No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️

49. Liian myöhäistä

Tw, saattaa olla ahistavaa luettavaa

Olli

Kovan yrittämisen jälkeen sain pakastimen siirrettyä tarpeeksi sivuun, jotta sain nostettua Aleksin ulos sieltä. "Rakas jaksa vielä", kuiskasin laskien hänet varovasti lattialle nojaamaan minuun.

Otin takkini pois kietoen sen poikaystäväni ympärille. Hänen silmät olivat hieman auki, joten kai hän oli vielä elossa. Muutenko hän olisi tärissyt, en minä vittu tiennyt.

Etsin katseellani jotain muuta lämmikettä. Hänen täriseminen piti saada loppumaan mahdollisimman pian, sen maalaisjärkeni sanoi. Lähdin olohuoneeseen ja löysin suoraan pari vilttiä.

Palasin takaisin keittiöön, omat käteni tärisivät tästä paniikista, kun en tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. "Aleksi kuuleks sä mua?" kuiskasin kietoen viltit hänen ympärille.

Poikaystäväni ei reagoinut mitenkään. Silitin kyyneleet silmissäni hänen kylmää poskea. Toivoin todella, että joku oli soittanut tänne apua. Oma puhelimeni oli Kaspianin autossa, itse en voinut sitä tehdä.

"Rakas pian helpottaa, mä lupaan. Sä oot nyt turvassa. Kaikki järjestyy, eiks nii?" kuiskasin pyyhkien kyyneliä pois poskiltani. Otin Aleksin kädestä kiinni istuen lattialla, hän nojasi minuun.

Kuulin ambulanssin sireenien soivan, luojan kiitos tänne saatiin ammattiapua. "Oota Allu hetki, sä saat ihan just apuu", yritin tsempata rauhoittavasti. Pahin paniikki lähti, kun nostin miehen varovasti syliini ja lähdin ulos.

"Täällä tarvitaa apua!" huusin silittäen mustahiuksisen selkää. Ulkona oli kylmä olla pelkällä hupparilla, mutta en välittänyt siitä ollenkaan. Pari ensihoitajaa tuli minua vastaan paareilla, laskin poikaystäväni varovasti niiden päälle.

"Mä löysin Aleksin vittu pakastimesta ehkä kymmenen minuuttii sitte ja mä oon yrittäny lämmittää sitä, se ei reagoi mun puheeseen mitenkää", selitin nopeasti mennen ensihoitajien mukana ambulanssin luo.

"Hyvä, oot toiminu just oikein", yksi heistä sanoi keskittyen tutkimaan poikaystäväni tilaa. Laitoin hupun päähäni odottaen auton vieressä, toivottavasti ei ollut vielä liian myöhäistä lähteä minnekään.

"Sä oot?" mieshoitaja kysyi katsoen minua. "Olli Matela, Aleksin poikaystävä", kerroin hieman jännittyneenä. Hän vain nyökkäsi ja katsoi Aleksia. "Eiköhän lähetä suoraan Rovaniemelle", hän totesi sitten.

"Voit lähtee mukaan", toinen ensihoitajista sanoi ja lähti kuskiksi. Nyökkäsin ja istuin Aleksin viereen, hän ei tärissyt enää niin pahasti. Otin häntä varovasti kädestä silittäen sitä peukalollani.

Lähdimme ilmeisesti lähintä sairaalaa kohti. "Se on nyt ohi rakas, sä pääset pian hoitoon. Ei oo enää mitää hätää, oot turvassa", kuiskasin. Olin itsekin huomattavasti rauhallisempi. Aleksi oli ainakin hengissä.

Ja se oli tärkeintä. Olin maailman helpottunein, poikaystäväni oli löytynyt ja hän sai ihan pian apua. Sireenit olivat ainakin päällä, joten ilmeisesti meillä oli silti kiire.

Tunsin pientä puristusta kädessäni, käänsin katseeni tiestä poikaystävääni. Hänen silmänsä olivat auki ja hän katsoi minua kyyneleet silmissään. "Aleksi?" kuiskasin hymyillen pienesti.

Hän alkoi katsella ympärilleen hieman hämmentyneenä pitäen kädestäni kiinni. "Aleksi on hereillä", kerroin ensihoitajille. "Hyvä. Sä voi kertoo missä ollaan ja minne mennää", mieshoitaja ohjeisti.

"Me ollaan rakas ambulanssissa, sua viiään Rovaniemelle. Ei oo mitää hätää enää, sä saat apua. Mä oon Olli, sun poikaystävä", puhuin hiljaa pyyhkien poikaystäväni kyyneliä pois peukalollani varovasti.

Hän ei sanonut mitään, tutki vain kasvojani ja ympärilleen. Aleksin silmät lipsuivat välillä kiinni, häntä varmasti väsytti. Silitin hänen kättä rauhallisesti hymyillen hieman. Olin niin onnellinen, että hän oli suhteellisen kunnossa.

Samassa mieleeni tuli Niko. Oliko hän löytänyt jo Joelin? En tajunnut pihassa katsoa, enkä voinut kysyä asiasta, sillä puhelimeni oli edelleen Kaspianin autossa. Toivottavasti he kaikki kolme olivat myös kunnossa..

***

Aleksi saa apua ❤️‍🩹