No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

78. Viimeinen minuutti

Suosittelen käymää lukasemassa tän kirjan ekan luvun! + tw

Nykyhetki

Aleksi

"Mä oon pahoillani, mutta meillä ei oo yhtään sydäntä, joka voitais siirtää Ollille. Muutenkin hänen tila on todella vakaa, siksi onkin tärkeää että Olli saa nyt mahdollisimman paljon lepoa, eikä hän saa rasittaa itseään", lääkäri sanoi.

Halasin kihlattuani itkien, tämä oli yhtä suoraan sanottuna puhdasta helvettiä. En kestänyt tätä, eikö elämä sitä ymmärtänyt? Oliko oikeasti liikaa pyydetty onnellinen elämä? Ilmeisesti kyllä.

"Mä antasin mun sydämen jos vaa voisin", kerroin itkien, olin tosissani. Olisin pelastanut kihlattuni hengen menettämällä omani, jos vain olisin voinut.

"Voi rakas", Olli huokaisi itkunsa seasta. "Pitäskö meiän jättää sut lepää? Laitattehan heti viestii jos jotaki tapahtuu?" Niko kyseli poistuen ryhmähalista. "Joo", vastasin hiljaa.

En ollut jättämässä tuota brunea. Aivan vitun sama vaikka en ollutkaan nukkunut koko yönä, kihlattuni oli kaikista tärkein. "Mä en haluu toivottaa mitää hyvästei", Joonas itki Tommin halauksessa.

"Sovitaa et nää ei oo hyvästit", Olli sanoi hiljaa. "Voitaspa me sopii. Jumalauta sä saatat kuolla, kukaa ei osaa sanoo mikä on meiän viimeinen minuutti sun kans", huomautin paniikin iskiessä, totuus iskeytyi liian lujaa kasvoihini.

"Mä tiedän. Mut mä en jätä sua, me mennää naimisiin. Mä oon vaikka sitte Jeesus ja nousen kuolleista jos ei muuta", brune ilmoitti kyyneleiden kastellessa hänen poskiaan.

Pudistin päätäni käsieni täristessä, halusin jotakin rauhoittavaa. Niin ajatuksilleni kuin keholleni. En nimittäin vain kestänyt tätä kaikkea, se oli varmaan tullut jo selväksi.

"Tulisit säki nukkuu, jaksat sit olla täällä", Niko kehotti. "Mä en lähe täältä minnekää ilman Ollii", ilmoitin itsepäisesti, enkä aikonut muuttaa päätöstäni. En edes silloin, vaikka vartijat veisivät minut ulos.

"Mut sun pitää levätä", kihlattuni huomautti. Kyllähän minä sen tiesin, mutta ainakaan minä en ollut paniikkikohtauksen aikana nukkunut taikka levännyt.

"Joojoo. Mä ilmotan jos saadaan uutta tietoo", vakuutin katsoen jätkiä vuorotellen. Lopulta he lähtivät huoneesta ja jäin Ollin sängyn viereen itkemään.

"Rakas mä en jätä sua", hän kuiskasi silittäen tärisevää kättäni. Pudistin päätäni hengittäen raskaammin, ei hän voinut sanoa sitä varmaksi. Eikä kukaan muukaan.

~~~~~

Seurasin Ollin nukkumista itsekin aivan helvetin väsyneenä. En tiennyt ollenkaan mitä kello oli, kauanko olin ollut täällä tai mitään muutakaan. Olin poistunut vain kerran huoneesta, kuselle ja syömään.

Jätkät olivat kyselleet kihlattuni ja minun perään, olin vastannut tilanteen olevan sama. Halusin nauttia jokaisesta sekunnista, jonka sain viettää Ollin kanssa. Hänen tila nimittäin oli todella huono, joten oli pakko nauttia.

Samassa lääkäri asteli taas huoneeseen. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, olihan täällä muitakin potilaita, joita hän kävi tarkastamassa. Lääkäri kuitenkin jäi Ollin kohdalle, joten nostin katseeni häneen.

"Olli pitää viedä nyt leikkaukseen. Me saatiin hänelle luovuttaja, aikaa ei ole hukattavaksi. Leikkauksessa on toki paljon riskejä, mutta meillä ei ole muita vaihtoehtoja", hän selitti ja katsoi laitteiden lukemia.

"Eli Olli saa uuden sydämen?" varmistin helvetin väsyneenä. Lääkäri nyökkäsi kehottaen minua poistumaan käytävälle. Painoin kihlattuni otsaan hellän pusun puristaen hänen kättä muutaman sekunnin, ennen kuin lähdin käytävälle.

Ilmoitin asiasta bändimme ryhmään, ennen kuin keskityin rukoilemaan. En ollut kovin uskovainen, mutta olin varma etten myöskään menettänyt mitään rukoilemalla.

Pidin kasvot käsiini haudattuina odottaen minuuttien kuluvan. En ollenkaan tiennyt kauanko tuollainen leikkaus edes kesti, mutta aioin odottaa sen ajan. Niin helvetiltä kuin se tuntuikin.

***

78 lukua meni selvittään ekan luvun tarkotus :D