69 väärinpäin 🤭
Aleksi
"Onkohan nyt kaikki valmiina?" mietin. Suureen päiväämme oli enää neljä päivää, helvetti tämä aika meni nopeasti ja hitaasti samaan aikaan. "Ei varmasti, mut kaikki mikä nyt voi olla valmiina", äiti totesi.
Hän silitti käsivarttani yrittäen rauhoittaa minua. En voinut olla ajattelematta häitämme. En tiennyt ollenkaan mitä niissä edes jännitin. Tiesin Ollin sanovan tahdon.
Siitä ei ollut epäilystäkään. Silti en osannut vain nauttia näistä päivistä, vielä kun olin vapaa. "Hyvin kaikki menee. Mee käymään vaikka kävelyllä Rillan kanssa", Hanna ehdotti.
Nyökkäsin hengittäen syvään, miten pysyin edes järjissäni hääaamuna? En varmasti mitenkään. "Rimppuuu, lähetkö ulos?" huusin, pikkukoira juoksi vauhdilla luokseni.
"Ilmeisesti lähet", hymähdin ja nostin sen syliini. Lähdin eteiseen pukemaan Rillalle valjaat ja flexin, muuten olisin saanut metsästää sitä loppupäivän. "Yritä rauhottuu sitte", äiti kehotti.
Näytin peukkua lähtien ulos talosta. Halusin nyt vain rentoutua. Ehkä tämä jännitys johtui osittain myös uuden albumini julkaisusta. Eihän siinä ollut kovin montaa biisiä, mutta kaikki silti uusia.
Aioin julkaista sen hääpäivänämme. Äiti ja Hanna lupasivat muistuttaa minua silloin, etten unohtanut asiaa täysin. "Joo mä oon ihan vitun hermona", naurahdin, kun pikkukoira pysähtyi yhtäkkiä ja tuijotti minua pitkään.
"Mut jatka vaa matkaa, mä kyllä tuun perässä. Vaikka en tähän nii keskittyskää", totesin pudistaen päätäni, tämän piti olla rentouttava kävelylenkki.
Nyt oli vain pakko keskittyä luontoon ja Rillaan. Hyvin kaikki varmasti meni, aivan kuten minulle oli sanottu todella monta kertaa viimeisien päivien aikana. Kai siihen piti vain uskoa.
Olli
"Mä en enää tiiä et mitä teen Aleksin kanssa. Tai mitä ylipäätään teen ite tän jännityksen kanssa. Mun pää vaa poksahtaa kohta", huokaisin haudaten kasvot käsiini.
"Mä ymmärrän. Totta kai jännitys kuuluu asiaan, mut sä tiiät et Aleksi sanoo tahdon, sanois ihan koska vaan. Mikää ei voi enää mennä pieleen, kaikki on kunnossa", Marjatta vastasi.
Hän silitti selkääni, Aleksi oli edelleen kävelyllään. Minä taas vedin kohta hermoromahduksen, oliko naimisiin meneminen näin monimutkaista ja jännittävää?
"Ollaankohan me varmasti muistettu laittaa kaikille kutsu? Ei kai meiän puvut jääny Helsinkii? Missä vitussa se sormuski on?" aloin miettimään ääneen ja katselin ympärilleni.
"Sormessa ja Aleksilla omassaan, Olli rauhotu. Kyllä te ootte muistanu kaikki, usko pois", Hanna vakuutti. En ymmärtänyt heitä ollenkaan, eikö naiset yleensä olleet niitä pahempia stressaajia?
"Olisko mun sittenki pitäny kutsuu mun vanhemmat? Ne on kummiski vittu mun omat vanhemmat, vaikka onki kohdellu mua ku paskaa koko mun elämän", päädyin sitten sitäkin murehtimaan.
"Ei, ei pitäis. Sinne tulee vaan ihmiset jotka on onnellisii teidän puolesta ja on teille tärkeitä", Hanna vastasi päättäväisesti. Vilkaisin Marjattaa, hän nyökkäsi tyttärensä sanoille.
Nyökkäsin sitten itsekin ja huokaisin yrittäen rauhoittaa itseni. Tämä alkoi olla jo hyvin mielenterveyttä raastavaa jaksaa vain odottaa. Mutta ei onneksi ollut enää montaa päivää.
"Okei, kaikki menee hyvin. Kaiken pitäis olla valmista, hyvä tästä tulee. Mä oon kohta maailman ihanimman miehen kanssa naimisissa, ei mulla voi olla siinä vaiheessa asiat kovin huonosti", tsemppasin itseäni ääneen.
"Hyvä asenne. Nyt vaan koitat rentoutuu, me ollaan kyllä teiän molempien tukena tässä", Marjatta hymyili. Nyökkäsin kiitollisena, hän ja Hanna olivat olleet todella iso apu.
He olivat valmistelleet jo nyt tulevia ruokia ja juomia, siivonnut ja huolehtinut minusta ja Aleksista. Ei voinut kuin hattua nostaa heidän panokselle.
***
Häät lähestyy.. ❤️
YOU ARE READING
No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi ✅️
Fanfiction(Valmis) Elämä tuntui todella raskaalta. Se jaksoi aina vain uudestaan koetella entistä raskaimmilla asioilla. Mutta oli siinä paljon hyvääkin. Varsinkin kun oli ihastunut. Tai se taisi olla liian lievä termi, rakastunut oli paljon parempi. Aleksi n...
