poskelleni miettiessä asiaa. Olli oli oikeasti pelastanut henkeni. "Heii", Mira hymyili pienesti avaten meille ulko-oven. Yritin hymyillä hieman takaisin, mutta ei se onnistunut.

Kihlattuni silitti käsivarttani rauhallisesti, kun kävelimme keittiöön. Jäin tuijottamaan pakastinta, se oli taas normaalisti. "Ei oo mitää hätää", brune kuiskasi vetäen minut haliinsa.

"Sä pelastit mut", itkin hänen rintakehää vasten. "Totta kai, sä oot jumalauta mun kihlattu", Olli vastasi silittäen hiuksiani katsoen myös pakastinta.

"Sä tärisit ihan vitusti ku mä nostin sut pois tuolta, mä pelkäsin et menetän sut. Sun iho ei ollu enää normaalinvärinen, mä en tiiä muistaks sä mitään siitä", hän kertoi hiljaa.

Mira oli olohuoneessa, hän varmaankin halusi antaa meidän olla hetken kahdestaan. "Mä muistan ku mut laitettiin tonne, sen jälkee pelkäsin vaa etten nää sua koskaa. Ja sit sieltä ambulanssista sut", kerroin kyyneleiden valuessa silmistäni.

"Mut kaikki on rakas hyvin nyt, Jessica on vankilassa ja kans pysyy siellä. Ja mä suojelen sua kaikelta", Olli ilmoitti päättäväisesti ja painoi huulensa hiusteni sekaan. "Mäki yritän sun kohalla", hymähdin sulkien silmäni.

"Tee mulle ihan mitä vaa mut anna Joelin mennä! Onks se kunnossa!? Jessica oikeesti, kerro mulle onks Joel hengissä!" huusin itkien ja yritin hakata pakastimen seiniä.

Kuulin askeleita, jotka lähestyivät minua. Kuulin töpselin menevän seinään, pakastin alkoi hurista pienesti. "Hei!?" huusin paniikin iskiessä. Vedin hihojani alemmas pukien hupun päähäni.

Yritin hakata kantta, mutta se ei auennut mihinkään. Todennäköisesti kuolin nyt hypotermiaan. Enkä enää koskaan päässyt näkemään Ollia. Kertoa hänelle miten paljon rakastin häntä.

Ei mennyt kauaa, kun aloin tärisemään kylmästä. En tiennyt kauanko olin ollut täällä, mutta jokainen sekunti tuntui todella pitkältä. Ne kaikki sekunnit olivat lähempänä kuolemaani.

Yritin vielä huutaa apua, mutta en pystynyt. Menin mahdollisimman pieneksi keräksi pohjalle. Jos minut joku vielä joskus löysi, niin toivoin hänen olevan ihan kuka tahansa muu kuin Olli, en halunnut hänen näkevän ruumistani.

Aloin haukkomaan henkeäni halaten tiukemmin kihlattuani. "Shh, hengitä rauhassa, mä oon tässä", Olli neuvoi rauhoittavasti silittäen selkääni. "Mä haluun pois", kuiskasin avaten varovasti silmäni.

Hän nosti minut syliinsä ja kantoi olohuoneeseen, Mira oli siellä hieman huolestuneena. Joelia tai Nikoa ei näkynyt pihassa, he olivat varmaankin tuossa rakennuksessa, mikä ikinä se sitten olikaan.

"Rakas kato mua silmiin ja keskity hengittää rauhassa, ei oo mitää hätää. Sulle ei enää tapahu mitää tollasta, mä lupaan", Olli kuiskasi pyyhkien kyyneleitäni pois.

Pidin hänen kädestä kiinni alkaen rauhoittumaan. En jaksanut välittää vaikka tuntematon ihminen seurasi tätä, Mira vaikutti jo puhelimessa mukavalta.

"Mä en haluu ees kuvitella mitä kaikkee täällä on tapahtunu", hän huokaisi sitten. "Et nii", kihlattuni komppasi silittäen selkääni edelleen rauhassa. En päässyt yhdestä ajatuksesta eroon millään.

Olli pelasti minut.

***

Mp Mira?