Aamulla:
Emily
Kiire, kiire, kiire. Oon myöhässä. Olinhan mä jopa yhtenä päivänä ajoissa töissä. Saatoin nukahtaa uudelleen herätyksen jälkeen. Muutenkin nukun niin sikeästi, et en aina edes herää herätykseen. Riehun myös unissani kuin hullu ja joskus herään siihen, et tipun sängystä. Täysin normaalia mulle ja oon jo tottunut siihen. Tää tosin on saattanut aiheuttaa niille ongelmia, jotka joskus on nukkunut mun vieressä. Aamulla oon kuullut vähän kaikenlaista.
Heitän takin niskaan ja laitan kengät jalkaan. Sitten juoksen vielä keittiöön ja täytän juomapullon kylmällä vedellä, jonka jälkeen nakkaan sen laukkuuni. En vielä ehkä oo myöhässä, mut nyt pitää kyllä melkeen juosta koko matka. Avaan asuntoni oven ja astun rappukäytävään. Lähden juoksemaan portaita alas, sillä nyt ei ole aikaa odotella hissiä. Onneksi työpaikkani on melko lähellä eli todennäköisesti olen ajoissa, mutta yleensä pyrin olemaan vähän etuajassa.
Kipitän jotain katua pitkin, kunnes huomaan jonkun kävelevän mua vastaan. Joo, erikoista et Helsingissä joku tulee kadulla vastaan, mut toi ei oo kuka tahansa. Näyttää nimittäin vähän liiankin tutulta... Se on Olli! Miten tää on mahollista? Apua, auttakaa! Mitä mä teen? En varmaan edes ois tunnistanu Ollia enää, jos en ois eilen tutkinu sen ig. Okei, nyt hengitä. Päädyn hymyilemään pienesti vastaantulevalle Ollille. Tämä hymyilee varovasti takaisin ja jatkaa matkaansa, kunnes kuulen äänen takaani: "hei, oota vähä." Käännyn ympäri ja huomaan Ollin katseen itsessäni. "Ollaanko me nähty joskus, ku näytät jotenki tutulta?" tämä kysyy. En ois ikinä uskonu, et näin vois tapahtua. "Joo ollaan. Kävin aika monella keikalla ku olin nuorempi... ja sit kerran pääsin jutteleen teiän kans", vastaan hymyillen. "Hetkinen... ootko sä se Emily?" Olli kysyy ihmeissään. "Mistä tiiät mun nimen ku se ei koskaan tullu puheeksi?" naurahdan. "Muistaakseni laitoit joskus viestin ja siinä kerroit sun nimen ja tietenki näin sen myös sun ig-profiilista", Olli selittää. Voisin kuunnella Ollin ääntä ikuisuuden. Se on niin ihana. "Aivan.. mut hei oli kiva jutella", totean. "Samoin. Oon itse asiassa jo aika pahasti myöhässä, mut totaa...", Olli sanoo, mutta keskeyttää kuitenkin juttunsa. Katson tätä kysyvästi. "Sano vaan", naurahdan. "Haluaisitko lähtee joku päivä vaikka kahville niin juteltais vähä lisää?" tämä ehdottaa vähän ujosti. Ei apua! Mitä tapahtuu?! Pyysikö se mua just treffeille?! Tän täytyy olla unta! Okei.. se haluu ihan varmasti olla vaan kavereita, mut onhan tää silti jotain ihan uskomatonta. Katson Ollia suoraan silmiin ja hymyilen. Nyt pitää vastata jotain järkevää, joka ei oo mulle kovinkaan tuttua. "Joo, voin mä lähtee", hymyilen. Ollin kasvoille kohoaa suloinen hymy. "Kiva juttu, mut nyt mun pitää mennä", tämä vastaa. "Hei oota, saanks mä sun numeron niin voin laittaa viestin et millon vois nähä?" kysyn. "Joo totta kai", Olli vastaa hymyillen. Ojennan tälle puhelimeni.
--
Kerkesin töihin ihan viimeminuuteilla, mut kuitenki ajoissa. Oon ihan hämilläni siitä, mitä ihmettä just tapahtu. Eilen selasin ig ja mietin, et ois kiva nähä jätkät vielä ja nyt hetki sitten juttelin Ollin kans ja nyt mulla on sen numero. Voiko joku herättää mut takas todellisuuteen? Tänään ei taida töistä tulla juurikaan mitään.
-------------------------------------------------------------
Sanoja: 483
Mulla loppuu kohta julkastava kesken enkä pysy kirjottaan ennen sunnuntaita lisää🥺
YOU ARE READING
Hope we'll meet again / Olli Matela /
FanfictionMinkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pitääkö tämä sanonta paikkansa? Mitä tapahtuu, kun useamman vuoden takaa tuttu henkilö kävelee kadulla vastaan? Onko elämä helppoa vai onko polku pitkä ja kivinen? Emily on juuri muuttanut kaupunkiin, jost...
